Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Orpo puhuu jo nyt kuin Kekkonen, mikä olisi vain huvittavaa ellei se olisi myös surullista

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Toimituksen kommentit

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Tavallisen poliittisen kiistelyn lomassa etenkin pääministerin soisi välttävän ilmaisuja ja ajatuksia, jotka eivät ole tästä maailmasta.

Rane Aunimo

Demokraatti

Äärioikeistolaiset voimat ovat nousussa kaikkialla ja osassa maita jo vallassakin. Ne suhtautuvat demokraattiseen parlamentarismiin lähinnä maanvaivana, heidän yksinvaltansa esteenä ja pidäkkeenä.

Myös Euroopan maissa kehitys on ollut huolestuttavaa, emmekä tiedä, mitä vielä on tulossa. Meillä Suomessakin ainakin aiemmin maltillinen oikeisto on kelpuuttanut jyrkemmän laidan kumppanikseen, ja kovien puheiden päälle tuotantoputkessa on jo kovia tekojakin.

SDP jätti tänään kuluvan vuoden ensimmäisen välikysymyksen. Pian vuoden kestäneellä vaalikaudella välikysymyksiä on jätetty toistaiseksi kaksi. Keskimäärin välikysymyksiä on jätetty noin neljä vuodessa.

Välikysymys pakottaa hallituksen edes keskustelemaan jostakin opposition esiin nostamasta aiheesta, ja sen päätteeksi hallituksen luottamuksesta äänestetään.

Muodollisesti kyse on toki siitä, että hallitusta yritetään kaataa, mutta käytännössä hallitus on kaatunut välikysymykseen viimeksi vuonna 1958.

Kukaan ei tässä päivässä oleta tai usko, että hallitus oikeasti kaatuu välikysymykseen, eikä kukaan ole nostanut sellaista esiin tälläkään kertaa.

Aina on mahdollista, että varmistin lipsahti päältä.

KAIKEN edellisen valossa Petteri Orpon (kok.) puheet alkuviikolla kuulostavat yhtäaikaa huvittavilta ja surullisilta.

Kun SDP oli ilmoittanut aikeistaan jättää välikysymys tulehtuneesta työmarkkinatilanteesta, Orpo reagoi asiaan median edessä päällisin puolin aika ärtyneenkin oloisena sanatarkasti näin:

– SDP on tekemässä tästä välikysymyksen. On aivan päivänselvää, että he nyt sotkevat entisestään tätä tilannetta vastustamalla ylipäänsä hallituksen politiikkaa. Porvarihallituksen politiikkaa vastustaen tämä menee entisestään vain hankalampaan suuntaan. Minä nyt toivon, että jokainen ymmärtää sen, kuinka vakava Suomen tilanne on ja kuinka välttämätöntä meillä on uudistaa meidän työmarkkinoitamme.

EMME pääse Orpon pään sisälle varmistamaan, mitä pääministeri todellisuudessa tarkoitti sanavalinnoillaan. Aina on mahdollista, että varmistin lipsahti päältä.

Kuultuna ja luettuna ne vaikuttavat kuitenkin siltä, että Orpo näkee SDP:n ja ylipäänsä opposition rooliksi tukea istuvan hallituksen oikeistopolitiikkaa. Normaali parlamentaarinen poliittinen toimi, välikysymys puolestaan sotkee hallituksen kaavailemia kuvioita, eikä sitäkään tulisi jättää.

Lausunto kuulostaa joka tapauksessa järjettömältä, katsoi sitä miten päin tahansa. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta emme elä kansallista hätätilaa.

Itse Kekkonen. KUVA SEPPO SAVES

VIIME vaalikaudella kokoomuksen ja perussuomalaisten tahdittama oppositio jätti lähemmäs kaksikymmentä välikysymystä Rinteen ja Marinin hallituksille.

Samaan aikaan elimme maailmanlaajuista poikkeustilaa ja pandemiaa, ja Venäjä aloitti hyökkäyssodan Euroopassa. Samat henkilöt, jotka tuolloin hehkuttivat välikysymysten autuutta, torjuvat ne nyt herkkähipiäisesti.

Kun Orpo valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi toiselle kaudelle syyskuussa 2020, hän julisti ensitöikseen kokoomuksen aikomusta jättää välikysymys ”sillä mielellä, että silloin tarkoitus on kaataa hallitus”. Tätäkään moni oikeistolainen ei tänään liiemmin muistele.

Nyt Orpo arvostelee ay-liikettä siitä, että se pyrkii vaikuttamaan ”ulkoparlamentaarisesti” hallituksen päätöksiin, ja koettaa lyödä palkansaajat lyttyyn lakiteitse.

Oppositiota Orpo taas kritisoi siitä, että se vastustaa hallituksen ratkaisuja välikysymyksillä.

TÄMÄ saa kysymään, ymmärtääkö pääministeri, mitä hän oikein sanoo ja jos ymmärtää, pohtimaan, kuinka pitkälle hän on vielä valmis menemään hallitusta vastustavien liikkeiden torjumisessa.

Yksimielisyyden kuuluttaminen on jo nyt ehtaa Kekkosta. Jokunen ulkomainen johtajakin tulee mieleen, vaikkei haluaisi.

Maltti olisi nyt valttia, vaikka asiat ovatkin hankalia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE