Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Onhan meidän järjestelmämme jollain tavalla rikki, jos ihmiset palavat loppuun – SDP:n Malm ehdottaa oikeutta osa-aikatyöhön

Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm on huolissaan työntekijöiden jaksamisesta.

Demokraatti

Demokraatti

Mielenterveyden sairaudet ovat nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeen syyksi, joten Malmin mukaan enää ei puhuta mistään yksilötason ongelmasta: työkyvyttömyys maksaa useita miljardeja vuosittain yhteiskunnalle.

Eläketurvakeskuksen mukaan keskimäärin noin 50 henkilöä jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Työssä jaksamisesta huolehtimattomuus tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin siitä huolehtiminen. Siksi haluaisin aloittaa keskustelun mahdollisuudesta luoda työntekijöille oikeus osa-aikatyöhön tiettyjen ehtojen täyttyessä, Malm ehdottaa.

Syitä voisi olla työssä jaksamisen lisäksi esimerkiksi ikääntyneiden vanhempien hoitaminen.

– Parhaimmassa tapauksessa työelämän joustot pitäisivät työntekijän työelämässä, kun vaihtoehtona olisi kokonaan hoitovapaalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen.

“Jos sote-alan ammattilaiset eivät jaksa, negatiiviset vaikutukset kertaantuvat.”

Hän korostaa, että osa-aikatyön mahdollisuus on yksi keino, mutta koko työkalupakki tarvitaan käyttöön, kun tulevaisuuden työelämää kehitetään.

– Onhan meidän järjestelmämme jollain tavalla rikki, jos ihmiset palavat loppuun. Työntekijöiden työoloja ja työssä jaksamista on viisasta edistää monin tavoin, kuten hyvällä johtamisella, ennaltaehkäisevällä työterveyshuollolla, vaikutusmahdollisuuksilla oman työn ja osaamisen kehittämiseen sekä houkuttelevalla palkkauksella suhteessa työmäärään.

Aluevaalien alla Malm nostaa esimerkiksi sote-alan henkilöstön. Hän pitää henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimista tulevien aluevaltuustojen tärkeimpänä tehtävänä.

– Jos sote-alan ammattilaiset eivät jaksa omassa työssään, negatiiviset vaikutukset kertaantuvat meidän kaikkien muiden kohdalla. Kustannukset nousevat usein moninkertaisiksi, kun avunsaanti viivästyy. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että palvelujärjestelmämme kaatuu hyvinvoivan henkilöstön puutteeseen.

Malmin mielestä tammikuussa valittavien aluevaltuustojen on syytä miettiä tätä, kun ne tekevät päätöksiä 172 900 ihmisen työoloista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE