Siinä missä syksyllä muun muassa Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusten pohjalta kolme hallitusvaihtoehtoa eli nykyinen, sinipuna ja porvarihallitus olivat kohtuullisen tasoissa, nyt SDP:n ja kokoomuksen muodostama olisi suosituin. Toisella sijalla tulisi kokoomuksen ja perussuomalaisten oikeistohallitus. Nykyisen jatkosta ei MT:n toimesta edes kysytty. Mutta mitkä ovat eri vaihtoehtojen todennäköisyydet?

Lomarahat leikanneen kiky-koalition uusiutuminen olisi ay-liikkeelle painajainen. Poliittisessa oikeistossa Sipilän hallitukselle havitellaan niin kovasti seuraajaa, että elinkeinoelämän edunvalvonnasta palkkansa nostavat kokoomuksen vaalityöntekijät pitävät yllä keskustelua vähemmistöhallituksen erinomaisuudesta. Nimittäin siksi, että jos keskustan tulos vaaleissa olisi erittäin huono, sen olisi vaikea lähteä tähän edelliskaudelta tuttuun pohjaan ja se pitäisi rakentaa vain kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan.

Taloudellisen välttämättömyyden nimissä osa keskustalaisista voisi kuitenkin tukea Orpon leikkauslistoja ja Purran arvopolitiikkaa myös hallituksen ulkopuolelta. Samalla oppositiopolitiikkaa tehden, kunhan vain tuen poliittisesta hinnasta on sovittu.

MIKÄ sitten olisi toivotun sinipunan todennäköisyys? Kokoomuksessa hallitustyötä ymmärtävät tekisivät ps:n sijaan mieluusti yhteistyötä SDP:n kanssa, sillä demareiden sana pitää ja eduskuntaryhmä on luotettava. Siinä missä kokoomuksella on mediavaltaa, reikäisiä vaihtoehtobudjetteja ja serpenttiiniä, SDP:llä on hallituksessa tarvittavaa valmistelua ja ratkaisuehdotuksia.

Paradoksaalisesti sinipunan todennäköisyyttä vähentäisikin juuri kokoomuksen vaalivoitto. Puoluebarometrien mukaan puolue on vuosikymmenestä toiseen ylimielisyydessä ykkönen. Ja tämän voivat todistaa myös muut viime hallitustunnusteluja puoleltamme tehneet.

Sinipunan synnyttämisen hankaluus ei lähtisi kokoomuksen puheenjohtajasta vaan voimista hänen takanaan; leikkausvimmaan itsensä lietsoneista politiikan kommentaattoreista ja taas kerran ammattiyhdistysliikkeestä lopullista voittoa hakevista kaadereista. Tapaamani kokoomusvaikuttajan mukaan sinipuna on jo taputeltu, kunhan demarit tulevat ”talousasioissa järkiinsä”.

SDP:n sisälläkin on ollut havaittavissa halua valmistautua hallituspohjaan virtaviivaistamalla vaalitavoitteita jo valmiiksi kumppanille parhaiten sopiviksi. Tällainen pohdinta lähtee ajatuksesta vääjäämättömästä kakkospaikasta. Se ei kuitenkaan ole – vaalituloksesta riippumatta – järkevä taktiikka hallitusohjelmaa varten. Me lähdemme voittamaan vaalit, sillä Suomi ja Eurooppa ansaitsevat vakautta ja visioita.

EDESSÄ on talous-, energia-, turvallisuus- ja terveyskeskustelujen lisäksi työsopimusneuvotteluiden kevät. Palkkaneuvotteluiden vaikutusta vaaleihin ei voi varmaksi ennakoida. Selvää on, että lihavien osinkovuosien jälkeen palkansaajat ovat korotuksensa ansainneet.

Eläkeläisisäni lounaskeitto on vuodessa kallistunut 7,9 eurosta kolmella eurolla. Pamilaisten palkat ja perunan hinta eivät ole tässä ajassa nousseet yli 30 prosenttia. Inflaatio ei ole palkoista lähtenyt, mutta niiden jäädessä entisestään jälkeen ostovoiman romahdus sakkaisi myös kotimaisen kysynnän.

Vaalien lopputulos on lehtien julistuksista huolimatta täysin auki ja SDP lähtee niihin suosituimmalla pääministeriehdokkaalla ja kattavimmalla ohjelmalla. Ruotsin ja Tanskan demareiden esimerkeistä voimme nähdä, että pääministeriasemasta voi kasvattaa kannatusta. Se tapahtuu kuitenkin vain ahkeralla vaalityöllä eli ihmisiä kohtaamalla.

SDP:n, sinun ja minun, on päätettävä haluammeko voittaa tulevat vaalit. Ja suomalaisten on päätettävä, haluavatko he maata johtamaan porvarillisen kiky II -hallituksen vai kriisinhoidossa koetellun ja tulevaisuuteen – siis kaikkien terveyteen, työntekijöiden osaamiseen ja nuorten koulutukseen – investoivan SDP:n johtaman koalition. Jälkimmäinen onnistuu vain valitsemalla SDP:n ehdokkaita. Kuten Sanna sanoo: Suomi on äänestämisen arvoinen maa.