Työmarkkinat
24.11.2019 08:43 ・ Päivitetty: 24.11.2019 08:43
PAUn Nieminen: Kanta kerrotaan kello 3:n aikaan, lakkojen jatkamisesta ei vielä ole päätetty
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen ei kommentoinut medialle PAUn kantaa eilen jätettyyn ratkaisuehdotukseen Postin pakettilajittelijoita koskevassa kiistassa.
Hänen mukaansa PAU kertoo kannastaan kello kolmen aikaan. Myöskään lakkojen jatkamisesta joulukuun 8. päivän jälkeen ei ole vielä päätetty.
Niemisen mukaan PAUn hallitus on kokoontunut tänään kertaalleen ja kokoontuu vielä uudelleen, mutta ajankohta päätetään myöhemmin.
Nieminen kommentoi asiaa saapuessaan valtakunnansovittelijan toimistolle tapaamiseen, jossa ratkotaan valtakunnansovittelijan johdolla toista, PAUn ja Palvelualojen työantajat Paltan välistä varsinaista työehtosopimuskiistaa.
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala puolestaan totesi, että tavoitteena on saada ratkaisu myös Postin työehtosopimuskiistan neuvotteluissa klo 15 aikoihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
24.11.2019 07:11
Tänään tulee ratkaisu posti-kiistassa – tukilakot laajenevat, jos sopua ei synny
Työmarkkinat
23.11.2019 15:35
Postikiistassa on annettu ratkaisuehdotus – osapuolet antavat vastauksensa viimeistään huomenna
Työmarkkinat
23.11.2019 12:28
”Kokonaisuuden on oltava ratkaistu” – PAUlle ei riitä pelkkä pakettilajittelijoiden tes-riidan saaminen alta pois
Työmarkkinat
23.11.2019 09:11
PAUn Nieminen tiukkana: ”Työehdot ovat ehdottomia, pidämme niistä kiinni”