Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

4.6.2021 12:18 ・ Päivitetty: 4.6.2021 12:18

NYT: Yhdysvaltain valtiollinen ufotutkimus ei löytänyt todisteita maan ulkopuolisesta teknologiasta

iStock
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon perusti työryhmän tutkimaan ufohavaintoja viime vuonna.

Yhdysvaltain asevoimien havaitsemille lentäville esineille ei ole löydetty selkeää selitystä, mutta mitään todisteita ei ole siitä, että ne olisivat peräisin maan ulkopuolelta. Näin linjaa Yhdysvalloissa kuumeisesti odotettu valtiollinen raportti, joka julkaistaan myöhemmin tässä kuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

New York Times on haastatellut valtion virkamiehiä, jotka tuntevat raportin sisällön. Heidän mukaansa raportin ainoa selkeä johtopäätös oli, että ilmassa liikkuvissa ilmiöissä ei ole ollut kyse ainakaan Yhdysvaltain valtion kehittelemästä teknologiasta.

Raporttia varten tutkittiin viimeisen 20 vuoden ajalta yli 120 tapausta, joissa muun muassa yhdysvaltalaiset laivaston lentäjät olivat kohdanneet selittämättömiä lentäviä esineitä. Esineet kykenivät muun muassa kiihdyttämään ja vaihtamaan suuntaa tavalla, jonka ei tunnetun teknologian mukaan pitäisi olla mahdollista.

Virkamiesten mukaan tutkimuksissa ei löytynyt mitään todisteita siitä, että kyse olisi maan ulkopuolisesta teknologiasta. Toisaalta johtopäätökset olivat niin epämääräisiä, että sitä ei voitu myöskään sulkea täysin pois.

Kiinan tai Venäjän teknologiaa?

Erään virkamiehen mukaan Yhdysvaltain sotilas- ja tiedustelupiireissä on jonkin verran huolta siitä, että kyse on Venäjän tai Kiinan kokeista ääntä nopeammalla teknologialla. Jos näin olisi, Yhdysvallat olisi pudonnut reippaasti kyydistä ääntä nopeamman teknologian kehittämisessä.

Pian julkaistavaan raporttiin sisältyy myös salainen osuus, joten se tuskin sammuttaa joidenkin kansalaisten teorioita siitä, että Yhdysvaltain hallitus peittelee tietojaan maan ulkopuolisesta elämästä.

Ufohavainnot ovat pitkään olleet osa yhdysvaltalaista kulttuuria. Useimmiten niissä on ollut kyse esimerkiksi säähavaintopalloista tai satelliiteista, mutta jotkin tapaukset ovat jääneet vaille selitystä. Viime vuonna asevoimat julkaisi materiaalia hävittäjälentäjien kohtaamista epätavallisen nopeista lentävistä esineistä, ja puolustusministeriö Pentagon perusti työryhmän tutkimaan ufohavaintoja.

Viime kuussa entinen presidentti Barack Obama kertoi The Late Late Show -ohjelmassa, että hallituksella on materiaalia taivaalla olleista esineistä, joiden olemuksesta ei ole päästy selville.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU