Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo ja Stubb tuomitsivat Oulun väkivallanteot – Lindtman: ”Rasistisista puheista on lyhyt matka rasistisiin tekoihin”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuvaa uutisia Oulun puukotuksista ja tekojen mahdollisia rasistisia motiiveja vastenmielisiksi.

Suomen valtionjohto reagoi vahvasti Oulun väkivaltaisiin tapahtumiin. Asiaan ottivat keskiviikkona kantaa niin pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuin presidentti Alexander Stubb.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Uutiset Oulun puukotuksista ovat vastenmielisiä. Samoin tekojen mahdolliset rasistiset motiivit, Orpo kommentoi viestipalvelu X:ssä.

-  Rasismille ei ole Suomessa sijaa. Väkivalta on aina tuomittavaa, Orpo jatkoi.

Hän lisäsi ajatustensa olevan uhrien ja heidän läheistensä kanssa.

Poliisi epäilee alaikäistä aikuisen miehen puukotuksesta kauppakeskus Valkeassa. Poliisin alustavien tietojen pohjalta tiistai-iltana tapahtuneen väkivallanteon motiivi voi olla rasistinen. Samassa kauppakeskuksessa puukotettiin viime viikolla 12-vuotiasta poikaa. Poliisin mukaan esiin on tullut viitteitä kopioinnista.

Presidentti Stubb kuvaili omassa viestissään tekoa järkyttäväksi.

-  Tuomitsen rasismin sen kaikissa muodoissaan jyrkästi. Rasismille tai rasistiselle väkivallalle ei saa olla Suomessa minkäänlaista sijaa, Stubb kirjoitti X:ssä.

-  Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Vain yhdessä voimme kitkeä rasismin. Vain yhdessä voimme rakentaa turvallisen Suomen, presidentti jatkoi ja toivotti voimia teon uhreille ja heidän läheisilleen.

Asiaa kommentoi myös valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, joka kuvaili tapahtunutta järkyttäväksi.

-  Oulussa on jälleen tapahtunut järkyttävä väkivallanteko. Ensimmäisten tietojen mukaan sen motiivi on rasistinen, Purra kirjoitti.

-  Tällaista ei voi hyväksyä. Lapsia ja nuoria on jatkuvasti väkivallan sekä uhreina että tekijöinä. Suomen on oltava turvallinen maa kaikille asukkailleen, hän sanoi.

Kauniit puheet nollatoleranssista eivät riitä.

ORPON kannanotto herätti X:ssä myös vahvaa kritiikkiä. Pääministeriä kritisoitiin useissa kommenteissa hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.

Kannanottoon tarttui muun muassa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo, joka penäsi Orpolta konkreettisia tekoja.

-  Minä haluan kansanedustajana tietää, mitä tarkalleen ja konkreettisesti pääministeri aikoo tehdä äärioikeiston väkivallan pysäyttämiseksi? Mitä pääministeri aikoo tehdä sille, että maahanmuuttajat ovat peloissaan? Ja että pelko on kasvanut varsinkin viimeisen vuoden aikana, Honkasalo kirjoitti.

Kriittiseen sävyyn uutisia kommentoi myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.

-  Rasistisista puheista on lyhyt matka rasistisiin tekoihin. Ja rasistiset teot synnyttävät lisää rasistisia tekoja, Lindtman sanoi.

-  Kauniit puheet nollatoleranssista eivät riitä. Kaikenlainen rasistinen puhe, mukaan lukien sen viljeleminen erilaisilla kiertoilmaisuilla tai vihjailuilla on kerta kaikkiaan saatava loppumaan, hän jatkoi.

Lindtman vetosi, että päättäjien tulisi näyttää asiassa esimerkkiä.

Uutista täydennetty klo 12.35 Purran kommenteilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE