Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Omistajien käsittämätön rikastuminen on aihe, josta ei haluta puhua — köyhien murjominen on jatkuvasti pop”

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas kirjoittaa blogissaan Oxfam-järjestön eilisestä raportista, jonka mukaan maailman kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman kaikista ihmisistä.

Suokaksen mukaan tämä ei suomalaisia poliitikkoja kiinnosta.

“Omistajien käsittämätön rikastuminen on aihe, josta ei haluta puhua. Syynä voi olla voimattomuus, asia on jo karannut lapasesta. Suurempi syy lienee kuitenkin halu olla suututtamatta rikkaita.”

Suokas sanoo, että köyhien murjominen on sen sijaan jatkuvasti “pop”.

“Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) kirjoittaa laajasti julkaistussa blogissaan neljästä suomalaisesta hölmöydestä, jotka poistamalla saavuttaisimme Ruotsi-tyyppisen onnelan.”

Liittovarapuheenjohtajan mukaan rakentajille yleissitovuuden poisto Vartiaisen mallilla tarkoittaisi yli 50 %:n palkanalennusta.

“Suomen työmailla seikkailee jo nyt kymmeniä tuhansia ulkomaisia reppumiehiä EU:sta. Rajojen avaaminen kehitysmaita myöten tekisi Suomessa asuvien työllistymisen entistä haasteellisemmaksi, kuten nykyään hienosti sanotaan.”

Lisää aiheesta

Suokas sanoo vääntäneensä asioista ennenkin Vartiaisen kanssa. Nyt Suokas on tullut johtopäätökseen, jonka mukaan he aidosti näkevät tilanteen eri tavoin.

“Turha etsiä malkaa toisen silmästä. Ihmisten arvomaailmat ovat vain kovasti erilaisia.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE