Politiikka
30.6.2026 13:06 ・ Päivitetty: 30.6.2026 13:56
Orpo: Kokoomus ajoi Garden Helsinki -areenan rahoitusta kehysriihessä
Pääministeri Petteri Orpo (kok) vakuuttaa, että hallituksen päätös luvata 35 miljoonan euron rahoitus jääkiekkoseura Helsingin IFK:n monitoimihallille ei johtunut kokoomuksen vaalirahoittajien toiveista. Orpo myöntää, että hanke oli kuitenkin puolueen ajama.
Tiistaina tiedotustilaisuudessa puhunut Orpo sanoo, ettei hän ollut vuoden 2025 keväällä mukana Garden Helsingin rahoitusesityksen valmistelussa, mutta tiesi että se on kokoomuksen kasvu- ja kehysriiheen valitsemalla toivelistalla.
Kokoomus toikin areenahankkeen kevään kehysriiheen omana tavoitteenaan, ja tämä sopi muiden hallituspuolueiden puheenjohtajille.
Tämän kokoluokan rakennusprojektit eivät Orpon mukaan mahdu opetus- ja kulttuuriministeriön normaaleihin liikuntapaikkojen avustusrajoihin, ja siksi hanke piti ottaa valtioneuvostossa puolueiden yhteiseen käsittelyyn.
MENETTELYSSÄ ei hänen mukaansa ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa: samalla tavalla on aikoinaan Orpon mielestä toimittu muun muassa Tampereen suuren areenahankkeen kanssa.
– Garden Helsinki on perusteltu ja valtakunnallisesti tärkeä hanke, ja tarkoituksena oli myös rakennusalan ahdingon lievittäminen, Orpo kertoi.
Pääministeri korosti, että hallituksen ehdollinen rahoituspäätös on tuenilmaus. Varsinaisesta valtionrahoituksesta tehdään ehtojen täyttyessä erillinen valtioneuvoston päätös.
Lisää aiheesta
Sitä ennen selvitetään erikseen muun muassa hankkeen kannattavuus ja työllisyysvaikutukset. Rahat maksetaan vasta, kun hankkeen toteutuminen varmistuu. Rahoituksen myöntäminen edellyttää myös EU:n hyväksyntää.
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että hankkeen taustalla on suurliikemies Ilpo Kokkilan kaltaisia kokoomuksen suuria vaalirahoittajia. Myös hankeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori on Orpon tuttu ja entinen kokoomusministeri.
– En ole neuvotellut Vapaavuoren kanssa hankkeen käytännön ratkaisuista, Orpo sanoo. Hän on kuitenkin jutellut asiasta satunnaisesti vanhan kollegansa kanssa.
Hankkeen vetäjät ovat hänen mukaansa keskustelleet tukitarpeista ja mahdollisista tuen muodoista suoraan valtiovarainministeriön virkamieskunnan kanssa.
Hän kiisti jyrkästi epäilyt vaalirahoittajien tai puoluetovereidensa hyödyttämisestä.
Orpo ei kuitenkaan kertonut tarkalleen, kuka hänen esikunnastaan asiaa ajoi, ja millaisen virallisen hakemuksen halliyhtiö oli tuesta tehnyt.
HANKKEEN koko budjetti on nykyisellään 400 miljoonaa euroa.
Hankeyhtiö pienensi tänä keväänä suunnitelmiaan areenan koosta, ja myös rakennustöiden työllisyysvaikutukset pienenivät vuoden takaisesta.
Orpo sanoo kannattavansa sitä, että oikeuskansleri tutkii hankeprosessin taustat. Prosessista on tehty jo useita kanteluita.
Täydennetty kl0 16.56.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
30.6.2026 07:15
Garden Helsinki -hallihankkeesta kuusi kantelua oikeuskanslerille
