Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo: Kehitysyhteistyö keskittyy jatkossa “lähialueille ja Euroopan lähialueille ehkä enemmän”

LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND
Hallituksen muodostaja, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo hallitusneuvotteluiden tiedotustilaisuudessa Säätytalolla Helsingissä tänään.

Viides hallitusneuvotteluviikko on päättymässä Säätytalolla ja paljon asioita on vielä kesken. Viikonloppuna ei juuri neuvotella, sillä koittaa koulujen päättäjäisten aika ja monilla neuvotteluihin osallistuvilla on perheissään ja lähipiirissään tähän liittyviä velvollisuuksia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) jatkoi viikon viisi päättäneessä mediatilaisuudessaan Helsingin Säätytalolla niukkaa tiedotuslinjaansa. Alkuun hän kertoi tavanneensa Suomessa vierailleen USA:n ulkoministerin Antony Blinkenin ja käyneensä tämän kanssa keskustelun. Blinken oli Orpon mukaan tyytyväinen otteeseen, jolla Suomi on lähtenyt Nato-polulle.

Eniten mediatilaisuudessa puhutti kehitysyhteistyörahoista haettavat säästöt. Niistä uhkaa tulla jopa samanlainen vääntö kuin maahanmuuttokysymyksistä aiemmin.

Kehitysyhteistyöleikkauksia oli käsitelty jälleen tänään puheenjohtajapöydässä.

– Ainakin ymmärrys lisääntyi ja ehkä vähän lähennyttiinkin, mutta ratkaisut tehdään kyllä sitten lähiaikoina. Ihan maaliin ei päästy.

Sitä, minkä mittaluokan säästöistä oli puhe, Orpo ei alkanut avata.

– Päätökset on sitten vielä tehtävä. Ei se ihan helppoa ole.

SUOMI pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosikymmenen loppupuolella ja kehitysyhteistyörahojen leikkaamisen pelätään vaikeuttavan tavoitetta.

– Itse olen lähtenyt siitä, että koska kyseessä on kuitenkin iso momentti ja sieltä momentilta käytetään lukuisiin eri kohteisiin määrärahoja, että kun sitä momentteja leikataan, turvataan kaikkein tärkeimpiä asioita, varmistetaan se, että pidetään sopimuksista kiinni ja arvioidaan, mikä ovat kaikkein tärkeimpiä asioita, joissa meidän pitää olla mukana, Orpo pyöritteli.

Siitä Säätytalolla on yksimielisyys, että Ukrainan tukemista jatketaan.

– Varmaan keskitytään myöskin lähialueille ja Euroopan lähialueille ehkä enemmän. Nämä voisivat olla sellaisia suuntaviivoja.

– Mutta totta kai kun tässä on tarkoitus hallitus kokoon saada, niin kyllä minulle on hyvin tärkeää se, että Suomen maine aktiivisena kansainvälisenä toimijana myöskin jatkuu ja pysyy.

Orpo toisti jälleen sen, että koska kovia leikkauksia tehdään eri puolille, kehitysyhteistyökin on listalla mukana.

TULEVAN hallituksen odotetaan tekevän isoja muutoksia myös työelämäasioihin. On pohdittu, voivatko toimet vaikuttaa esimerkiksi yleissitovuuteen.

Orpo sanoi työelämäasioiden olevan hyvin herkkiä. Neuvottelut niiden osalta ovat kesken.

Orpon mukaan pyritään siihen, että paikallinen sopiminen lisääntyisi ja työn vastaanottamisesta tulisi nykyistä kannattavampaa.

– Tämä tarkoittaa siis ansioturvan, sosiaaliturvan uudistuksia. Ennen kaikkea halutaan luoda ympäristöä, missä työn tekeminen on etusijalla ja myöskin kannattaa perustaa yritys Suomeen, kannattaa kasvattaa yritystä Suomessa ja uskaltaa palkata väkeä Suomessa.

Orpo puhui hyvin yleisellä tasolla, miten tarvitaan nykyistä korkeampaa työllisyysastetta, lisää yrittäjyyttä ja sitä, että ihmiset tulevat toimeen omalla palkallaan.

– Että se työhön lähteminen on kannattavampaa kuin se kotonaolo.

– Nyt haetaan ratkaisua näihin periaatteisiin, joita täällä olevat puolueet hyvin voimakkaasti kyllä tukevat, hän summasi neuvottelujen työelämätavoitteista.

KOKOOMUKSEN helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Matias Pajulaa, 24, syytetään raiskauksesta, Helsingin Sanomat on kertonut. Lehden mukaan epäilty rikos on tapahtunut Helsingissä keväällä 2020, jolloin Pajula toimi kokoomusnuorten puheenjohtajana.

Helsingin käräjäoikeudesta on kerrottu STT:lle, että syyte on nostettu viime viikon keskiviikkona.

Pajula on kirjoittanut blogissaan kiistävänsä syyllistyneensä rikokseen. Hän jättäytyy pois kunnallisista luottamustehtävistään asian käsittelyn ajaksi.

- Luotan siihen, että oikeus vahvistaa kolmen vuoden takaisten tapahtumien oikean kulun ja esitetyn syytöksen perättömyyden, Pajula on kirjoittanut.

HS:n mukaan Helsingin kokoomuspäättäjät saivat tietää Pajulan syytteestä ennen sen julkituloa.

Petteri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa kuulleensa asiasta vasta nyt. Ilmeisesti hän tarkoitti kuulleensa asiasta vasta tänään. Hän kommentoi uutista hyvin ikäväksi ja totesi asian menevän käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Hän sanoi, ettei osaa kommentoida enempää, vaan asiaa kommentoivat puoluesihteeri ja kokoomuksen Helsingin piiri.

– Arvioidaan tietenkin nyt, kun tämä uutinen tuli, eri tehtävät, hän sanoi viitaten esimerkiksi siihen, voiko Pajula olla vielä mukana hallitusneuvotteluissa.

Häneltä pyydettiin vielä tarkennusta, voiko Pajula toistaiseksi olla normaalisti mukana hallitusneuvotteluissa.

– Käsittääkseni se neuvotteluryhmä, missä hän on ollut, on saanut työnsä päätökseen jo jokin aika sitten. En ole häntä nähnyt talolla. Koska se työ on päättänyt toimintansa, silloin hän ei nyt sitten myöskään ole täällä.

Pajula on neuvotellut hallitusneuvottelujen hybridiuhat ja kyberturvallisuus -nimisessä jaostossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE