Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.9.2023 04:13 ・ Päivitetty: 27.9.2023 04:13

Orpo tapaa työmarkkinajohtajia – työtaistelutoimet jatkuvat

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) tapaa tänään työmarkkinajohtajia virka-asunnollaan Kesärannassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Orpo on kutsunut virka-asunnolleen palkansaajapuolelta keskusjärjestöjen puheenjohtajat: SAK:n Jarkko Elorannan, toimihenkilöiden STTK:n Antti Palolan ja korkeakoulutettujen Akavan Maria Löfgrenin. Työnantajia edustavat Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Tarkoitus on käydä läpi hallituksen työmarkkinauudistuksia, jotka ovat herättäneet vastustusta palkansaajajärjestöissä. SAK:n jäsenliitot ja STTK:lainen Ammattiliitto Pro käynnistivät tiistaina työtaistelutoimet vastustaakseen hallituksen kaavailemia muutoksia. Keskiviikkona järjestöjen ulosmarssit ja muut tapahtumat keskittyvät Lounais-Suomeen.

Lisäksi tapaamisessa keskustellaan tulevasta eläkeuudistuksesta, josta on tarkoitus neuvotella kolmikannassa järjestöjen kanssa. Hallitusohjelman mukaan muutoksia valmistellaan esimerkiksi huoltosuhteen heikkenemisen ja talouden kehitykseen liittyvän epävarmuuden vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU