Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Oulun puukotuksesta epäiltyä 15-vuotiasta esitetään vangittavaksi – rikosnimike on murhan yritys

LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA
Rasismia, äärioikeistoa ja väkivaltaa vastaan järjestetty mielenosoitus Oulussa 19. kesäkuuta.

Oulussa kauppakeskus Valkeassa tällä viikolla tapahtuneesta puukotuksesta epäillään 15-vuotiasta poikaa, ilmenee Oulun käräjäoikeuden tiedoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi vaatii vuonna 2008 syntynyttä poikaa vangittavaksi. Vangitsemisistunto pidetään perjantai-iltapäivällä Oulun käräjäoikeudessa kello 13.

Ulkomaalaistaustaista miestä puukotettiin tiistai-iltana kauppakeskuksen käytävällä. Poliisi kertoi keskiviikkona, että puukotusta tutkitaan murhan yrityksenä ja että on viitteitä siitä, että teolla oli rasistinen motiivi.

POLIISIN mukaan viitteitä on myös siitä, että teossa olisi kopioitu kauppakeskus Valkean viimeviikkoista puukotusta. Aluksi poliisi tutki tapahtumia tapon eikä murhan yrityksenä.

-  Heti tapahtuman jälkeen epäillyn puhutuksessa kävi ilmi teon rasistinen motiivi ja sen myötä epäilys suunnittelusta ja teon vakaasta harkinnasta. Tämän perusteella harkitsimme, että oikeampi nimike on murhan yritys, kertoi rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisilaitokselta STT:lle keskiviikkona.

MTV kertoi torstaina iltapäivällä, että teosta epäilty teinipoika käytti puukotuksessa teräasetta, jossa oli natsien hakaristejä. Pojalla oli myös päällään paita, jossa lukeva saksankielinen teksti ilmensi natsiaatetta. Asian MTV:lle vahvisti rikosylikomisario Kiiskinen. STT ei tavoittanut Kiiskistä torstaina.

TÄMÄN viikon puukotuksen uhri sai iskuista vammoja ylävartalon alueelle, mutta hän ei poliisin mukaan ole hengenvaarassa. Keskiviikkona poliisi kertoi, että sekä uhria että epäiltyä on päästy kuulemaan. Poliisi kertoi myös, ettei epäillyllä ole mainittavaa aiempaa rikoshistoriaa.

Hänellä ei ole ollut Oulun käräjäoikeudessa aiemmin riita- tai rikosjuttuja vireillä.

Viime viikon puukotuksessa uhrina oli ulkomaalaistaustainen Suomen kansalainen. Viime viikon puukotuksesta epäillään 33-vuotiasta äärioikeistoon kytkeytyvää miestä kahdesta murhan yrityksestä. Epäilty puukotti 12-vuotiasta lasta kauppakeskus Valkean käytävällä ja lähti lapsen seurassa olleen toisen lapsen perään. Toinen lapsi pääsi kuitenkin karkuun, ja vartijat saivat epäillyn kiinni.

Poliisi selvittää myös viimeviikkoisen puukotuksen mahdollista rasistista motiivia. Epäillyn asianajaja Heikki Aspegren kertoi alkuviikosta STT:lle, että viime viikon puukotuksen epäilty on kuulusteluissa myöntänyt puukotuksen poliisille.

-  Hän on kuulusteluissa myöntänyt menettelyn, mutta on kiistänyt, että hänellä olisi ollut tappamistarkoitusta. Myös sen hän on halunnut täsmentää, että tässä ei ole kyse mistään ulkomaalaisvastaisesta toiminnasta, Aspegren sanoi STT:lle.

“Kertovat osaltaan epäiltyjen radikalisoitumisesta”

OULUN kaupungissa on viikon sisällä tapahtunut kaksi puukotusta, joiden motiivissa on poliisin mukaan viitteitä rasismista. Keskiviikkona poliisi kertoi lisäävänsä valvontaa kauppakeskus Valkeassa ja muualla Oulussa. Poliisi myös kehottaa vartijoita olemaan näkyvämmin esillä yleisen turvallisuuden tunteen lisäämiseksi.

-  Oulussa tapahtuneet teot kertovat osaltaan epäiltyjen radikalisoitumisesta ja pahimmillaan se voi konkretisoitua näin. Poliisi tekee tällaisten tekojen osalta kaikkensa estääkseen ne ennalta, poliisitarkastaja Toni Sjöblom kommentoi Poliisihallituksen keskiviikkona lähettämässä tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE