Politiikka
5.6.2024 10:26 ・ Päivitetty: 5.6.2024 10:26
”Onko oikein, että henkilöstöä vähennetään, vaikka asioiden suma seisoo?” – kansanedustaja kyseenalaistaa Ruokaviraston toimintakyvyn
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) kyseenalaistaa Ruokaviraston toimintakyvyn. Hän kertoo maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä saavansa viraston toiminnasta jatkuvasti huonoa palautetta. Yt-neuvottelujen lopputulos vaikeuttaa tilannetta entisestään, hän uskoo.
– Virasto ei toimi kuten sen pitäisi. Maataloustuottajat saivat tukirahansa yli puoli vuotta myöhässä ja nyt turkistuottajien eläintautilain mukaiset korvaukset tuhotusta omaisuudesta on jo kahdeksan kuukautta myöhässä. Hyrrä-järjestelmä, jonka kautta hoidetaan hankerahoitusta, on jumissa, Werning kertoo tiedotteessa.
Ruokavirasto kertoi vastikään, että yt-neuvottelujen tuloksena 93 työsuhdetta päättyy ja lähes koko henkilöstö lomautetaan kahdeksi viikoksi. Werning ihmettelee, että näin tehdään ”tilanteessa, jossa kaikki toiminta on täysin sekaisin”.
– Leikkaukset Ruokaviraston toiminnassa tulisi kohdistaa hallinnollisiin osiin, ei suorittavaan työhön, sillä hallinnossa saattaa olla enemmän säästömahdollisuuksia. Jos esimerkiksi kaikki maksuja käsittelevät työntekijät lähtevät tämän kuun lopussa, kukaan ei pysty hoitamaan maksatuksia. Sitten kaikki vasta seisookin. Onko oikein, että henkilöstöä vähennetään, vaikka virastossa asioiden suma seisoo?
Werning muistuttaa, että viime syksynä ja talvena 72 turkistilan eläimet jouduttiin Ruokaviraston päätöksellä lopettamaan lintuinfluenssariskin torjumiseksi. Valtion on ollut sen vuoksi määrä maksaa turkistarhoille yli 50 miljoonaa euroa eläintautilain mukaisia korvauksia.
Varsin moni on pettynyt Ruokaviraston toimintaan.
Werning huomauttaa, että vielä alkuvuonna tavoite oli saada korvaukset maksuun maaliskuuhun mennessä. Viimeisin tieto kansanedustajan mukaan on, että tavoite on nyt juhannukseen mennessä.
– Korvausten maksu viivästyy koko ajan ja lisäksi käsittelijöiden työsopimukset loppuvat kesäkuun lopussa. Maksamatta ja käsittelemättä on vielä melkoinen määrä hakemuksia.
– Ruokaviraston toiminta on käsittämättömän hidasta ja korvausten hidas maksaminen turkistarhojen omistajille aiheuttaa kohtuutonta haittaa elinkeinotoiminnan uudelleen käynnistämiselle.
Werning kertoo keskustelleensa useamman tulonsa menettäneen yrittäjän kanssa.
– Voin sanoa, että varsin moni on pettynyt Ruokaviraston toimintaan ja alati siirtyvään korvausten maksamisten takarajaan. Kyse on näiden yrittäjien oikeudesta saada korvaus ja siitä, että heidän mahdollisuutensa käynnistää toiminta pitkittyy kohtuuttomasti tai vaihtoehtoisesti uuden toiminnan aloittaminen alas ajetun tilalle viivästyy turhaan.
WERNING nostaa esiin, että henkilöstöjärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL eivät Ruokaviraston yt-neuvottelujen päätteeksi nähneet perusteita neuvotteluesityksen mukaiselle henkilöstön lomauttamiselle eivätkä irtisanomisille.
– Tässä sahataan nyt kyllä omaa oksaa. Kokonaisen viraston merkittävä toimintojen alasajo tällä tavalla on tyrmistyttävää, eivätkä toimet jää näkymättä suomalaisille. Tästä kärsii nyt erityisesti koko suomalainen maatalous, ja maataloustuottajat läpi linjan ovat ymmärrettävästi todella suivaantuneita.
– Tämä raottaa jälleen ovea tuontitavaralle ja vaikeuttaa kotimaisen tuotannon ja viljelyn kilpailukykyisyyttä. Jo pelkästään huoltovarmuuden takia meillä pitäisi olla nyt päät ylhäällä. Työnantajapuolen olisi pitänyt kuunnella henkilöstöä ja hakea muita ratkaisuja palvelutasoa laskematta sekä turvallisuutta heikentämättä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.