Turva – Hymy

Kolumni

Pilvi Torsti

Kirjoittaja on Helsingin sosialidemokraattisen piirin puheenjohtaja

”Olkaa ylpeitä harmaudesta ja korostakaa sitä” – Demaripäättäjä jätti ”testamenttinsa”

SDP:llä on kaikki syyt ottaa rohkean rakentavan uudistajan rooli koko Suomessa niin suhteessa vihreisiin, keskustaan kuin perussuomalaisiin.

Sosialidemokraattinen liike ei ole ääripäiden liike vaan siltojen rakentaja ajassa, joka on kaikkialla todella repivä. Älkää välittäkö siitä, jos meitä syytetään harmaiksi. Vaan olkaa siitä ylpeitä ja korostakaa sitä:

Harmaan sävyt maailmalla, Suomessa ja Helsingissä ovat rakentaneet paljon enemmän kuin musta ja valkoinen koskaan! Olkoon SDP ja Helsingin sd-piiri harmaansävyinen rohkea uudistaja.

Juuri nyt Helsingin kaltaiset kaupungit ovat paljon vartijoina. Me voimme näyttää suuntaa, luoda toivoa. SDP:n Helsingin piiri on pyrkinyt olemaan etulinjassa tässä työssä.

Piirin puheenjohtajalla on kaksi tehtävää: Helsingin sd-työn johtaminen ja vaikuttaminen puolueeseen valtakunnallisesti.

Jos nyt arvioin näiden toteutumista niin sanoisin, että tuo valtakunnallinen ulottuvuus ja vaikuttaminen puolueeseen on jäänyt suhteellisen kaukaiseksi. Sanon tämän sekä piirin puheenjohtajana että valtuustoryhmän ja kaupunginhallitusryhmän jäsenenä.

Ensi vuosi on meille valtavan tärkeä vuosi. Asetelma vaalikevääseen on kinkkinen. Helsingissä on paljon solidaarisuutta, kansainvälisyyttä ja yhteisvastuuta painottavia liikkuvia äänestäjiä, jotka valitsevat meidän, vihreiden ja joskus jopa kokoomuksen väliltä.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto näyttävät monissa kysymyksissä liikkuneen Helsingissä kohti populistisia marginaaleja.

Mikä tekee tilanteen kinkkiseksi SDP:lle Helsingissä? Tiedämme, että menestykselle Helsingissä SDP:n valtakunnan kannatus ja profiili on ratkaiseva.

SDP:n menestys Helsingissä näyttää suuntaa koko puolueelle.

Kesästä asti on ollut selvää, että vihreät on valtakunnan puolueen tasolla asettanut vaalien ykköstavoitteeksi menestyksen Helsingissä. Sitä toistetaan mediassa ja valitut valtakunnan kärjet sovitetaan Helsingin vihreiden tavoitteisiin. Samaan aikaan valtakunnallisen SDP:n painotukset ovat olleet sellaisia, että syntyvän imagon perusteella mennään mieluummin kauemmas kaupunkien ja Helsingin teemoista ja suunnataan kärkeä toisaalle kuin haetaan johtavaa asemaa täällä.

Politiikka on myös miltä näyttää ja vihreät nimenomaan näyttävät imagollisesti tulevaisuuspuolueelta. SDP näyttäytyy enemmän vanhan säilyttäjältä kuin rohkealta edistysliikkeeltä – viimeisenä esimerkkinä Demarinuorten vahva perhepoliittinen avaus, johon puoluejohto olisi voinut tarttua rohkeasti ja kunnolla.

Mutta aikaa muuttaa ja kirkastaa painotuksia on. Viestini puolueelle SDP:n Helsingin piirin puheenjohtajana onkin: jos SDP aikoo menestyä 2017 suurissa kaupungeissa ja Helsingissä, on se oltava yksi keskeinen tavoite koko puolueen kampanjakärkiä ja tavoitteita rakennettaessa.

Tässä on myös hyvä muistaa: SDP tulee pitkällä tähtäimellä olemaan johtava suunnannäyttäjäpuolue vain, jos se pystyy olemaan suurpuolue kasvavissa kaupungeissa. SDP:n menestys Helsingissä näyttää suuntaa koko puolueelle. Meidän on oltava edelläkävijöitä, meidän on menestyttävä Helsingissä.

Toivon, että puolue valtakunnan tasolla ymmärtää sen.

Miksi en itse pyri jatkamaan työtä Helsingin piirin johdossa? Moni vastauksen tietääkin. Viimeisen vuoden aikana olen aloittanut kahdessa kansainvälisessä tehtävässä politiikan ulkopuolella, toinen on työ ja toinen luottamustehtävä. Tulevana vuonna on edessä kolme jaksoa, jolloin puheenjohtajan panos on todella merkittävä ja edellyttää läsnäoloa.

Meillä on puoluekokous, meillä on kuntavaalit ja – ehkä kaikkien tärkeimpänä – meillä on kuntavaalien jälkeinen neuvotteluprosessi luottamustehtävistä Helsingissä.

Kolumni

Sinikka Laisaari

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosialidemokraattinen poliitikko ja Raha-automaattiyhdistyksen entinen toimitusjohtaja.

”Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919 – Kuvassa on mukana suuri suru”

Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919. Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.

He asuivat Ruokolahden Vuoksenniskalla Enso-Gutzeitin maatilalla vuokratorpassa, johon ei kuulunut viljelypinta-alaa. Mäkitupalaiset kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön ja työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä muodostaen huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä. Elivät siis köyhyydessä ja lapsia syntyi parin vuoden välein.

Isovanhempieni perheeseen syntyi 12 lasta, joista yksi kuoli alle vuoden ikäisenä, yksi kymmenvuotiaana ja kaksi enoani nuorina miehinä vuosina 1918 ja 1919. Kuva on otettu pian näiden enojeni kuoleman jälkeen. Jäljellä kuvassa ovat 8 lasta ja vanhemmat, jotka ovat menettäneet 4 lastaan. Köyhyys ja puute näkyvät muusta perheestä, paitsi vanhimmasta pojasta, joka näyttää päässeen oman elämänsä alkuun ja on perustanut jo perheen.

Kuvassa on mukana suuri suru. Ilmari-enoni oli kuollut 1918 kesällä punaisten vankileirillä Viipurissa ja pian sen jälkeen hänen veljensä Oskari oli kuollut ilmeisesti lentävään keuhkotautiin.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä.

Selvitin muutama vuosi sitten Kansallisarkistosta mitä Ilmari-enolleni tapahtui.

Papereista käy ilmi, että mäkitupalaisen poika Ilmari Heikinpoika Mölsä, ikä 25 vuotta, oli kuulunut marraskuussa 1917 Vuoksenniskan järjestyskaartiin ja oli syksyn aikana neljä kertaa vankina, koska oli epäilty hänen olleen aseita etsimässä, jonka hän kuulusteluissa oli kieltänyt.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä. Hän ehti olla sisällissodan aikana muutaman viikon Viipurissa ja muutamalla muulla paikkakunnalla Karjalassa vahtina, ketjumiehenä ja loppuvaiheessa Joutsenossa perääntymiseen saakka 26.4.1918 eli kaiken kaikkiaan punakaartissa runsaan kuukauden ajan.

Sai rahapalkkaa ja ” Suomen Punaisen Kaartin Viipurin Sotilaspiirin Muonituskomitealta erinäisiä vaatetustavaroita Smk 34:50 arvosta” ja myöhemmin vielä toisen kerran 41:25 Smk arvosta. Olivat varmaan tarpeen köyhälle mäkitupalaisen pojalle. Ilmoittautui itse 1.5.1918 poliisikonttorille Viipurissa, vangittiin 2.5.1918.

Ensimmäinen kuulustelu suoritettiin 21.6.1918. Todistajina olivat eräs kansakoulunopettaja ja suojeluskuntalainen.

Ilmari Mölsä joutui Viipurin punavankien leirille. Jo kuulustelua ennen, kesäkuun 1918 alkupäivinä päivättyinä löytyy arkistoista kaksi vetoomuskirjettä osoitettuna Viipurissa säilytettävien sotavankien tutkintotuomarille. Molemmissa todistetaan, että työmies Ilmari Mölsä on oleskellessaan koko ikänsä kotipaikkakunnallaan osoittautunut kunnolliseksi, siivoksi, säännöllisesti työskenteleväksi mieheksi eikä ole koskaan toiminut rauhanhäiritsijänä tai järjestyksen rikkojana.

Toisessa kirjeessä häntä luonnehditaan suoraksi ja yleistä luottamusta nauttivaksi henkilöksi. Todetaan myös, ettei ole koskaan ottanut osaa mihinkään selkkauksiin tai rettelöihin. Ajattelemattomuuttaan lähti talvella 1918 pakoon hallituksen asettamaa asevelvollisuuskutsuntaa.

Allekirjoittajina kirjeissä on vangitun paikkakuntalaisia suojeluskuntalaisia ja pataljoonan sotilaita ja maanviljelijä. Paikallinen poliisikonstaapeli vielä erikseen todistaa, että kirjeiden alla olevat henkilöt ovat luotettavia.

Kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

Niinpä Suojeluskunnan esikunta on joutunut pyynnöstä 11.7.1918 antamaan Päämajan tutkintoasiain tuomarille lausunnon Ilmari Mölsästä.

Lausunnon laatu on kummallinen. Väitetään, että vangilla on vaimo, ei lapsia. Kaikista papereista selviää, ettei vaimoa ollut. Väitetään, ettei pysynyt missään työpaikoissa toisin kuin paikalliset tutut todistavat hyväksi työmieheksi ja olleen töissä Vuoksenniskan Rautavalimolla.

Väitetään myös osallistuneen suurlakon aikaisiin rettelöinteihin toisin kuin todistajat todistavat. Tämän lausunnon perusteella esikunta ei voi suosittaa Ilmari Mölsää vapautettavaksi. Kuitenkin samana päivänä hänet vapautetaan ja käsketään lähtemään kotiseudulleen vankipassin määrittelemillä ehdoilla.

Tuossa vaiheessa Ilmari Mölsä oli kuitenkin Viipurin sotavankileirin Paradikentän sotavankilan sairaalassa ja kuoli neljä päivää  vapautustaan myöhemmin 15.7.1918 ”rintatautiin” ennen kuin ehti toteuttaa lähtökäskyä. Erikoista on, että Ilmari Mölsää on haastettu 9.9.1918 ja uudelleen 9.11.1918 kuulusteluihin. Sekaisin olivat paperit 1918 syksylläkin, kun kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

”Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.” (Kuva: Sinikka Laisaaren perhekuva)

Suvussa kerrottiin tarinaa, että valokuvan pukumies oli valkoisten puolella ja olisi jossain tilanteessa pystynyt pelastamaan veljensä teloitukselta. Muuten näistä vuoden 1918 tapahtumista ei puhuttu enkä tietysti osannut kysyäkään ennen kuin edeltävä sukupolvi ehti kuolla.

Olisin halunnut tietää enemmän. Kysymyksiä mielessäni on paljon. Mitä mahtoi miettiä köyhän torpan vanhin poika riutuessaan nälän ja sairauden heikentämänä kuolemaan muutamassa viikossa vankileirillä? Mitä miettivät isä ja äiti? Oliko valkoisten puolella ollut kaksi vuotta nuorempi veli järjestänyt vetoomuskirjeet jo heti kesän alussa? Näitä kysymyksiä ja ihmiskohtaloita syntyi tuona vuonna tuhansia ja paljon jäi vaille vastauksia.

Olisin halunnut tietää enemmän.

Vanhempieni sukupolvi ei myöskään säästynyt sodalta. Isäni palasi talvi- ja jatkosodan kokemusten jälkeen mielensä murtaneena kotiin, jossa äitini hoiti silloin kolmevuotiasta veljeäni. Minä synnyin 1947 ja äitini kuoli 1949 traagisesti. Isä joutui loppuelämäkseen laitoshoitoon. En koskaan kysynyt hänen sotakokemuksistaan.

Kasvoimme veljeni kanssa äitini siskon ja hänen sodankäyneen miehensä hoivissa. Meillä oli hyvä lapsuus, mutta sotien kokemukset tulivat esille suvun miesten tavatessa. Radio piti sulkea aina kun sieltä tuli ”Kodin kynttilät”. Se musiikki liittyi sotajouluihin. Enpä osannut niistäkään kysellä, enkä tiedä olisiko kerrottu lapselle, jos olisin kysynyt.

Tänä vuonna tulemme puhumaan paljon vuoden 1918 tapahtumista. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -kirja ja siitä tehdyt elokuvat ovat tuoneet sadan vuoden takaiset tapahtumat näkyviksi. Tuntemattoman sotilaan uusi elokuvaversio toi talvi- ja jatkosodan raastavan ajan uudelleen esille.

Isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvet ovat olleet sitkeitä, sodista ja puutteesta selvinneet, jaksaneet uskoa tulevaan, jälleenrakentaneet ja kannustaneet lapsiaan koulutukseen. Kaiken sadan vuoden aikana tapahtuneen jälkeen voin vain olla syvästi kiitollinen saatuani elää ja kasvattaa lapseni rauhanajan Suomessa.

Sinikka Laisaari

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosialidemokraattinen poliitikko ja Raha-automaattiyhdistyksen entinen toimitusjohtaja.

Kolumni

Tiina Arlin

Mielipide: ”Aktiivimalli” tekee työttömästä rikollisen – kas kun ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen

Eduskunta äänesti joulukuussa työttömien aktiivimallista. Harva tietysti luulee tämän koskevan itseään. Kuinka moni nykyinen työtön arvasi lopputilin osuvan kohdalleen?

Lyhyesti sanottuna hallitus haluaa leikata työttömän pientä työttömyysturvaa sen takia, ettei kukaan ole palkannut työtöntä henkilöä työhön. Työttömyysturvaa leikataan siis syystä, johon ihminen itse ei voi vaikuttaa.

Työttömyys ei ole Suomen laissa rikos, eikä työtön ole työttömyydestään johtuen rikollinen. Hallitus esittää kuitenkin lakia, joka rankaisee työttömiä pelkästään siksi, että heille ei ole palkkatyötä tarjolla.

Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta.

Aktiivimalli on ehdollinen tuomio, jonka ehtoja on 500 000 työttömän mahdoton täyttää. Lyhytaikaisiakaan palkkatyöpaikkoja ei ilmesty tyhjästä pelkän rangaistuslain perusteella.

Aktiivimalli on erityisen epä­oikeudenmukainen korkean työttömyyden alueille, ikääntyneille työttömille ja vajaakuntoisille työttömille. Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta. Kas kun työttömän ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen.

Aktiivimalli on rangaistusautomaatti, joka sysää työttömiä Kelan toimeentulotukihakemusten byrokratian päättymättömään painajaiseen.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu, Vantaa

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Sauli Niinistö on aktiivisesti pyrkinyt häivyttämään arvopohjansa ja kokoomuslaisuutensa – alkaen ”työväen presidentti” -sumutuksesta

Presidentinvaalit lähestyvät, mutta vaali-into vaikuttaa edelleen poikkeuksellisen laimealta. Vaaleihin ei ole syntynyt sytyttäviä taistoja johtuen lähinnä ylivoimaisen suositusta istuvasta presidentistä. Sauli Niinistön tapaan hoitaa presidentin virkaa voikin olla tyytyväinen. Moni sosialidemokraattikin on ilmoittanut äänestävänsä häntä.

Tarkasteltaessa tilannetta hieman suuremmassa mittakaavassa äänestyspäätöksiä kannattaa vielä pohtia tarkemmin. Vaikka Niinistö on kampanjoidensa aikana aktiivisesti pyrkinyt häivyttämään arvopohjansa ja kokoomuslaisuutensa – alkaen ”työväen presidentti” -sumutuksesta – ei hänen arvopohjastaan ole epäilystä.

Ääni Niinistölle on samalla ääni kokoomuslaiselle politiikalle, jonka saldon tällä vaalikaudella pitäisi olla selvä kaikille politiikkaa seuraaville: leikkauksia pienituloisten etuuksiin, kädenojennuksia hyväosaisille, koulutusleikkauksia ja työttömiä kepittäviä aktiivimalleja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Haataisen osaaminen ja omistautuminen ovat omaa luokkaansa.

Täytyy muistaa, että seuraavat eduskuntavaalitkin häämöttävät lähellä. Mikäli hallitus kykenee nilkuttamaan maaliin, eduskuntavaalit käydään reilun vuoden kuluttua. Aikaisempikin ajankohta on mahdollinen. Vaalityö eduskuntavaaleihin ei voisi saada haastavampaa alkua, jos tilanne on sellainen, että oman puolueen väki on massoittain äänestänyt kokoomustaustaista ehdokasta edeltävissä vaaleissa. Etenkin kun maakuntavaalien järjestämiseen nykyaikataululla ei taida kovin moni uskoa.

Suomi kaipaa suunnanmuutoksen tulevissa eduskuntavaaleissa. Kaikki se, mitä nyt tehdään, vaikuttaa mahdollisuuksiimme tehdä tuo muutos. Jämäkkä ja määrätietoinen politiikka on kaiken lähtökohta. Se pohjaa sosialidemokraattiseen arvomaailmaan. Tuota arvomaailmaa edustaa ja edistää näissä presidentinvaaleissa vain yksi ehdokas – Tuula Haatainen. Ja hienosti edustaakin!

Haataisen osaaminen ja omistautuminen ovat omaa luokkaansa. Hänen rinnassaan sykkii lämmin demarisydän. Tuula ansaitsee paitsi äänemme, myös aktiivisen panoksen vaalityöhön meiltä jokaiselta. Presidentinvaalit ovat suuri mahdollisuus meille sosialidemokraateille – ei jätetä sitä käyttämättä!

Katja Taimela

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) Varsinais-Suomesta

Kolumni

Pentti Salmi

Tämä mies pelasi saman päivän aikana jääkiekon, koripallon ja käsipallon pääsarjapelit

Eihän tässä tarvitse mennä kovinkaan kauas taaksepäin kun urheilussa, varsinkin palloiluissa, esiintyi pelaajia, jotka olivat mestaruussarjatasolla ns. kahden herran palvelijoita.

Kaikkein lahjakkaimmat urheilijatyypit rymistelivät useilla eri palloilumuotojen ylimmillä sarjatasoilla, parhaimmat olivat vieläpä useamman lajin maajoukkuepelaajia.

Mutta ajat ovat muuttuneet; kilpailu tullut kovemmaksi, sarjaottelujen määrät moninkertaistuneet, harjoittelu muuttunut ammattimaisemmaksi. Aika ei vain enää yksinkertaisesti riitä useamman herran palvelemiseksi.

Niinpä tässä tulikin mieleen kuinka esimerkiksi 1960-luvulla saattoi Jaakko Manssila olla jopa neljässä eri palloilumuodossa SM-sarjapelaaja. Kaiken huippuna vielä se, että kerrankin Jaska pelasi kolme mestaruussarjapeliä (koris, käsis ja lätkä) saman päivän aikana! Neljäs Jaskan laji pääsarjatasolla oli futis.

Pajulahdesta liikunnanohjaajaksi valmistunut urakkamies, monitaituri on asunut viime vuodet Virossa.

Eihän tässä voi sivuuttaa Kalevi ”Kallari” Ihalaistakaan, hän oli niin ikään samanaikaisesti neljän palloilulajin aktiivi, koriksessa ja lätkässä maajoukkueessakin, pesiksessä Itä-Länsi –hai ja käsiksessäkin pääsarjatasoa. Kontaktilajien loputtua tuli ohjelmaan vielä keilailu ja siinäkin mies oli lajin maestro, peräti maailmanmestari.

Kolmen eri palloilun huipputasolla ovat esiintyneet muun muassa Pentti ”Kiukki” Katainen ja Kari ”Lokari” Lehtolainen, joilla heilläkin siis riitti kiireitä ympäri vuoden.

Yllättävän moni jalkapalloilun maajoukkuepelaaja on myös esiintynyt koripalloparketilla.

Paljon kahden herran palvelijoita on ollut aikanaan luonnostaan jalka- ja jääpallossa, koska lajit sijoittuivat olennaisesti eri vuodenaikoihin ennen halli- ja tekojääratakausia. Sisäpalloilujen alkuaikoina, lähinnä kori- ja käsipalloilussa, oli paljon myös sellaisia sporttareita, jotka esiintyivät molempien lajien pääsarjoissa sekä maajoukkueisssa.

Yllättävimmät kahden herran palvelijat takavuosina olivat kuitenkin niinkin vastakkaisista lajeista kuin koripallo ja amerikkalainen jalkapallo. Niissä molemmissa kun Lars Ekström sekä Kimmo Lievonen olivat eliittipelaajia ja Lievonen vielä jopa jenkkifutiksen Euroopan mestari.

Erikoista muuten on sekin, että yllättävän moni jalkapalloilun maajoukkuepelaaja on myös esiintynyt koripalloparketilla. Homman aloitti 8-kertainen koriksen Suomen mestari Olavi Lahtinen 50-luvulla. Hänhän pelasi aikanaan 28 jalkapallo- ja 9 koripallomaaottelua.

Lahtisen jäljillä ovat sitten saapastelleet jalkapallon maajoukkuemiehistä koriksen pääsarjassa ainakin Mauno Rintanen, Matti Paatelainen, Kai Haaskivi, Kimmo Tarkkio ja edellä mainittu Kari Lehtolainen.

Palloilulajien idean sisäistäminen on luonnollisesti luonut mahdollisuudet huipulla pelaamiseen useammassa lajissa. Nykyisellään tämä huippu-urheilushow on sen verran raadollista, ettei vastaavia sankaritarinoita enää niin vain synnykään.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Jari Pischow

Mielipide: Oletko vain yksi niistä, jotka menevät omaan napaansa tuijottaen toisten duunareiden selän taakse ja otat sen luun, mikä eteesi heitetään, jos herra suo?

Oletko sinä yksi työelämän valituista sankareista, joka on valmis omalla työpanoksellaan maksamaan vuosittain työttömyysturvasta turhaan ylimääräistä samalla summalla kuin esimiehesi? Etkö ole kiinnostunut turvaamaan omaa tai jälkeläistesi huomista?

Mahtaa olla ylevä tunne säästää joka vuosi maksamalla enemmän vuosittaisena jäsenmaksuna yritttäjien turvaksi kehitettyä työttömyysvakuutusmaksua YTK:lle. Vaihtoehtona on maksaa oman alakohtaisen ammattiliiton työttömyyskassaan jäsenmaksua sekä ammattiliiton jäsenmaksua, joilla turvataan kaikille alalla työskenteleville työntekijöille muun muassa alakohtaiset palkankorotukset sekä perhevapaista maksettavat korvaukset. Myöskään lomapalkasta maksettava lomaraha ei tule automaattisesti tai YTK:n tai työnantajan hyvyydestä vaan pelkästään ammattiliittojen neuvottelemista työehtosopimuksista.

YTK ei neuvottele ensimmäisestäkään työsuhteesi ehtoja koskevasta asiasta, mutta se on avuliaan valmis veloittamaan sinulta saman vuosimaksun esimerkiksi 10 000 euron vuosituloista kuin 50 000 euroa vuodessa tienaavalta työntekijältä. Onko reilua? Vinkkinä sinulle, että ammattiliiton jäsenenä säästät 10 000 euron tuloistasi noin puolet työttömyyskassan vuosimaksustasi olemalla lisäksi samalla ammattiliittosi jäsen ja nauttimalla sen sekä paikallisen ammattiosastosi tuomista jäseneduista.

Duunarin kannattaa pitää kuitenkin aina mielessä, että työntekijän tyhmästä päästä saa kärsiä koko kroppa.

Vuoden 2018 tammikuun lopusta alkaen monen alan työehtosopimukset ovat edelleen katkolla, ja YTK:n jäsenenä sinulla ei esimerkiksi ole oikeutta lakko­avustukseen, mikäli työnantaja julistaa työpaikalle työsulun. Tästähän saimme jo joulukuussa 2017 esimakua työnantajaliitto MaRa ry:n toimesta, ja varmaan lisääkin on tulossa talvella Elinkeinoelämän keskusliiton siunauksella? EK ei ole näennäisesti millään tavalla koordinoimassa tai vaikuttamassa tulevaan työmarkkinakierrokseen liittotasolla, vaikka ainakaan julkisuudenhakuisuuden perusteella tällaisesta ei ole tuon taivaallista todistetta. Duunarin kannattaa pitää kuitenkin aina mielessä, että työntekijän tyhmästä päästä saa kärsiä koko kroppa.

Suomessa on löytynyt jo yli 120 vuoden aikana rohkeita naisia ja miehiä, jotka ovat perheensä toimeentulon ja oman henkilökohtaisen turvallisuutensa vaarantamisellakin olleet valmiit turvaamaan meille jälkipolville asioita, jotka eivät ole olleet työelämässä itsestään selviä, mutta joiden puolesta jokaisen itseään sekä näiden äitien ja isien elämäntyötä kunnioittavan henkilön tulee olla valmis taiste­lemaan.

Kenen joukossa sinä seisot ja miten turvaat esimerkiksi vakuutuksesi työttömyysturvan ja edunvalvonnan tulevaisuudessa? Vai oletko vain yksi niistä, jotka menevät omaan napaansa tuijottaen toisten duunareiden selän taakse ja otat sen luun, mikä eteesi heitetään, jos herra suo? Jos et ole herra tai narri, niin liity omaan ammattiliittoosi.

Jari Pischow