Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

24.5.2021 07:17 ・ Päivitetty: 24.5.2021 07:17

Oikeudenkäynti Viking Sallylla yli 30 vuotta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta käyntiin

Matkustajalaiva Viking Sallylla yli 30 vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen oikeudenkäynti on alkanut Turussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viisikymppistä tanskalaismiestä syytetään tapahtuma-aikaan 20-vuotiaan miehen murhasta ja 22-vuotiaan naisen murhan yrityksestä. Syytetty oli tuolloin, heinäkuussa 1987, 18-vuotias. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Tutkinta avattiin uudelleen vuonna 2016, kun poliisi sai uusia tietoja tapahtuneesta. Poliisi ei ole kertonut, mitä tiedot koskivat.

Syytetty on paikalla oikeudenkäynnissä. Miehen suomalaisen asianajajan Martina Kronströmin mukaan mies ei aio kommentoida tapausta medialle.

Oikeudenkäyntiin on varattu viikko. Oikeudenkäynti alkaa tänään syytteen luvulla. Tänään luetaan syyte, kuullaan syytetyn vastaus ja vastaanotetaan kirjalliset todisteet. Poliisin esitutkintamateriaalin on määrä tulla tänään julkiseksi.

Tiistaista torstaihin oikeudessa kuullaan todistajia. Suurin osa kuulemisista toteutetaan puhelimitse tai videoyhteyden avulla.

Viking Sally tunnetaan myös myöhemmällä nimellään Estonia. Estonian uppoamisessa vuonna 1994 kuoli 852 ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU