Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Olympiamitalisti Nokialta, Marko Asell – ennenkin eduskunnassa

Marko Asellin lenkkiseuraan kuuluu myös perheen lemmikki.

Marko Asell, SDP: n kansanedustajaehdokas Nokialta ja Pirkanmaalta on monille tuttu mies. Asell on syntynyt vuonna 1970 Ylöjärvellä. Niin sopivassa iässä, että hänet tietää kaikki – pirkanmaalainen huippu-urheilija ja poliitikko. Vuonna 1996 hänestä tuli painin olympiamitalisti ja kymmenkunta vuotta myöhemmin kansanedustaja. Eduskunnassa Asell vaikutti vaalikauden 2007-2011.

Demareille kaavaillaan Pirkanmaalta kevään eduskuntavaaleissa kahtakin uutta kansanedustajan paikkaa. Neljän kansanedustajan sijaan Tampereen asemalta nousee silloin Helsingin junaan kuusi kansanedustajaa.

Ennen kuin seuraava vaalikausi on päättynyt, Asell saattaa hypätä Nokialla junaan ja vaihtaa Tesoman pysäkin jälkeen Tampereen keskustassa Helsingin junaan. Se ei ehkä vielä lähivuosina vedä mutkia suoriksi ja ole ”kaffekupin” juomisen jälkeen Helsingissä – mutta siihen Asell joutuu ottamaan kantaa, kun vaaleissa läpi menee.

Liikunta osa työtä ja vapaa-aikaa

Asell on nuori mies. Kahden vuoden päästä hän täyttää 50 vuotta, jolloin miehen sanotaan yleensä olevan parhaassa iässään. Kotona on miehen lisäksi vaimo ja kolme lasta. Asellin elo kulkee liikunnan parissa – edelleenkin.

– Työskentelen Nokian kaupungilla liikuntapaikkojen kunnossapidossa. Osallistun jonkin verran myös liikuntapaikkaohjaukseen ja valmennukseen. Käyn kuntosalilla, liikun luonnossa ja ”höntsään” mielelläni kaikenlaista. Meillä on myös koira, joka on usein vapaa-ajan harrastuksissamme mukana. Lisäksi tallissani on moottoripyörä, jolla toisinaan ”ratsastan”.

Nokialle kotiutunut Asell ei ole päästänyt otettaan lipsumaan politiikassakaan. Hän on Nokian kaupunginvaltuuston jäsen jo viidettä kautta.

Valtakunnan politiikassa Asellille on tärkeintä, että maan hallitus vaihtuu ja demareista tulee pääministeripuolue.

– Pienituloisten eli lapsiperheiden, opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten arjen kiristäminen ja euromääräisesti hyvätuloisille anteliaammat veronkevennykset lisäävät eriarvoistumista. Se on pysäytettävä. Lisäksi koulutusasiat on laitettava kuntoon. Pienimmistä ja heikoimmista, kuten lapsista ja vanhuksista, on pidettävä aikaisempaa parempaa huolta.

Asell palaa vielä liikuntaan ja toteaa, että yksi hänen sydämenasioistaan on aina ollut myös liikunnan edistäminen. Liikunnalla on yksilön hyvinvointia lisääviä vaikutuksia, jotka tuovat säästöjä sote-sektorille. Liikunta on vaikutuksiltaan myös yhteiskunnallisesti ja kansantaloudellisesti merkittävä asia. Harrastukset yleensäkin ovat monelle tärkeä “henkireikä” arjen puurtamisen keskellä.

Kaikkien kanssa tultava toimeen

Jos SDP:stä tulee maan suurin puolue ja Antti Rinteestä pääministeri, Asellin mielestä kaikkien puolueiden kanssa on oltava valmiudet neuvotella hallitusyhteisyöstä. Vihreät ovat kuitenkin mukavimmalta tuntuva hallituskumppani

– Vihreät ottaa demarien ohella luonto- ja ilmastoasiat tosissaan, ja nämä ovat myös itselleni tärkeitä teemoja. Meidän on jätettävä lapsillemme puhdas luonto.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle tärkeä asia. Ja totta kai työllisyyden nostaminen ja sitä kautta valtiontalouden hyvä tila, joka näin ollessaan mahdollistaa paremmat palvelut.

Marko Asellin mielestä eduskunta on Suomen tärkein päätöksentekopaikka.

– Eduskuntaan pitää valita sellaiset kansanedustajat, jotka arvostavat työpaikkaansa ja tekevät siellä täydestä sydämestään arvojensa mukaista politiikkaa. Heidän on pyrittävä yhteistyöhön ja perusteltuihin päätöksiin muiden edustajien ja puolueiden kanssa. Nykyinen kansaa kahtia jakava ilmapiiri, valeuutisointi sekä ihmisiä syrjivä asenne ovat vahingollisia maamme yhtenäisyydelle, ja lopulta sisäiselle turvallisuudelle. Tarvitsemme turvaa ja vakautta – siten olemme vahvempia. Poliittisessa johtamisessa vieroksun ”trumpismia”, eli ylimielistä toisia aliarvioivaa ja syrjivää ideologiaa.

– Kannustan meitä kaikkia, jotka pidämme SDP:n arvoja ja tavoitteita hyvinä, tekemään näissä vaaleissa kaikkemme sen eteen, että jokainen tuttumme ja heidän tuttunsa antavat äänensä sosialidemokraattiselle ehdokkaalle. Vain näin tapahtuu muutos, ja 16-vuotinen oikeiston ”saaga” hallituksen pomona katkeaa. Itse sitoudun tähän, Asell lupaa ja toivottaa aktiivista vaalikevättä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE