Kotimaa
27.6.2018 12:59 ・ Päivitetty: 27.6.2018 15:58
Paavo M. Petäjä on kuollut
Hiihtoliiton kunniapuheenjohtaja Paavo M. Petäjä on nukkunut pois keskiviikkoaamuna. Suruviestin Hiihtoliittoon välittivät Petäjän omaiset.
Paavo M. Petäjä toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 2000-2002. Ansioitunut hiihtovaikuttaja Petäjä nimettiin myöhemmin kunniapuheenjohtajaksi sekä Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) maastohiihtokomitean kunniajäseneksi. Suomen Hiihtoliitto myönsi Paavo M. Petäjälle Hannu Koskivuori -mitalin nro 18 vuonna 2002 ansiokkaasta työstä hiihtourheilun hyväksi.
– Hiihtoliiton puheenjohtajana Paavo M. Petäjä koki aikakaudellaan hiihdon sekä ylä- että alamäet. Koko hiihtoperhe kunnioittaa vahvan johtajan muistoa ja osoittaa osanottonsa Paavo M. Petäjän omaisille, lausuu Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi tiedotteessa.
Suomalainen hiihtokansa on parasta aikaa kokoontuneena Vuokattiin ja viettää hiljaisen hetken kunniapuheenjohtajan muistoksi tänään keskiviikkona kello 18 alkavan valmennusseminaarin aluksi.
Paavo M. Petäjän omaiset toivovat voivansa surra rauhassa.
Arvostin häntä suunnattomasti. Hän oli hiihtomies, henkeen ja vereen.
Petäjän kuolema vei ”todellisen hiihtomiehen”, muistuttaa Petäjän pitkäaikainen työtoveri Jari Piirainen. Petäjä kuoli keskiviikkona 81-vuotiaana.
– Arvostin häntä suunnattomasti. Hän oli hiihtomies, henkeen ja vereen. Hän oli toki lakimies ja tuomarismiehiä, mutta hiihto oli hänelle sydämenasia, Piirainen kuvaili ääni väristen, kuultuaan ystävänsä kuolemasta.
Petäjä antoi Hiihtoliiton puheenjohtajana tietyllä tavalla kasvot Lahden surullisenkuuluisalle dopingkatastrofille vuonna 2001. Petäjä joutui selittämään kuuden suomalaishiihtäjän dopingkäryjä, ja hän kuvaili myöhemmin Lahden olleen ”elämänsä kovin koettelemus”. Oma lukunsa tragediassa oli myös tiedotustilaisuuksien vetäminen englanniksi.
– Siihenkin hän ryhtyi tietoisena siitä, että asia on ihan mahdottoman ikävä ja vaikea. Kansainvälinen lehdistö edessä, eikä hän ollut millään lailla natiivi englanninkielen puhuja. Siitä tehtiin pilkkaa. Mutta hän hyppäsi kehiin, koska oli johtajan tehtävä mennä ja kertoa se, mitä siinä vaiheessa asiasta tiedettiin. Se kuvastaa ehkä Paavoa parhaiten: hän ei pelännyt.
Hyviäkin, iloisia päiviä toki mahtui pitkälle uralle urheilujohdossa.
– Niin menestyksen myötä kuin muutenkin. Luulen, että tuolta ladun päästä, missä Paavo on nyt maaliin tullut, hän voi katsoa taaksepäin ihan hyvillä mielin, Piirainen totesi.
”Paskamaine” pois
Petäjä totesi 80-vuotishaastattelussa syksyllä 2016, kuinka hiihdosta ”vähitellen alkaa paskamaine karkota ja arvostusta alkaa tulla”. Piirainen muistuttaa, että Petäjä oli katastrofin jälkeen yksi kovimpia dopingkontrollin tiukentamista vaatineita ääniä hiihtomaailmassa.
– Unohtaminen on ollut vaikeaa, mutta eiköhän nyt jo ala olla aika kääntää useampikin sivu. Ja näin on tapahtunutkin, kiitos suomalaisten maastohiihtäjien hienon menestymisen ehdottoman rehdein keinoin, Piirainen sanoi.
– Kun hän on nyt Haapajärven jokirannastaan lähtenyt, niin Myllylän Mikan kanssa katselee…, Piirainen päättää, ääni murtuen.
Juttua on päivitetty klo 18:58.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.