Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Oikeistopopulismin nousuun kiinnitettävä vakavaa huomiota” – Haatainen toivoo Saksaan EU:n kehittämistä jatkavaa hallitusta

– Valtaosa saksalaisista antoi sunnuntain liittopäivävaaleissa tukensa Euroopan unionille ja eurooppalaiselle yhteistyölle, SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen sanoo.

Haataisen mielestä on kiinnitettävä huomiota Saksan vaaleissa oikeistopopulistisen AfD-puolueen saamaan kannatukseen. Äärioikeistolainen puolue nousee ensimmäistä kertaa liittovaltiopäiville.

– Toivon, että Saksassa saadaan aikaan hallitus, joka jatkaa EU:n vakaata kehittämistä ja yhteisvastuunkantoa ympäristökysymyksissä, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä maahanmuuttokysymyksissä, Haatainen sanoo.

Haataisen mukaan Suomen on nyt oltava aktiivisesti mukana edesauttamassa vakautta ja turvallisuutta Euroopan unionissa.

– Meidän ei pidä sokaistua kotimaassakaan sisäisen turvallisuuden osalta. Kotimaan politiikalla on vahvistettava kansalaisten luottamusta siihen, että yhteiskunta koetaan oikeudenmukaiseksi ja turvalliseksi, Haatainen korostaa.

“Suomen kahtiajakautuminen on huolestuttavaa.”

Hän muistuttaa, että ristiriidat syntyvät yleensä kansallisvaltioiden sisällä, ei niiden kesken. Tähän vaikuttaa maan sisäinen tilanne.

Lisää aiheesta

– Suomen kahtiajakautuminen on huolestuttavaa. Nyt ei ole pelkästään kyse tulonjaosta. Henkinen turvattomuus ja pahoinvointi kasvavat usein työttömyyden ja epävarman tulevaisuuden seurauksena. Tästä on puhuttava enemmän ja löydettävä ratkaisuja näihin kysymyksiin.

Tuula Haatainen puhui tänään Etelä-Satakunnan Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Eurassa. Myöhemmin iltapäivällä hän osallistuu Turun Paasikivi-seuran vaalipaneeliin Turussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE