Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Paine Maduroa kohtaan kasvaa Venezuelassa

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro.

Venezuelassa vaaliviranomaiset ovat hyväksyneet allekirjoitukset, joita maan oppositio on kerännyt saadakseen aikaan kansanäänestyksen presidentti Nicolas Maduron asemasta.

Viranomaisten mukaan oppositio on saanut kerättyä vaadittavat 200 000 allekirjoitusta. Seuraavaksi opposition tulee kerätä neljä miljoonaa allekirjoitusta kolmen päivän aikana, jotta prosessi kansanäänestyksen järjestämiseksi voidaan aloittaa.

Asian etenemiselle ei kuitenkaan ole kerrottu aikataulua.

Talouskriisissä kamppailevan Venezuelan hallitus on aktiivisesti pyrkinyt viivyttämään ja estämään opposition ajaman kansanäänestysvetoomuksen etenemistä.

Jotta kansanäänestyksellä saataisiin aikaan uudet vaalit, tulisi se järjestää viimeistään ennen 10. tammikuuta. Muutoin valta siirtyisi Madurolta tälle uskolliselle varapresidentille, jos kansa äänestäisi presidentin ulos virastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE