Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Paralympiakomiteaan tulvii nyt solidaarisuutta – rahat toimintaan on kuitenkin etsittävä pienistä puroista

iStock
Kuvituskuvaa paralympialaisista.

Paralympiakomitean hallitus ja johtoryhmä olivat eilen koolla Helsingissä käymässä läpi vuoden 2023 taloustilannetta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Komitea ei saa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämää valtionavustusta vuodelle 2023, koska hakemusta ei jätetty ministeriön asettamaan takarajaan 1.12.2022 mennessä.

Tämä johtui Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntuselle tapahtuneesta inhimillisestä erehdyksestä, jossa hän oli merkinnyt avustushakemuksen viimeisen jättöpäivän kalenteriinsa väärin. Hakemus lähti päivän myöhässä.

Juntunen on pyytänyt asiaa anteeksi ja paralympiakomitean hallitus on antanut hänelle kirjallisen varoituksen. Hän jatkaa työssään, jota hänen kerrotaan hoitaneen moitteettomasti ja erinomaisella otteella.

PARALYMPIAKOMITEAN hallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ja pääsihteri Juntunen toteavat tänään perjantaina Demokraatille, että se fakta ei muutu, että valtionavustus jää nyt saamatta.

Julkisuudessa on kerrottu, että viime vuonna valtionavustuksen osuus Paralympiakomitean 3,36 miljoonan euron budjetista oli runsaat kaksi miljoonaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on muistutettu, että hakijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Juntunen painottaa hänkin nöyrästi hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisuuden merkitystä.

– Kyse on virheestä, jonka minä olen tehnyt ja se on asiassa, jossa on laki, niin kyllähän siinä pitää toimia niin kuin laki sanoo. Pitää olla oikeudenmukainen siinä, ettei lähdetä tekemään jotakin sellaista, mitä ei voisi muiden kohdalla tehdä, hän sanoo.

Kirvestä Paralympiakomiteassa ei ole kuitenkan heitetty kaivoon. Päinvastoin nyt etsitään voimakkaasti uusia keinoja talouden vahvistamiseksi.

Johtoryhmän ja hallituksen kokouksen jälkeen tänään tiedotettiin, että kaikki kulut pidetään minimissä, mutta toimintasuunnitelmaa viedään toistaiseksi eteenpäin liki pitäen syyskokouksessa vahvistetun toimintasuunnitelman mukaisesti.

PARALYMPIAKOMITEA saa julkista rahoitusta myös esimerkiksi erilaisten hanketukien kautta. Helsingin Sanomissa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Niemi-Nikkola muistuttikin, että vuosittain on haettavana kymmeniä erityisavustusmuotoja.

– Kyllä minä haluan uskoa, että voi löytyä mahdollisuuksia. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että ministeriö on varautunut vammaisurheilun tukemiseen, Sari Rautio toteaa mahdollisista erityisavustuksista.

Vahingon keskellä Paralympiakomiteassa on lämmittänyt valtava ihmisiltä ja eri yhteistyökumppaneilta tullut solidaarisuuden aalto.

– En minä ole kokenut kyllä missään järjestötoiminnassa aikaisemmin tällaista. Urheilujärjestöt ja muutkin järjestöt lähestyvät niin, että miten voidaan yhdessä auttaa ja voidaanko yhdessä hakea jostakin rahoitusta. Se on sellaista kollegiaalisuutta, mikä antaa kyllä uskoa tähän elämään, Rautio kertoo.

– Meidän kumppanit ovat kanssa suhtautuneet ihan mahtavasti. On tullut kaikennäköistä avuntarjousta. Mutta töitähän tämä teettää.

Rautio kiittelee myös Paralympiakomitean henkilöstöä ratkaisuhakuisuudesta. Hän toteaa, että Paralympiakomiteassa rahat käytetään toimintaan. Työntekijöiden palkat ovat maltilliset ja hallintokulut eivät ole isoja. Luottamushenkilöt toimivat vapaaehtoispohjalta.

SARI Rautio summaa Paralympiakomitean hallituksessa katsottavan, että varoja on nyt hankittava pienistä puroista.

– Me olemme varautuneet siihen, että ylimääräinen yleiskokous kutsutaan koolle, kunhan tiedetään enemmän, mutta me emme vielä tiedä esimerkiksi vahingon määrää. Varmaan jossain vaiheessa täytyy sellainenkin miettiä, että jäsenistö miettii, olemmeko toimineet hallituksena oikein. Yritämme tässä nyt mahdollisemman avoimesti kertoa kaiken, vaikka ei vielä ole tämän enempää kerrottavaa. Alkuvaiheessa on saatu pääsihteeriltä hyvin yksityiskohtainen selvitys siitä, miten näin kävi ja sitten ollaan tehty hallinnon tarkennuksia ja backup-systeemejä, vastuuvahinkoilmoitusta ja kaikkea tällaista. On tehty kaikki voitava tähän mennessä, Rautio kuvailee viime päivien toimia.

Erehdyksensä takia ikävään tilanteeseen joutunut pääsihteeri Riikka Juntunen on hänkin kiitollinen muun muassa urheiluyhteisöstä tulleista tukevista viesteistä.

Hän tietää, että avun konkretisoituminen on eri asia, mutta se on käynyt selväksi, että tukea soveltavalle liikunnalle ja paralympiaurheilulle on.

Juntunen on kiitollinen myös komitean yrityskumppaneille ja muilla kumppaneille tuesta.

– Tietysti se, miten me tässä tilanteessa oikeasti menemme eteenpäin, tarkoittaa sitä, että jokainen kivi käännetään, jotta löydämme rahoitusta toiminnalle. Töitä saa tehdä ihan tosissaan. Se viesti, että paraurheilulla on merkitystä urheilun sisällä, on ollut tosi vahva. Toki tulee myös sitä toisenlaista viestiä, mutta se tulee ehkä enemmän niiltä, jotka eivät ole asian kanssa olleet tekemisissä.

Juntunen sanoo ymmärtävänsä ikävänkin palautteen, vaikkei se hyvältä tunnukaan.

– Meillä on ihmisiä töissä yli 20, mutta pääsääntöisesti toimintaa tehdään kyllä niin, että meillä on valtava määrä vapaaehtoisia. Heidän tekemänsä työ on todella arvokasta. Se, että heillä on edelleen sellainen olo, että he haluavat olla mukana, on meille tosi tärkeä asia. Minä toivon, että ne negatiiviset viestit kääntyvät minuun eikä toimintaamme kaiken kaikkiaan.

EDUSKUNNASSA keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska on jättämässä toimenpidealoitteen Suomen Paralympiakomitean toiminnan rahoittamiseksi.

Kansanedustajan toive on, että sen allekirjoittaisi yli 100 kansanedustajaa ja se johtaisi miljoonan euron rahoitukseen Paralympiakomitealle lisätalousarviosta.

Sari Rautio kertoo, että puolueista mutta myös esimerkiksi vammaisjärjestöiltä on tullut paljon yhteydenottoja.

– Se tietenkin kertoo hirveän hyvää meidän yhteiskunnasta kuitenkin. Tuntuu, että halutaan edistää yhdenvertaisempaa urheilua ja liikuntaa, Sari Rautio sanoo.

Demokraatti ei ole tavoittanut hallituksessa urheiluasioista vastaavaa ministeriä Petri Honkosta (kesk.) kommentoimaan Paralympiakomitean tilannetta. Honkonen on ollut virkamatkalla USA:ssa 16-19. tammikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE