Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo Vapaavuoren toiminnasta: “Rehellisyyttä harrastaen, eihän se nyt varsinaisesti ole helpottanutkaan”

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Sote-kriisissä oleva kokoomuksen eduskuntaryhmä oli jälleen eilen koolla keskustelemassa sote- ja maakuntauudistuksesta. Demokraatin tietojen mukaan alun perin kokous piti järjestää sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslaisille jäsenille ja muille kokoomuksen sote-poliitikoille.

Pika-aikataululla kutsu lähtikin kaikille eduskuntaryhmän jäsenille ja mukana oli myös virkamiehiä.

– Se on kai ilmi selvää, että nyt kun tunnelma tiiivistyy koko sote- ja maakuntalainsäädännön ympärillä. Kun viimeinen lakikin on tulossa eduskuntaan ja kun tässä on käyty kokoomuksen sisälläkin tätä keskustelua, ryhmänjohto koki hyväksi, että normaalin näihin asioihin keskittyvän porukan lisäksi se oli avoin kaikille. Kun tässä on ilmassa ollut paljon kysymyksiä, sitten edustajat saavat kysyä ja saavat vastauksia ja voivat keskustella, kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kuvaa kokousta.

Vaikka tunnelmat hallituksen sisällä, tällä kertaa etenkin kokoomuksen sisällä ovat olleet viime päivinä kovin kriisintäyteiset, Orpo vakuuttaa yhä soten kulkevan kohti maalia.

– Minä lähden siitä, että sote menee läpi.

“Älykkäänä ihmisenä Elina Lepomäki ymmärtää myös tätä kokonaisuutta.”

Elina Lepomäki totesi tänään Demokraatille, ettei kokoomuksessa enää laajalti uskota sote-säästöihin eivätkä siihen oikein usko enää virkamiehetkään.

Lisää aiheesta

– Kysymys on ensinnäkin tulevasta kulujen hillinnästä. Sen tavoitteeksi on asetettu kolme miljardia, Orpo kertaa eikä allekirjoita Lepomäen puheita:

– Ei todellakaan, suosittelen kysymään valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Martti Hetemäeltä, miten hän tämän näkee, Orpo sanoo ja seisoo kolmen miljardin kustannusten hillinnän takana.

Hän käy läpi tuttuja asioita, joista säästöt hallituksen mielestä syntyisivät alkaen ministeriön tiukasta ohjauksesta maakuntia kohtaan. Hän kuitenkin sanoo, ettei kukaan tiedä tällä hetkellä tarkasti, kuinka tehokas järjestelmästä loppujen lopuksi tulee, koska siitä iso osa ratkeaa toimeenpanovaiheessa.

– Tänäkin päivänä nykyjärjestelmässä voidaan katsoa täysin identtisen alueet Suomesta, sairaanhoitopiirit. Toinen tuottaa paljon tehokkaammin samat palvelut samalla väestömäärälle kuin toinen. Tämähän osoittaa suoraan sen, että toimeenpanolla on merkitystä. Siksi tässä yksi oleellinen asia on hyvä johtaminen, jota tarvitaan tässä järjestelmässä, ja monet muut asiat. Olen aivan varma, että älykkäänä ihmisenä Elina Lepomäki ymmärtää myös tätä kokonaisuutta, Orpo sanoo.

Yle on tänään haastatellut eduskunnassakin käytettyjä asiantuntijoita, professoreita. Sote-uudistus ei onnistu hillitsemään kustannuksia, he sanoivat yksimielisesti. Sen sijaan professorit näkevät monia tekijöitä, jotka lisäävät kustannuksia.

Orpo Vapaavuorelle: “Se, että ei tehdä mitään, ei ole minusta vaihtoehto”.

Aiemmin politiikan käytävillä on pohdittu, että kokoomus ajaa niin sanotusti kaksilla rattailla. Tähän kuuluisi se, että Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvostee ulkopuolelta kokoomukselle ei-mieluisaa maakuntahallintoa. Nyttemmin on kuitenkin alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että Vapaavuori alkaa olla ongelma myös kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Orpon johtajuuden perään on alettu jo kysellä.

– Rehellisyyttä harrastaen, eihän se nyt varsinaisesti ole helpottanutkaan, Orpo vastaa kysymykseen, vaikeuttaako Vapaavuori hänen työtään tällä hetkellä.

Vapaavuori kirjoitti eilen blogikirjoituksen, jossa hän julisti maakuntauudistuksen kaatuvan. Muutama tunti tästä Orpon MTV:n nettikolumnissa puolustettiin hallituksen sote- ja maakuntamallia. Vapaavuoren blogikirjoituksesta Orpo ei etukäteen tiennyt.

– Se oli täysin sattumaa, että ne tulivat samaan päivään. Itse asiassa kirjoitin oman blogini maanantaiaamulla valmiiksi autolla matkalla Turusta Helsinkiin. Sitten päätettiin, että julkaistaan se tiistaina, eilinen oli sattumaa.

Orpo ymmärtää Vapaavuoren lähtökohdat.

– Hän puhuu helsinkiläisten puolesta, hän on helsinkiläisten pormestari. Oma tehtäväni on puolueen puheenjohtajana ja eduskuntaryhmän jäsenenä.

Orpo sanoo kuitenkin uskovansa, että hallituksen malli on parempi myös Helsingille kuin kaikki vaihtoehtoiset mallit.

– Minä en ole nähnyt yhtään mallia, jossa sote-palvelut jäisivät kaupunkien tai kuntien järjestettäviksi. Kaikissa ratkaisuvaihtoehdoissa, kun mennään suurempiin kokonaisuuksiin, perustuslakivaliokunta on edellyttänyt kansanvaltaisuutta eli vaalijärjestelmää. Eli tavallaan se hallinnon tapa on määritelty, siihen vaaditaan isommat alueet ja kansanvalta.

– Ainakin se, mitä hän (Vapaavuori) on esittänyt, niin en pidä sitä toimivana mallina. Tai siis se, että ei tehdä mitään, ei ole minusta vaihtoehto, koska me olemme kaikki puolueet jo useamman vaalikauden todenneet, että suomalaiset tarvitsevat sote-uudistuksen, koska meidän palvelut eivät toimi riittävästi ja ensi vuonna ne toimivat vielä huonommin.

Maakuntavaalit eteenpäin?

Hallituksella on sote-uudistuksen kanssa kiire. Päälle painavat myös maakuntavaalit. Voisiko niiden siirtäminen helpottaa kiirettä?

– Nyt tehdään tämä lainsäädäntötyö valmiiksi ja sitten toimeenpano on oma kysymyksensä ja maakuntavaalit on ikään kuin yksi etappi toimeenpanon sisällä, Petteri Orpo vastaa.

Omasta puolestanne, voisiko niitä siirtää?

– Maakuntavaalien ajankohta on osa kokonaisuutta ja nyt pyritään siihen, että saadaan lait valmiiksi ja pidetään vaalit syksyllä … Pidetään vaalit syksyllä, se on hallituksen työn maali, Orpo sanoo.

Orpon haastattelun aikana Vapaavuori on jälleen ottanut Twitterissä kantaa.

– Minulle on kunnia-asia että Helsingin kannat ovat riippumattomia siitä, mitä puolueita maan hallituksessa milloinkin istuu. Sote- ja maaluntauudistus on suurin hallinnollinen ja toiminnallinen reformi maassamme vuosikymmeniin, Vapaavuori kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE