Työmarkkinat
8.4.2026 10:50 ・ Päivitetty: 8.4.2026 10:50
OAJ ja YTN: Uusi lakkovaroitus ammattikorkeakouluihin, tiskiin lyötiin myös venymiskielto
Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ovat antaneet uuden lakkovaroituksen ammattikorkeakoulujen työriidan ratkaisua vauhdittaakseen.
Lakkovaroitus koskee Metropolia-ammattikorkeakoulua, jossa OAJ on järjestänyt lakon myös tänään. Uusi lakko toteutuu torstaina 23. huhtikuuta, jos sopua ei synny sitä ennen. OAJ:lta nyt annettu lakkovaroitus on jo kahdeksas.
OAJ ja YTN ovat julistaneet myös niin sanotun venymiskiellon. Se tarkoittaa, että jäsenet eivät tee ylityötä, lisätyötä, kerrytä liukumasaldoja tai matkusta vapaa-ajalla työasioissa. Venymiskielto on voimassa toistaiseksi tai kunnes ammattikorkeakouluihin saavutetaan neuvottelutulos.
Ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksesta on neuvoteltu tammikuun lopusta alkaen ja työriita siirtyi valtakunnansovittelijalle viime viikolla. Sovittelua on jatkettu tällä viikolla. Työntekijöitä neuvotteluissa edustavat OAJ ja YTN, työnantajaa edustaa Sivistysala ry eli Sivista.
OAJ on antanut lakkovaroitukset myös Tampereen ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 9. huhtikuuta), Turun ammattikorkeakoululle (14.4.), Jyväskylän ammattikorkeakoululle (15.4.), Savonia-ammattikorkeakoululle (16.4.), Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle (21.4.) ja LAB-ammattikorkeakoululle (22.4.). Näistä YTN on mukana kolmessa viimeksi mainitussa lakossa.
OAJ:n mukaan työnantaja tavoittelee useita heikennyksiä työehtoihin.
– Tilanne antaa todella ikävän kuvan ammattikorkeakoulujen henkilöstöpolitiikasta. Näinkö ammattikorkeakoulujen johto osoittaa arvostusta opetushenkilöstöä kohtaan, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
