Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Orpo pitää pakolaiskiintiön nostoa mahdollisena – näin hän muotoili asian Ylellä

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Kokoomuksen puheenjohtajalta Petteri Orpolta kysyttiin Yle TV1:n Ykkösaamussa, pitäisikö Suomen nostaa pakolaiskiintiötä.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Orpo sanoi alkuun, että ”kiintiö on tällä hetkellä minusta aika hyvällä tasolla”.

Hän kuitenkin selkeästi piti myös mahdollisena sitä, että sitä voitaisiin nostaa tietyissä olosuhteissa. Näin Orpo lausui asiasta:

– Mutta pitää olla valmiutta siihen, että jos esimerkiksi tämä Afganistanin kriisi oikeasti  johtaa sellaiseen humanitääriseen kriisiin, että ihmisiä, naisia ja lapsia on suuressa vaarassa ja hengenvaarassa, silloin kiintiöpakolaisjärjestelmä on se väline, jota kautta me voimme auttaa niitä kaikkein hädänalaisimpia.

Orpo näyttää olevan asiassa likipitäen samoilla linjoilla kuin maamme hallitus.

Talousarvioesityksen mukainen vuoden 2022 pakolaiskiintiö on 1 050 henkilöä.

”Hallitus varautuu nostamaan pakolaiskiintiötä Afganistanin tilanteesta johtuen. Pakolaiskiintiötä ja sen rahoitusta tarkastellaan talousarvioesityksen täydennyksen tai lisätalousarvioesitysten yhteydessä”, valtioneuvosto tiedotti tässä kuussa budjettiriihen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE