Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

12.6.2023 12:59 ・ Päivitetty: 12.6.2023 13:27

Paavo Väyrynen tähtää taas presidentiksi

LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Paavo Väyrynen pyrkii jälleen presidentiksi, tällä kertaa valitsijayhdistyksen kautta. Hän kertoo muun muassa verkkosivuillaan antaneensa kannattajilleen luvan käynnistää kannattajakorttien kerääminen ehdokkuutensa varmistamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Väyrynen oli keskustan ehdokkaana vuosien 1988, 1994 ja 2012 presidentinvaaleissa ja valitsijayhdistyksen ehdokkaana 2018.

Keskustan jäseneksi palannut Väyrynen ei kuitenkaan ole näissä vaaleissa keskustan ehdokkaana. Keskusta ei ole tehnyt vielä päätöstä ehdokkaasta. Väyrysen mukaan hän ei voi tukea Olli Rehnin (kesk.) ehdokkuutta ensi vuoden presidentinvaaleissa.

– Nyt kun kannattajakorttien kerääminen käynnistyy, jättäydyn aikaisemmin ilmoittamani mukaisesti sivuun keskustan puoluehallituksen työstä. Kaikkeen muuhun puoluetoimintaan osallistun edelleen normaalisti, hän kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU