Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa koronan ilmaantuvuusluku yli 100

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuus on tällä hetkellä korkeimmillaan Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päijät-Hämeessä taudin ilmaantuvuusluku on viimeisten kahden viikon ajalta noin 114 tapausta 100 000 asukasta kohden ja Varsinais-Suomessa 102,5.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuusluku on 83,2. Neljänneksi korkein luku on Keski-Pohjanmaalla, 76,4.

Koko Suomen ilmaantuvuusluku on lauantaina 51. Edellisten kahden viikon ajalla koko maan ilmaantuvuusluku oli 58.

THL kertoi aiemmin, että Suomessa on raportoitu 192 uutta koronavirustartuntaa.

Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 2 828 tartuntaa, mikä on 390 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin todettiin 3 218 tartuntaa.

Pandemian alusta saakka Suomessa on raportoitu kaikkiaan 89 878 koronatartuntaa. Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu 931.

THL:n mukaan koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut 37,6 prosenttia väestöstä. Näin ollen ensimmäisen rokoteannoksen on saanut lähes 2,09 miljoonaa ihmistä. Luku on noussut eilisestä yli 60  000 rokotetulla.

Toisen rokotteen on saanut THL:n mukaan tasan 5 prosenttia väestöstä eli vajaat 280 000 ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE