Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

28.2.2022 16:47 ・ Päivitetty: 28.2.2022 18:08

”Päätös on historiallinen” – Suomi toimittaa Ukrainaan myös aseellista apua

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomi luovuttaa Ukrainalle materiaaliapuna 2 500 rynnäkkökivääriä, 150 000 patruunaa kivääreihin, 1 500 kertasinkoa ja 70 000 taistelumuonapakkausta.

Demokraatti

Demokraatti

Päätöksen aseellisesta avusta teki tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvaili päätöstä historialliseksi Suomelle.

– Kaikki päätökset ovat olleet yksimielisiä. Tuki vastaa Ukrainan tarpeita ja se saadaan nopeasti perille, Marin totesi tiedotustilaisuudessa illansuussa.

Suomen periaate on pitkään ollut, ettei se vie aseita sotaa käyviin maihin. Myös nykyisessä hallitusohjelmassa todetaan, että ”Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin”.

Marinin mukaan hallitus halusi informoida eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja puolustusvaliokuntaa ennen kuin asiasta kerrottiin julkisuuteen.

-  Eri maissa on ollut hieman erilaisia lähestymistapoja siihen, missä vaiheessa asioista kerrotaan julkisesti. Me olemme halunneet informoida eduskuntaa ennen kuin kerroimme julkisesti.

Marinin mukaan aseellinen tuki ei vaaranna Suomen kansallista puolustuskykyä.

Apu on lähdössä tällä tietoa Ukrainaan kahdessa osassa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) painotti myös, että pakettia rakennettaessa on arvioitu Suomen oman puolustuksen tarpeet.

Kaikkonen luonnehti pakettia pohjoismaisen linjan mukaiseksi. Hän sanoi, että valmistelussa on katsottu, mikä materiaali on Suomelle tärkeää, mistä Suomen on hieman helpompi luopua ja mitkä ovat Ukrainan tarpeet.

Tarkkoja mallitietoja aseista ei Kaikkosen mukaan paljasteta.

Suomi päätti jo eilen kansainvälisenä apuna Ukrainalle luotiliivien, komposiittikypärien ja ensihoidon yksikköjen luovuttamisesta. Valtioneuvosto päätti myös antaa luvan Virolle luovutettujen tykkien edelleen luovuttamisesta Ukrainalle.

Kaikkosen mukaan apu on lähdössä tällä tietoa Ukrainaan kahdessa osassa ja se pyritään saamaan perille niin nopeasti kuin mahdollista.

-  Eilen päätetty paketti lähtee tällä tietoa huomenna ja tämä todennäköisesti keskiviikkona matkaan.

Kovin tarkkoja tietoja toimitustavasta ei turvallisuussyistä kerrota, mutta Kaikkosen mukaan Puola on keskeisessä roolissa.

-  Puolan kautta materiaali viedään Ukrainan puolelle.

Marin: Sota ei ole tavallisten venäläisten päätös.

Pääministeri Marin painotti, että presidentti Vladimir Putinin aloittama sota ei ole tavallisten venäläisten päätös.

– Suomessa ei ole sijaa minkäänlaisille väkivaltaisuuksille tai ilkivallalle tavallisia ihmisiä kohtaan, riippumatta siitä, mistä he ovat tai mitä kieltä he puhuvat.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi tilaisuudessa Ukrainaan liittyvästä muusta kansainvälisestä päätöksenteosta ja keskustelusta.

Hänen mukaansa EU:n ministerineuvosto on hyvin yksimielinen siitä, että myös Valko-Venäjään tulee kohdistaa lisäsanktioita, koska se on antanut oman maaperänsä hyökkääjän käyttöön ja Valko-Venäjän kautta tehdään Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan hyökkäystä parhaillaan.

-  Myöskin Valko-Venäjä on vahvistanut sotilaallista uhkaa omillakin joukoilla Ukrainaa kohtaan ja vielä, jos se lähettää sotilaita sinne, sen pahempi.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU