Teatteri & Tanssi

Paras voitti – Tikkurilan Teatterin ”Tyttö ja varis” oli Näyttämöpäivien yleisöäänestyksen ykkönen ja syystä

Pihla Liukkonen
Työväen Näyttämöpäivien yleisöäänestyksen parhaasta esityksestä voittaneen Tikkurilan Teatterin ensemble otti festarin kiertopalkinnon, vanhan antiikkituolin, riemulla haltuunsa ja Vantaalle vietäväksi.
Pihla Liukkonen
Työväen Näyttämöpäivien yleisöäänestyksen parhaasta esityksestä voittaneen Tikkurilan Teatterin ensemble otti festarin kiertopalkinnon, vanhan antiikkituolin, riemulla haltuunsa ja Vantaalle vietäväksi.
Pihla Liukkonen
Työväen Näyttämöpäivien yleisöäänestyksen parhaasta esityksestä voittaneen Tikkurilan Teatterin ensemble otti festarin kiertopalkinnon, vanhan antiikkituolin, riemulla haltuunsa ja Vantaalle vietäväksi.

42. Työväen Näyttämöpäivien sunnuntai-iltaisissa päättäjäisissa vallitsi varsin laaja yksimielisyys siitä, että festivaalin esityslistan tänä vuonna laatinut ”ohjelmistodiktaattori” Sirpa Riuttala oli onnistunut tehtävässään. Hänen valintojaan kiittelivät niin järjestäjätaho, yleisö kuin ryhmille palautteen antanut ammattilaisraati (Miko Jaakkola, Aino Kivi, Antti Mikkola, Kirsikka Moring, Kati Outinen, Mikko Roiha).

Riuttalan setti olikin tyylillisesti monipuolinen ja sopivasti perinteistä draamaa ja kokeilevempia teatterimuotoja yhdistävä. Merkille pantavaa oli, että ohjelmakartalle oli otettu kolme ihan täysveristä musiikkiteatteriesitystä.  Niistä erityisen hatunnoston ansaitsee Pyhtään harrastajateatteri, joka veti sunnuntaina klo 10.00 alkaen kolmetuntisen klassikkomusikaalin ”Viulunsoittaja katolla” kaksi kertaa peräjälkeen. Esitysten väliin jäi vain puolen tunnin huoahdustauko.

Yleisöäänestyksessä pyhtääläiset eivät nousseet kärkikolmikkoon, mutta työn sankarin kunnianmaininnan he ansaitsisivat. Tuon yleisöäänestyksen voitti tällä kertaa Tikkurilan Teatteri tulkinnallaan Sirkku Peltolan näytelmästä ”Tyttö ja varis”. Kakkoseksi äänestettiin Kajaanin harrastajateatterin musikaali ”Beowulf & Grendel” ja kolmanneksi tamperelaisen Legioonateatterin ”Pelko pois Rosemarie!”

Kirkkaan puhdasta tragikomediaa

Olen varsin pitkällä näyttämöpäivärupeamallani puolitietoisesti vältellyt ottamasta omaan lukujärjestykseeni sellaisia tuoreita kotimaisten nykynäytelmäkirjailijoiden tekstejä, jotka ovat tehneet ammattipuolen kantaesityksissään minuun syvän vaikutuksen. Ehkä olen pelännyt ensikokemuksen hohdon jotenkin himmenevän. Tämän vuoksi olen jättänyt väliin esimerkiksi monet Sirkku Peltolan, Juha Jokelan ja Reko Lundánin näytelmien versioinnit, joita ohjelmistovalitsijat ovat vuosikymmenten saatossa festivaalille kelpuuttaneet.

Tänä vuonna äidyin katsomaan peräti kaksi tällaista minulle rakkaan näytelmän uusversiota. Lauantaina näin tuon voittoisan Tikkurilan Teatterin Peltola-toteutuksen ja sunnuntain aamunavaukseksi katsoin festivaaliohjelmistossa debytoineen hausjärveläisen Miinan montun talviteatterin näkemyksen Reko Lundánin raastavanihanasta näytelmästä ”Aina joku eksyy”.

Molemmat olivat napakymppejä. Ehkä minun on jatkossa  syytä luopua ennakkoasenteellisista valintakriteereistäni.

Tyttö ja varis tuli kehuttua jo aiemmin, joten nyt on hausjärveläisten vuoro. Musertavan nuorena kuolleen Reko Lundánin (1969-2006) mestarillisen perhekuvauksen kantaesityksestä Kom-teatterissa tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Miinan montun teatterin hieno tulkinta osoitti, että mikään siinä ei ole mennyt vanhaksi. Rinteen perheen tarina on ajaton ja Lundánin sen kertomiseen valitsema tragikoominen tyylilaji aina käypää tavaraa. Etenkin, jos sen tekee niin kirkkaasti kuin nyt Mikkelissä nähtiin.

Tekstin nopeatempoisuus ja roolihenkilöiden liikkuminen ajassa edestakaisin ovat vaativa rasti – tämän suunnitusmetaforia vilisevän näytelmän yhteydessä tuo muotisana oli enemmän kuin paikallaan – josta hausjärveläisten kahdeksanhenkinen näyttelijäensemble selvisi komeasti. Niin kuin kantaesityksessäkin, näyttelijät pääsivät tekemään rooleja lavealla ikähaitarilla viiden vanhasta pitkälle aikuisuuteen. Lundán luotti aikoinaan komilaisten venymiskykyyn, ja olisi varmasti riemuissaan seurannut, kuinka Miinan montun näyttelijät nyt toistivat saman tempun.

Koska Janakkalassa syntynyt Lundán sijoitti näytelmän tapahtumat pitkälti kotiseuduilleen, erityisesti Riihimäen varuskunta-alueelle, oli naapurikunta Hausjärvellä majailevan teatterin näyttelijöillä mukavasti kotikenttäetua tekstinkäsittelyyn. Niinpä paikallismurre monikäyttöisine kysymystokaisuineen (miksvarten? niinks?) sopi näyttelijöiden suuhun hyvin.

Sanna Saarelan ohjaus oli kautta linjan varmaotteista ja kekseliästä, millä selätettiin vaivattoman tuntuisesti Kulttuuritalo Tempon epäkäytännöllinen esitystila .

Algot-myrsky piiskasi Mikkeliä

Työväen Näyttämöpäivillä piti tänä vuonna vietettämän Juha Hurmeen Otava Ensemblen kanssa tekemän viisi vuotta kestäneen Maiju Lassila-näytelmäsarjan huipennusta. Hankkeen isä on kuitenkin pitkän matkan varrella kasvanut niin kiinni teemaan, ettei siitä heti tahdo päästää irti. Eli kuten Hurme viime torstain  Demokraatin teatteriteemassa julkaistussa haastattelussa kertoi, tulossa on ensi kesänä vielä bonuksena kuudes näytelmä. Se on Hurmeen näyttämösovitus Lassilan torppariromaanista”Pirttipohjolaiset”, jossa  kaikuu vahva yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eetos. Oletettavaa ja toivottavaa on, että se tullaan näkemään ensi talvena myös Mikkelissä.

Sanamyrskya Juha Hurmeen tapaan: Untola/Rantamalasta (Joni Seppälä ja Tomi Alatalo) irtoaa liuskoja niin, ettei toimittaja Airio (Taru Huokkola) perässä pysy.

Se sarjan melkein-lopetus, Hurmeen itsensä kirjoittama pienoisdraama ”Sanamyrsky” olisi käynyt hyvin finaalista, vaikka kuvasikin oikeastaan jonkin uuden alkua. Näytelmässä journalisti Algot Untolasta kuoriutui kirjailija Irmari Rantamala/Maiju Lassila, joka ensi töikseen paukuttaa hengästyttävän, 6000-liuskaisen romaanin Harhama (joka ilmestyi lopulta kaksiosaisena, vähän alle 3000-sivuisena opuksena; kolmisen tuhatta käsikirjoitusliuskaa katosi).

Näyttämöllä kaksiminäinen Untola (Tomi Alatalo ja Joni Seppälä) toteutti metamorfoosiaan Rantamalaksi hurjalla vimmalla ja tekstiä tosiaan lensi yli 25 sekuntimetrin myrskyvoimalla. Näyttelijät kaivoivat liuskoja kaikista puvuntaskuistaan ja housuistaankin ja mykistivät niin skeptisen toimittaja Airion (Taru Huokkola) kuin Untolan sukuelimiä rikkihapolla turmelleen Olga Esempion (Ida-Sofia Fleming).

Sanamyrsky oli taattua Hurmetta, vauhdikasta ja sanallisesti täyttä. Reilu puolituntinen esitys ei oikein tyydyttänyt  nälkää, joten tervetuloa vaan, Pirttipohjalaiset.

 

 

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat