Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Onko Liike nyt uppoava laiva? – nyt puhuu kokoomukseen loikannut Harkimon varakansanedustaja

Viime päivinä mediasta on saatu lukea Liike nytin kärkipoliitikkojen jättäneen puolueen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Viimeisimmät lähtijät ovat vantaalaiset kaupunginvaltuutetut Marjo Vacker ja Nina Nummela, jotka siirtyvät kokoomukseen.

Nummela on myös Liike nytin puheenjohtajan Harry ”Hjallis” Harkimon varakansanedustaja, jo toista kautta, sekä toiminut puoluehallituksen jäsenenä. Vacker on aluehallituksen jäsen ja toiminut Vantaan Liike Nytin puheenjohtajana.

Hiljattain puolueen jätti ja kokoomukseen siirtyi Mikael Jungner.

Nina Nummela sanoo, että suurin syy Liike nytin jättämiselle on se, että puolueeseen ei tullut kasvua.

– Alkupöhinä oli tosi hyvä ja siellä oli tosi hyvä meininki. Minä olen kuusi vuotta siellä ollut ja viidet vaalit käynyt. Olisi toivonut, että se (puolueen) kannatus olisi sitten pikku hiljaa vaalien myötä siitä kasvanut. Mutta se on se suurin syy, että ei tullut sitten sitä kasvua, mitä kovasti haluttiin ja toivottiin tietysti niin kuin kaikki puolueet toivovat, Nummela kommentoi Demokraatille.

NUMMELA arvioi, että puolueen kannatuksen kasvun puute johtuu monesta asiasta.

Lisää aiheesta

Hän toteaa ensinnä, että Suomen poliittinen kenttä on todella vaikea pienille uusille puolueille. On vaikea aloittaa alusta.

– Ei vaalitapakaan suosi pieniä puolueita. Erilaisella vaalitavalla me olisimme saaneet kansanedustajia enemmän. Siinähän se ehkä sitten vähän kamelinselkä katkesi viime eduskuntavaaleissa, kun oli se ajatus, että nyt on pakko saada enemmän edustajia. Siinä oli sitten ehkä poliittinen vastakkainasettelu, että oikeisto keskitti kokoomukselle ääniä ja vasemmisto demareille. Se koitui varmaan meidän kohtaloksi myös.

Nummela siis näkee, että kasvun vähäisyyden syyt ovat enemmän puolueen ulkopuolella kuin sen sisällä.

– Hyvä startup mutta sitten ei kuitenkaan lähtenyt odotettuun lentoon, hän arvioi Liike nytiä.

Nummela olisi toivonut, että puolueen kannatus olisi voinut nousta kohti viittä prosenttia eli samaan nippuun KD:n ja RKP:n kanssa.

PUOLUEEN jäsenmäärän ympärillä käytyä keskustelua Nummela ei osaa kommentoida.

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että tammikuun alussa julkaistussa Ylen artikkelissa Liike Nytin jäsenmääräksi kerrotaan 1  000 henkilöä. Ylen mukaan tieto on peräisin puolueilta.

HS:n tietojen mukaan puolueen jäsenmäärä on puoli vuotta sitten ollut noin 300 henkeä. ”Sisäpiiriläisten mukaan vuonna 2018 perustetun puolueen ovi käy tiuhaan, mutta ulospäin”, HS:n jutussa sanottiin.

Harkimo ei HS:n tietoja allekirjoita.

Harkimon mukaan Liike Nytillä on nyt yli 1000 rekisteröitynyttä jäsentä ja 5 000 rekisteröitynyttä vaikuttajajäsentä Nettiparlamentissa.

– Nämä ”sisäpiiriläisten” puheet tuntuvat menevän mediassa kovin helposti läpi. Oikeasti nämä ”sisäpiiriläiset” eivät ole enää mukana puolueen toiminnassa tai eivät ole koskaan olleetkaan, Harkimo totesi tänään tiedotteessaan.

Vuonna 2019 on uutisoitu, että nettiparlamentti kuului Liike Nytin oman ilmoituksen mukaan 12 000 ”vaikuttajaa”. Demokraatin tiedossa ei ole, onko tämä luku verrannollinen Harkimon antaman tuoreen luvun 5 000 kanssa.

LOIKKAAVALLA Nummelalla ei ole kritisoitavaa Harry Harkimon puheenjohtajuudesta.

– Olen ihan tyytyväinen. Hän on voimakas persoona, joka jakaa mielipiteitä, mutta hän on myöskin kerännyt meille sitä huomiota, mitä olemme saaneet.

– En minä lähde häntä arvostelemaan tai haukkumaan. Hän on tehnyt kaikkensa. Hän on tehnyt ihan valtavan työn tässä puolueessa.

Nummela toteaa olevansa ennemminkin kiitollinen siitä, että hän on päässyt Liike nytin kautta politiikkaan mukaan.

Porukkaa nyt lähtee, onko tässä vähän tällaista, että nähdään, että Liike nyt on uppoava laiva?

– Sitä on vaikea sanoa. Minä kyllä itse henkilökohtaisesti toivon Liike nytille kaikkea hyvää. En minä toivo heille missään nimessä, että se laiva uppoaisi. Aika pitkään olin itse mukana, en ole kyllä ensimmäisenä sieltä ollut luovuttamassa. Koin, että olen kyllä tehnyt kaikkeni, mitä ikinä omilla resursseillani ja ajan, jaksamisen ja rahallisesti pystyn tekemään, olen tehnyt sen.

– Seuraavat vaalit näyttävät, mikä se suunta on, mutta kyllä minä toivon, että se ei ole uppoava laiva. Siellä on paljon hyviä ajatuksia. En edelleenkään sano, etteikö esimerkiksi Suomen taloudesta Hjalliksella olisi hyvin hyviä pointteja.

Nummela arvioi, että jos Liike nytiin saadaan uusia ihmisiä, jotka vievät puoluetta uudella innolla eteenpäin, matka voi jatkua.

NUMMELAN mukaan hän ja Marjo Vacker ovat pitkin syksyä pitäneet, ilmeisesti Harkimollekin, esillä sitä, että tilanne on vaikea eikä Vantaalle ole saatu ehdokkaita kuntavaalilistalle sillä tavalla kuin olisi toivottu. Aktiivijäseniä, tekijöitä ja kenttäväkeä ei ole tarpeeksi, minkä vuoksi toiminta Vantaalla on ollut vaikeaa.

Nummela uskookin, ettei hänen ja Vackerin lähtö puolueesta ole tullut mitenkään yllätyksenä.

– Ollaan kerrottu kyllä näistä ongelmista, että ei ole ehdokkaita listalle. Se on varmaan itselle myöskin se suuri syy lähtöön, että se ehdokaslista näytti tässä vaiheessa hyvin vajaalta.

Nummelan mukaan hän ja Vacker jättivät erokirjeen puolueesta tiistaina. Kirje meni Harkimolle, varapuheenjohtajalle ja puoluesihteerille. Puoluesihteerin kautta tuli Nummelan mukaan viesti, jossa kiitettiin vuosista puolueessa.

Varakansanedustajana Nummela summaa puolueesta lähdön vaikeaksi päätökseksi, jota hän on jo kesästä asti miettinyt.

– Kyllä minä ymmärrän, että tämä on varmasti kova paikka Hjallikselle.

Onko kokoomus parempi puolue?

– Varmasti kaikissa puolueissa on asioita, joista ei ole välttämättä samaa mieltä. Tuskin semmoista löytyykään, että olisi sataprosenttisesti kaikista asioista samaa mieltä, mutta kokoomus on vanha iso puolue. Minä uskon, että heillä on ne resurssit, tai siis onkin ne resurssit, niin erilaiset tehdä asioita ja kampanjaa, kun ihmisiä ja kenttäväkeä on paljon.

– Tietysti rahalliset resurssitkin ovat erilaiset. Kyllähän sekin ratkaisee Suomen politiikassa aika paljon, kuinka paljon mainontaa pystyy laittamaan rahaa. Sekin on tietysti vähän harmi, ei sekään ole ihan oikein, että hirveällä budjetilla vain pääsee läpi. Sekin on vähän huono juttu kyllä, mutta resurssit ovat isommat ja konseptit sekä prosessit ovat siellä selvät. Ei mene opetteluun sitten aikaa. Se on aika tärkeää minulle. Olen järjestelmällinen ja organisointi-ihminen. Se, että prosessit ovat kunnossa, on itselle aika tärkeä asia.

PUOLUEEN jättämisen jälkeen Nummela ei ole ollut yhteydessä Harkimoon eikä hänen mukaansa Harkimo häneen.

Harkimo totesi tänään lehdistötiedotteessaan, että ”totta kai vaalien alla niin meiltä kuin muista puolueista on lähtijöitä, mutta meillä tulijoita puolueeseen on enemmän kuin lähtijöitä”.

– Ehdokaslista kevään alue- ja kuntavaaleihin rakentuu hyvää vauhtia. Ja haluamme ehdokkaiksi ihmisiä, jotka ovat tekemässä muutosta myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Sote on rikki ja taloutta ohjaa pian EU. Muutosta Suomi todella tarvitsee, kun vanhat puolueet eivät ole pian 18 vuoteen saaneet Suomea kasvuun, Harkimo sanoi.

Harkimo kertoi Demokraatille myös, että aikoo itse olla ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa – vaikka oli aiemmin sanonut, ettei olisi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE