Politiikka
16.4.2020 12:23 ・ Päivitetty: 16.4.2020 12:23
OKM: Julkisen talouden suunnitelma turvaa muun muassa oppivelvollisuuden laajentamisen rahoituksen
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle ehdotuksen julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2021–2024. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo tiedotteessa, että suunnitelma turvaa muun muassa oppivelvollisuuden laajentamisen rahoituksen.
Hallitus on julkisen talouden suunnitelmassa varannut 22 miljoonan euron lisämäärärahan oppivelvollisuuden laajentamiselle vuonna 2024, kun kaikki ikäluokat ovat täysimääräisesti oppivelvollisuuden piirissä. Oppivelvollisuuden laajentamisen rahoitustaso olisi näin 129 miljoonaa euroa vuodesta 2024 lukien.
Toinen uudistus, jonka toteuttamiseen ehdotetaan lisärahaa, on esittävän taiteen valtionosuusuudistus. Siihen esitetään lisättäväksi 3 miljoonaa euroa vuonna 2022.
Hoitajamitoituksen muutokseen vastaamiseksi ehdotetaan lähihoitajien koulutukseen lisättäväksi yhteensä 116,5 miljoonaa euroa.
Julkisen talouden suunnitelmaan on sisällytetty myös 10 miljoonaa euroa määrärahaa jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämiseen siirtona työ- ja elinkeinoministeriöltä. Perhevapailla olevien maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon sekä perustaitojen parantamiseen ohjataan 2 miljoonaa euroa.
Ilmastonmuutokseen liittyvän tutkimuksen kokoamiseksi Suomen Akatemian valtuutta ehdotetaan lisättäväksi kertaluonteisesti 10 miljoonaa euroa. Sitran lahjoituksen perusteella yliopistoja pääomitetaan 100 miljoonalla eurolla. Vuodelle 2024 ehdotetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun aloituspaikkojen lisäämiseen Savonlinnassa 3,7 miljoonaa euroa.
Lisärahaa ehdotetaan myös Kansallismuseon uuden toimintamallin ja näyttelyohjelmiston valmisteluun, Kansallisopperan ja -baletin päänäyttämön väistötilojen kustannuksiin, Saamelaismuseo Siidan näyttelytoimintaan ja kalustamiseen sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tilamuutoksista aiheutuviin vuokramenoihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.