Ulkomaat
7.5.2024 12:04 ・ Päivitetty: 7.5.2024 12:04
OPCW: Väitteitä kemiallisen aseen käytöstä Ukrainassa ei ole voitu vahvistaa
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n mukaan väitteitä kemiallisten aseiden käytöstä Ukrainassa ei ole pystytty riittävän varmasti vahvistamaan.
OPCW myös kertoi, ettei ollut vielä saanut virallista pyyntöä tutkia asiaan liittyviä väitteitä.
Yhdysvaltain ulkoministeriö syytti viime viikolla Venäjää kloropikriinin käytöstä ukrainalaisjoukkoja vastaan. Ensimmäisessä maailmansodassa kemiallisena aseena käytettyä kloropikriiniä käytetään nykyisin muun muassa hyönteismyrkkynä.
Yhdysvaltain ulkoministeriö väitti myös, että Venäjä on lisäksi käyttänyt mellakantorjuntaan käytettäviä aineita sopimuksen vastaisesti. Mellakantorjuntaan käytettävät aineet, kuten kyynelkaasu, ovat kemiallisten aseiden kieltosopimuksen mukaan sodankäynnissä kiellettyjä.
Venäjä on kiistänyt kemiallisten aseiden käytön Ukrainan sodassa. Venäjän mukaan sillä ei enää ole sotilaallista kemiallista arsenaalia, mutta maalla on paineita lisätä avoimuutta myrkyllisten aseiden väitetyn käytön suhteen.
- Sekä Venäjän federaatio että Ukraina ovat syyttäneet toisiaan ja raportoineet järjestölle väitetystä kemiallisten aseiden käytöstä, OPCW sanoi lausunnossaan.
OPCW kuvaili tilannetta “epävakaaksi” ja “erittäin huolestuttavaksi sen suhteen, että myrkylliset kemikaalit otettaisiin uudelleen käyttöön aseina”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.