Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Ongelma ei korjaannu tätä tahtia ikinä” – hoitajaliitot vaativat tehokkuutta samapalkkaohjelmaan

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Hoitajaliitot Tehy ja Super vaativat, että hallitusohjelman tasa-arvokirjaukset on pantava toimeen ja valtion on osallistuttava palkkaeron umpeen kuromiseen.

Demokraatti

Demokraatti

Suomalaisnaisten palkka on vuonna 2020 keskimäärin 83,8 prosenttia miesten palkasta. Keskimääräisessä vuosipalkassa, joka käsittää kaikki palkansaajat, ero on noin 7 900 euroa. 1. marraskuuta vietettävän naisten palkkapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota tähän epäkohtaan.

Hoitajaliittojen mukaan tilastot osoittavat, että naisten ja miesten palkkaeron korjaamiseksi ei ole tehty riittävästi toimenpiteitä.

– Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut hitaasti ja naisen euro on ollut Suomessa jo pitkään hieman yli 80 sentissä. Ero on lähtenyt uudelleen kasvuun hitaan kapenemisen jälkeen. Korjaavilla toimilla on kiire, liitot toteavat tiedotteessa.

Ne muistuttavat, että Suomi saa tasaisin väliajoin huomautuksia naisten ja miesten palkkojen välisistä eroista.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että palkkatasa-arvoa edistetään jatkamalla samapalkkaisuusohjelmaa, jonka on oltava aiempaa kunniahimoisempi ja vaikuttavampi.

– Ohjelman keskeisenä tavoitteena on hallituksen, työnantajien ja työntekijöitä edustavien järjestöjen sitoutuminen toimenpiteisiin töiden vaativuuden arvioimiseksi, samapalkkaisuuden ja palkka-avoimuuden edistämiseksi sekä työelämän segregaation purkamiseksi.

Hoitajaliitot kritisoivat, että työnantajapuolelle eivät toistaiseksi ole sopineet mitkään konkreettiset samapalkkaisuutta edistävät toimenpiteet.

– Eron kasvaessa tavoite samapalkkaisuudesta on karannut, eikä ongelma korjaannu tätä tahtia ikinä. Tilannetta ei voi hyväksyä. Samapalkkaohjelmaa tulee ehdottomasti jatkaa ja sen on oltava aiempaa tehokkaampi, Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

“Muilla aloilla työvoimaa houkutellaan silkalla rahalla.”

Sote-alan työvoimasta 90 prosenttia on naisia.

– Hoitoalalla työvoimasta on jo nyt pula ja tarve kasvaa tulevaisuudessa. Samalla alan houkuttelevuus on koko ajan laskenut. Ja nyt koronasta on tullut monelle se viimeinen pisara jättää hoitajan työt. Muilla aloilla työvoimaa houkutellaan silkalla rahalla – paremmalla palkalla. Miksi tämä edelleen puuttuu naisvaltaisen sote-alan työnantajien keinovalikoimasta, sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kysyy.

Hoitoalan työntekijät ovat puheenjohtajien mukaan turhautuneita siihen, ettei heidän ponnistelujaan korona-aikana ole huomioitu rahallisesti toisin kuin monissa Euroopan maissa, joissa on maksettu koronalisiä tai muuten korvattu palkassa koronan aiheuttama haitta.

Tehy ja Super vaativat jo keväällä koronalisää.

– Vastausta valtiovallalta ei saatu, puheenjohtajat toteavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE