Politiikka
25.9.2024 14:40 ・ Päivitetty: 25.9.2024 14:40
”Ongelmien potkimista tulevaisuuteen” – hallituksen liikennehankkeiden rahoitus ei vakuuta demareita
Liikenne- ja viestintävaliokunnan demarit kritisoivat hallituksen suunnitelmia rahoittaa liikennehankkeita.
Eduskunta käsittelee tänään budjetin lähetekeskustelussa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaa. Sosialidemokraatit pitävät hallituksen liikennehankkeiden rahoitusmallia kestämättömänä.
– Ei ole hyvää taloudenhoitoa leikata liikennehankkeiden rahoituksesta kaikki mahdollinen ja pysyvästi puolittaa rahoitus tulevilta hallituksilta, kun samalla hallitus itse rahoittaa omat tarpeensa kertaluontoisesti valtionyhtiöistä. Tämä on vain ongelmien potkimista tulevaisuuteen, Seppo Eskelinen toteaa tiedotteessa.
Hallitus ei edes tiedä, miten miljardipakettinsa valtionyhtiöistä rahoittaa ja tämä näkyy budjettiesityksessäkin, Suna Kymäläinen huomauttaa.
– Useille hankkeille esitetään miljoonan euron rahoitusta ensi vuodelle. Käytännössä hallituksen kasvutoimet käynnistyvät vasta vuonna 2026.
HALLITUS on arvioinut uudelleen Säätytalolla aiemmin laadittua investointilistaa, mitä Anna-Kristiina Mikkonen pitää hyvänä.
– Hallitus on ottanut edes sen verran opposition kritiikistä vaarin, että nyt useimmat esitykset ovat myös vaikuttaviksi ja kiireellisiksi arvioituja. Tiukassa taloustilanteessa rahoitus on käytettävä tehokkaasti.
Marko Asell arvioi, että hallitus on kyllä loistanut yksittäisissä asioissa, mutta kokonaistilanteen hoito on pahasti levällään.
– Asfaltin tuoksu on hyvä asia, mutta kun samalla teiden ja rataverkon korjausvelka vain kasvaa, ei tyytyväisyyteen ole vielä aihetta.
Suomessa on jo noin 900 huonokuntoista siltaa ja koko siltakannan kunnon on arvioitu laskevan, Asell huomauttaa.
KUSTANNUSTASON pysyvä nousu alalla haastaa Pinja Perholehdon mukaan koko valtiontaloutta, kun viime syksynä korjausvelan arvioitiin nousseen yli miljardilla parissa vuodessa pelkästään kustannustason vuoksi.
– Kuoppien määrä teissä ja vaurioiden määrä rakenteissa ei siis kasvanut, vaan korjaamisen hinta kasvoi. Väylävirasto on arvioi keväällä tarvittavan jopa 600 miljoonaa vuodessa lisää, jotta oltaisiin edes nykytasolla vuonna 2036.
Johan Kvarnström uskoo eduskunnassa löytyvän yksimielisyys siitä, että liikenneväylien pitäisi olla kaikkien kannalta paremmassa kunnossa.
– Ehkä puheet kumipyörähallituksesta ja koko vastakkainasettelun voisi jo unohtaa. Yhteiset haasteemme odottavat ratkaisuja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.