Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Nyt tuli Jukolta viesti hoitajaliitoille: Tervetuloa ideoimaan ratkaisua ulos palkkakuopasta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kunta-alan neuvotteluosapuolet, hoitajajärjestöjä lukuunottamatta, kävivät tänään kartoittamassa neuvottelutilannetta sovittelulautakunnan puheenjohtajan Elina Pylkkäsen ja varapuheenjohtaja Martti Hetemäen luona.

Demokraatti

Demokraatti

Julkisalan koulutettujen hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen (kuvassa) pitää vahingollisena, että kunta-alan neuvotteluja on pyritty hajauttamaan yhteisen pöydän ulkopuolelle.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä oli suunnitelmissa aloittaa talokohtaiset neuvottelut Sote ry:n (Tehy, Super) kanssa. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, mikä on Luukkaisen mukaan ainoa oikea ratkaisu.

– Kunta-alan neuvottelut ovat edelleen kesken ja työrauha on varmistettavissa ainoastaan valtakunnallisilla virka- ja työehtosopimuksilla. Vaikka lainvastainen talokohtainen työehtosopimus jossain syntyisi, se todettaisiin työtuomioistuimeen vietäessä vaikutuksiltaan mitättömäksi eikä sopimusta voisi soveltaa, Luukkainen toteaa tiedotteessa.

Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren kertoo, että Juko, Julkisen alan unionin JAUn muodostavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja toimihenkilöliitto Jyty sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat keskinäisissä neuvotteluissa pyrkineet ratkaisuun, jotta työrauha saataisiin aikaan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

Maanantaina 23. toukokuuta neuvottelut kuitenkin keskeytyivät, koska osapuolet eivät löytäneet yksimielisyyttä keinoista, joilla neljälle sopijapuolelle laadittu sovintoehdotus saatettaisiin voimaan kolmen osapuolen kesken.

– Me Jukossa toivotammekin myös hoitajajärjestöt tervetulleiksi ideoimaan yhdessä, miten kunta-alan matalapalkkaiset naiset ja miehet saadaan ylös palkkakuopasta, Löfgren sanoo.

Lisää aiheesta

Kunta-alan virka- ja työehtosopimus koskee kaikkiaan noin 425 000 palkansaajaa. Sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta. Neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE