Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli huoli hallituksen suunnitelman karusta seurauksesta – Kansanedustaja: Eskarilaiset voivat joutua yksin kadulle

SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru on huolissaan hallituksen esityksestä heikentää esiopetuksessa olevien lapsien oikeutta varhaiskasvatukseen. Kuluvan vuoden talousarvion mukaan esiopetuksessa olevien lasten varhaiskasvatusoikeutta muutetaan siten, että kunnille annetaan mahdollisuus toteuttaa esiopetuksessa olevan lapsen päivähoito maksullisissa kerhoissa.

– Varhaiskasvatusoikeuden leikkaaminen tarkoittaisi, että kuusivuotiaiden ikäluokalta ja muilta esiopetuksessa olevilta lapsilta poistuisi oikeus henkilöstö- ja ryhmäkokosäännöksillä turvattuun varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon, toteaa Kiuru.

Hallitus aikoo säästää ohjaamalla esiopetuksessa olevat lapset jatkossa maksulliseen kerhotoimintaan.

Kiuru kantaa huolta siitä, että esiopetusikäisen lapsen päivä voi pahimmillaan pirstaloitua kolmeen osaan. Jos lapsen päivä pirstotaan niin, että osa päivästä on kerhoa, osa esiopetusta ja vielä loppupäivä kerhoa, lapsiryhmien koko suurenee. Samalla lapsen fyysinen päivähoitopaikka voi muuttua päivän jopa moneen kertaan.

Kiurun mukaan lapsi voi joutua kulkemaan pisteestä toiseen yksin, koska esiopetus ja kerho voivat sijaita eri toimipisteissä. Kunnat on velvoitettu järjestämään kuljetus esiopetuksen ja päivähoidon toimipisteiden välille, mutta ei kerhoihin.

– Hallituksen leikkaussuunnitelmien uhkana on, että tulevaisuudessa sallittava pirstaleisuus heikentää lapsen esiopetuksen laatua ja sen tavoitteiden saavuttamista. Hyvin erikoista on, että näin suurta muutosta ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Vaikka asiasta on kysytty usein, mitään vastauksia ei olla saatu, miksi esiopetuksessa olevat halutaan siirtää maksullisen kerhotoiminnan piiriin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE