Aika harvoin ihmiset rankaisevat vaaleissa huonosta politiikasta. Muuten hallituspuolueet eivät olisi pitäneet niin hyvin pintansa kuin Suomessa tapahtui. Äänestävätkö ihmiset sitten arvopohjasta vai hetken mielijohteesta, vai mistä ihmeestä on kysymys?

Mielessäni on viime aikoina ollut Norja, missä muutama vuosi sitten demarivalta vaihtui yllättäen keskusta-oikeiston hegemoniaksi. Kaikki kiittivät vuolaasti demarien politiikkaa mutta äänestivät toisin. Ihmiset halusivat ”vaihtaa naamoja”.

Onko vaaleista yleisemminkin tullut vain ”naamojenvaihtoviikot”?

Saksalainen sosiologi Jürgen Habermas loi aikoinaan kiehtovat käsitteet ”systeemi” ja ”elämismaailma” ja teorian näiden kahden maailman kasvavasta kuilusta.

Puolueet, kirkko ja media ovat osa systeemiä, elämismaailma taas systeemin ulkopuolista toimintakenttää.

Mielikuva ”systeeminvastaisuudesta” ja politiikan ulkopuolisuudesta oli vihreiden ja vasemmistoliiton monien ehdokkaiden ja sitä kautta puolueiden menestystekijä. Varsinkin vihreitä auttoi myös – ehkä nuorten ehdokkaiden ansiosta – vahva mielikuva tulevaisuuspuolueesta, vaikka teemat ja puheet olivat sataprosenttista demarisettiä.

Johtopäätökseni on, että ihmiset eivät tänään kiitä eivätkä rankaise puolueita harjoitetusta politiikasta, vaan äänestäjät käyttäytyvät kuin markkinavoimat: kyse on ODOTUKSISTA, ei menneestä eikä nykyhetkestä, vaan odotuksista ja suhteesta tulevaisuuteen.

Siis tehkäämme demareista johtava tulevaisuuspuolue. Ensimmäinen tehtävä on ottaa digivallankumous haltuun. Olen puhunut tästä kolmelle edelliselle puoluesihteerille. Nyt on Anttonin vuoro. Se on soteakin suurempi juttu. Ja pari piirua pois systeemin puristuksesta kohti elämismaailmaa.