Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli kuitti Orpon hyökkäyksille: “Kokoomus päätyi oppositioon, koska ei saanut omia rivejään suoraksi”

SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen (kuvassa) kummeksuu kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon esittämiä moitteita hallituksen talouspoliittisesta linjasta.

Demokraatti

Demokraatti

– Kokoomuksen vuosikausia jatkuneesta leikkauspolitiikasta on siirrytty erilaiseen talouspoliittiseen linjaan. Rahoitusta lisätään koulutukseen, ihmisten toimeentuloon ja työllisyyden hoitoon ilman “keppilinjaa”. Tämä on paitsi inhimillisesti oikein, myös talouden kannalta viisasta, Viitanen huomauttaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa hallituksen politiikka parantaa erityisesti pienituloisten tilannetta. Laskelmat näyttävät, että ostovoima paranee 70 prosentilla ihmisistä.

“Tämä hallitus ei lähde leikkaus- ja keppilinjalle.”

– Minua kummastuttaa myös Petteri Orpon syytös toimintakyvyttömästä ja riitaisasta hallituksesta. On hyvä tässä kohden muistuttaa, että kokoomus päätyi oppositioon juurikin siksi, ettei se saanut hallitustunnusteluissa omia rivejään suoraksi talouspolitiikassaan.

SDP on Viitasen mukaan sitoutunut siihen, että kaikki tarvittavat toimenpiteet tehdään, jotta hallituksen tavoitteet esimerkiksi työllisyyden parantamisessa toteutuvat.

– Hallituksen politiikka noudattelee hallitusohjelmassa yhdessä sovittua linjaa, johon jokainen hallituspuolue on sitoutunut. Tämä hallitus ei lähde leikkaus- ja keppilinjalle, vaan investoi ihmisiin ja tulevaisuuteen. Sen linjan puolesta kansalaiset ovat keväällä äänestäneet.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE