Politiikka

”On pidettävä huoli, että kaikkien ääni kuuluu” – Demarinuorten varapuheenjohtajakisaan ensimmäinen ehdokas

Sosialidemokraattiset nuoret valitsevat johtonsa kesäkuussa Turun liittokokouksessa. Liiton puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi on jo ilmoittanut halukkuutensa jatkaa tehtävässä.

Varapuheenjohtajakisaan on ilmoittautunut tällä viikolla ensimmäinen ehdokas, 28-vuotias Eetu Kinnunen Jyväskylästä. Hän toimii Jyväskylän työväenyhdistyksen poliittisena sihteerinä.

Kinnunen liittyi Demarinuoriin vuonna 2012 ja on toiminut järjestön tasa-arvotyöryhmässä. Hän pitää varapuheenjohtajan keskeisenä tehtävänä innostaa, tukea ja neuvoa liikkeen jäsenistöä.

– Haluan, että Demarinuoret vahvistavat edelleen asemaansa vaikutusvaltaisimpana nuorisojärjestönä. Haluan, että uskallamme katsoa kauemmas tulevaisuuteen ja jäsenmäärämme jatkaa kasvuaan, Kinnunen linjaa.

Hän haluaa myös olla nostamassa uusia lupaavia nuoria suomalaisen politiikan eturiviin. Kinnunen pitää erityisen tärkeänä, että järjestön sisäisissä keskusteluissa kaikkien ääni kuuluu.

– Työtä on edelleen jatkettava, jotta liikkeemme on turvallinen ja syrjimätön ympäristö kaikille sukupuolesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta.

Eetu Kinnunen kannustaa Demarinuoria avoimeen ja rohkeaan keskusteluun hyvässä hengessä.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat