Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo kertoi turvallisuustilanteesta puoluejohtajille – varjolaivaston kuriin saamiseksi haettava ratkaisuja laajalla rintamalla

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui keskiviikkona eduskuntapuolueiden ja niiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat Smolnaan käymään läpi ajankohtaista turvallisuustilannetta.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Kokouksen jälkeen Orpo kertoi medialle, että käsittelyssä olivat joulunajan kaapelirikot Itämerellä, viranomaisten toiminta ja varautuminen, Itärajan tilanne ja Ukrainan tilanne.

– Minun viestini heille oli se, että nämä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja puolustuspolitiikan asiat ovat meidän yhteisiä asioita ja meillä on Suomessa hieno perinne, että niitä yhdessä ratkotaan. Siksi halusin heille tiedon antaa. Kävimme mielestäni todella hyvää, rakentavaa keskustelua ja aika yksituumaisia oltiin, Orpo kommentoi.

Orpon mukaan Itämeren tilanteesta julkisuudessa on ollut pitkälti esillä se, mitä tiedossa on.

– Viranomaisten tutkinta on tällä hetkellä täydessä vauhdissa – se on hyvin tärkeää, mutta se on viranomaisten tiedotettavaa asiaa sitä mukaa, kun tutkinta etenee.

VENÄJÄN varjolaivasto on Orpon mukaan suuri ongelma Itämerellä. Hän painotti, että sen kuriin saamiseksi on haettava ratkaisuja laajalla rintamalla – kotimaassa, Itämeren alueen maiden hallitusten kesken, EU:ssa ja Natossa.

– Varjolaivasto on Venäjän kauppapolitiikkaa, jolla se käy ulkomaankauppaansa, jolla se hankkii rahaa sotaansa varten, sotaa Ukrainaa vastaan. Sen lisäksi se on valtava ympäristöriski ja nyt vielä nähdään, että se on myös turvallisuusriski meidän infrastruktuurillemme.

Orpo nosti esiin, että yksi keino ovat pakotteet.

– Nyt jo lähemmäs sata laivaa on pakotteiden piirissä. Samoin käydään keskusteluja näiden maiden kanssa, joiden lippujen alla nämä laivat seilaavat.

– Nyt haetaan nimenomaan sekä EU:ssa että Naton piirissä kaikki mahdolliset keinot, miten varjolaivasto voidaan saada kuriin ja miten voimme turvata meidän infrastruktuuriamme.

TÄNÄÄN uutisoitiin, että presidentti Alexander Stubb isännöi yhdessä Viron pääministeri Kristen Michalin kanssa Itämeren alueen Nato-jäsenmaiden huippukokouksen ensi tiistaina Helsingissä.

Orpolta kysyttiin, odottaako hän kokoukselta konkreettista esitystä siitä, miten Nato osallistuisi Itämeren alueen turvaamiseen.

– En halua etukäteen arvioida, mitä lopputuloksia saadaan. Tärkeintä on nyt, että nämä Itämeren alueen Nato-maat kokoontuvat yhdessä Naton pääsihteerin kanssa pohtimaan sitä, mikä Naton rooli voisi olla. Toivottavasti Nato ottaa vahvan roolin.

ITÄRAJAN tilanteesta Orpo totesi, että se Suomen uhka-arvio on muuttumaton eli Venäjä ei ole muuttamassa toimintaansa. Jos raja-asemia avattaisiin, Venäjä päästäisi rajalle ihmisiä, joilla matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa, Orpo sanoi.

– Siksi rajaa ei voi avata nyt – kokeiluluontoisestikaan.

Ukrainan tilanteen suhteen tärkeintä Orpon mukaan on, että Ukraina pystyy puolustautumaan, eikä Venäjä saa yliotetta. Orpo sanoi, että Ukrainan sodan tilanne on ”yhtä vakava ja kammottava kuin tähänkin asti”.

– Meidän pitää tukea Ukrainaa niin, että se pystyy taistelussa puolustautumaan, estämään Venäjän etenemisen. Samaan aikaan pitää tukea Ukrainaa siinä, että kun mahdolliset rauhanneuvottelut alkavat, että Ukraina on niissä mahdollisimman vahva.

SDP:N puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi kokouksen antia tuoreeltaan sen jälkeen, mutta pidättäytyi tarkemmasta kommentoinnista ennen Orpoa.

Hän sanoi pitävänsä tärkeänä, että puolueita pidetään kartalla turvallisuustilanteesta muutoinkin kuin ulkoasianvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan välityksellä.

– Nämä ajat korostavat sitä, että on tärkeää, että Suomessa tiivistetään yhteen ja pidetään yhteinen isänmaan turvallisuus mielessä. Tässä suhteessa mielestäni tässä on kyllä Suomessa laajemminkin hyvin toimittu. Aivan erityinen kiitos viranomaisille, mutta myös hallitukselle, että se mitä tähän mennessä on Itämeren – Eagle S:n – osalta nähty, niin kaikki kiitokset, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE