Talous
7.1.2025 09:36 ・ Päivitetty: 7.1.2025 09:36
Patria luopuu siviilien lentäjäkoulutuksesta: myi opetusyhtiönsä Dubaihin
Puolustuskonserni Patria on löytänyt ostajan pitkään vaikeuksissa olleelle siviililentokoulutukselleen.
Patrialla on ollut ammatti- ja liikennelentäjien koulutusta Tampereen Pirkkalassa sekä Vantaalla ja pienempi yksikkö Espanjan Córdobassa.
Nämä 35 henkeä työllistäneet Pilot Training -toiminnot myydään nyt Patrian mukaan yksityiselle Airways Aviation Groupille. Ostajayhtiön pääkonttori on Dubaissa, ja sillä on vastaavaa toimintaa yli kymmenessä eri maassa.
Kauppahintaa osapuolet eivät tiedotteessaan kerro. Toiminnot ja koulutukset muun muassa Pirkkalassa siirtyvät ostajalle helmikuun alussa, mutta Patria ei tiedä jatkaako ostaja pitkään samoissa rakennuksissa sen kanssa.
SIVIILI-ILMAILUN pilottitarve väheni jo koronan aikana maailmalla huomattavasti, kun lentoyhtiöt lomauttivat vanhojakin työntekijöitään. Suomessa myös Finnairin vaikeudet ovat vaikuttaneet lentäjien työllistymiseen.
Patria pohti jo viime vuonna muutosneuvotteluissa, pitääkö koko liikennelentäjien koulutustoiminta lakkauttaa vuoden 2025 aikana. Uutta ostajaa etsittiin yhtiön mukaan aktiivisesti.
Patrialle jää yhä sotilaspuolen lentokoulutustoimintoja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.