Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

17.11.2020 14:09 ・ Päivitetty: 17.11.2020 14:09

”Pääsemme eroon siltarumpupolitiikasta” – 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma saa kiitosta

Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti tänään luonnoksen valtakunnalliseksi 12-vuotiseksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi. Parlamentaarisesti valmisteltu suunnitelma on ensimmäinen laatuaan.

Demokraatti

Demokraatti

Suunnitelman valmistelua ohjaavan parlamentaarisen työryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen siihen, että suunnitelma on saatu valmiiksi. Seuraavaksi suunnitelma lähtee vaikutusten arviointiin ja lausuntokierrokselle.

– Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tarkastellaan sekä liikennejärjestelmän nykytilaa että visiota sen kehittämiseksi aina vuoteen 2050. Lisäksi suunnitelmassa asetetaan valtion ja kuntien toimenpideohjelma seuraavalle 12 vuodelle siitä, miten liikennejärjestelmää kehitetään kaikkien eri liikennemuotojen osalta. Suunnitelmaan sisältyy myös valtion rahoitusohjelma, Kymäläinen kertoo tiedotteessa.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma laaditaan vuosille 2021–2032, ja suunnitelmasta on tarkoitus päättää ensi keväänä. Suunnitelma laaditaan aina 12 vuodeksi kerrallaan ja sitä päivitetään hallituskausittain. Kymäläinen kertoo, että suunnitelman valmistelusta sovittiin kaikkien puolueiden kesken jo viime hallituskaudella. Suunnitelman laatiminen perustuu lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

– Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma on tärkeä ennen kaikkea liikennejärjestelmämme pitkäjänteisen ja ennustettavan kehittämisen näkökulmasta. Siitä on hyötyä niin alueiden elinvoimaisuuden, elinkeinoelämän toiminnan, ilmastotavoitteiden kuin kansalaisten arjenkin kannalta, Kymäläinen listaa.

– Yli hallituskausien ulottuvan suunnitelman ansiosta pääsemme eroon infran kehittämisen tempoilevasta luonteesta ja siltarumpupolitiikasta, hän sanoo.

Kymäläisen mukaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman myötä Suomen liikennejärjestelmää kehitetään pitkällä tähtäimellä kiinnittäen huomiota alueelliseen saavutettavuuteen, kestävyyteen sekä tehokkuuteen, jotka parlamentaarinen ohjausryhmä on linjannut suunnitelman tavoitteiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU