Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paavo Arhinmäki soitti ulkoministeriöön — “Moni on myös kysynyt, matkustaako Soini rukousaamiaiselle omilla rahoillaan”

Ulkoministeri Timo Soini (ps.), kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) ja kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen osallistuvat Yhdysvaltojen kongressin kansalliselle rukousaamiaiselle 2. helmikuuta.

Puhujana tilaisuudessa on myös Yhdysvaltojen uusi presidentti Donald Trump.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki kirjoittaa Facebook-tilillään Trumpin päätöksestä estää muun muassa 11 000 suomalaisen pääsy Yhdysvaltoihin. Heidän joukossaan on esimerkiksi vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Suldaan Said Ahmed.

“Moni on myös kysynyt, matkustaako Soini rukousaamiaiselle omilla rahoillaan. Soitin ulkoministeriöön ja selvitin asian. Kysymys on virkamatkasta, jonka yhteyteen järjestetään myös muita tapaamisia rukousaamiaiselle osallistumisen lisäksi.”

Rukousaamiaiselle osallistuu tänä vuonna noin 2 800 ihmistä, joista kansainvälisiä kutsuvieraita on 140 maasta reilut 500 .

Kutsusta tiedotti viikonloppuna kristillisdemokraatit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE