Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ohisalo puuttuu pelikulttuurin epäkohtaan: “Tämä on surullista”

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä peliviikkoa. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kirjoittaa teemasta Twitterissä.

Demokraatti

Demokraatti

– Vastoin yleistä mielikuvaa, digipelaajista lähes puolet on naisia. Vaikka naisten määrä pelaajina on vuosien varrella kasvanut, kohtaavat videopelejä pelaavat naiset edelleen vihamielisyyttä ja vähättelyä, retrovideopelien harrastajana tunnettu sisäministeri Ohisalo toteaa.

– Tämä on surullista, sillä pelikulttuuri voisi olla vastaanottavaista aivan kaikista taustoista tuleville pelaajille. Asenteet hidastavat myös naisten tietä e-huippu-urheilun pariin, hän jatkaa.

Ohisalo kirjoittaa, että tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon vahvoja naisia pelien päähenkilöinä, mikä omalta osaltaan murtaa pelimaailman maskuliinista kulttuuria.

– Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta myös pelimaailmasta saadaan turvallisempi tila kaikille. 3/5

Ohisalon mukaan jokainen voi tehdä osansa. Hänen mukaansa voi esimerkiksi puuttua pelimaailmassa kohdattavaan vihamieliseen puheeseen naisia tai vähemmistöjä kohtaan, kutsua ystäviäsi pelaamaan heidän sukupuolestaan riippumatta sekä nauttia peleistä riippumatta siitä, mitä muut siitä ajattelevat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE