Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olen surullisena kuunnellut ammattilaisten viestejä kentältä” – Tuula Haatainen: Valtiovallalla on vastuu määrätietoisesta sukupuolten välisen palkkatasa-arvon edistämisestä

SDP kansanedustaja, eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen kommentoi tuoreeltaan julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn naisten viikon vetoomusta puuttua julkisen sektorin naisvaltaisten työtehtävien palkkauksen ongelmiin.

Demokraatti

Demokraatti

”Naisvaltaisten työtehtävien kova kuormitus sekä heikko palkkaus ovat nousseet esille viimeaikaisten vanhustenhoitoa ja varhaiskasvatusta koskevien järkyttävien uutisten johdosta. Moni terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen ammattilainen vaihtaa alaa, koska työn kuormituksen ja palkkauksen välillä on liian suuri epäsuhta. Olen surullisena kuunnellut ammattilaisten viestejä kentältä. Työntekijät kertovat, että heillä ei ole aikaa tehdä työtään hyvin ja laadukkaasti. He kokevat usein työskentelevänsä jopa ammattietiikkansa vastaisesti.”

Työelämän tasa-arvon parantamiseksi SDP esittää vaaliohjelmassaan perhevapaiden uudistamista sekä toimia palkka-avoimuuden lisäämiseksi. SDP haluaa poistaa naisten ja miesten perusteettomat palkkaerot ja parantaa julkisen sektorin työtehtävien arvostusta.

”Palkkauksen ja työehtojen sopiminen kuuluu lähtökohtaisesti työmarkkinaosapuolille. Valtiovallalla on kuitenkin vastuu määrätietoisesta sukupuolten välisen palkkatasa-arvon edistämisestä. Kannatan esitettyä ohjelmaa naisten palkkauksen parantamiseksi”, Haatainen sanoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE