Politiikka
25.5.2022 11:56 ・ Päivitetty: 25.5.2022 12:06
”Olen tehnyt hartiavoimin töitä” – sd-kansanedustaja iloitsee ja vetoaa polttoaineen jakelijoihin
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on ilahtunut siitä, että jakeluvelvoitteen tilapäinen alentaminen etenee.
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksensä jakeluvelvoitetta koskevan lain muuttamisesta. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan tämän kesän aikana.
– Olen tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, että tämäkin keino korkeisiin polttoainehintoihin puuttumiseksi otetaan käyttöön. Polttoaineiden korkeat hinnat ovat kurittaneet niin yrityksiä kuin ihmisiäkin. Jakeluvelvoitetta alentamalla voimme samalla sekä pitää kuljetusalan pyöriä pyörimässä että helpottaa myös ihmisten arjen liikkumista työ- ja vapaa-ajalla, Kymäläinen toteaa tiedotteessa.
Varautumisen ministerityöryhmä on kevään aikana tehnyt useita tärkeitä päätöksiä energiahintojen nousuun vastaamiseksi.
– On hienoa, että hallitus on tarttunut ripeästi toimeen ja näitä päätettyjä helpotuksia saadaan pian voimaan.
”Tämä tehdään, jotta ihmisten ja elinkeinoelämän tilanne helpottuisi.”
Hallitus esittää, että kuluvan vuoden jakeluvelvoitetta lasketaan 7,5 prosenttiyksiköllä niin, että jakeluvelvoite olisi loppuvuonna 12 prosenttia. Tämän arvioidaan alentavan dieselin hintaa 12 sentillä ja bensiinin hintaa hiukan vähemmän, sillä jakeluvelvoitetta täytetään enemmän uusiutuvalla dieselillä.
Varautumisen ministerityöryhmän linjauksen mukaisesti sama 7,5 prosenttiyksikköä alempi jakeluvelvoite toteutetaan myös vuodelle 2023. Tästä on käynnissä erillinen lakihanke.
– Tämän toimenpiteen hintavaikutus riippuu pitkälti siitä, miten nopeasti polttoaineen jakelijat reagoivat jakeluvelvoitteen laskuun ja vähentävät jakelemissaan polttoaineissa biopolttoaineiden osuutta, Kymäläinen sanoo.
Hän vetoaakin jakelijoihin, että ne siirtäisivät alhaisemman jakeluvelvoitteen aidosti hintoihin niin pian kuin mahdollista, mikä on ollut tämän esityksen perimmäinen tarkoitus.
– Tämä tehdään, jotta ihmisten ja elinkeinoelämän tilanne helpottuisi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.