Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

29.8.2024 04:23 ・ Päivitetty: 29.8.2024 04:23

Pavel Duroville ”pitkä litania” syytteitä

LEHTIKUVA / AFP / KIRILL KUDRYAVTSEV

Telegram-viestipalvelun perustaja, venäläissyntyinen miljardööri Pavel Durov on saanut ”pitkän litanian” syytteitä Ranskassa sekä maastapoistumiskiellon, lähes neljä päivää kestäneiden kuulustelujen jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pariisilainen tuomistuin vapautti pidätettynä olleen Durovin oikeuden valvonnan alaisena viiden miljoonan euron takuita vastaan. Pariisin syyttäjä Laure Beccuau sanoi lausunnossaan, että Durovin on ilmoittauduttava poliisiasemalle kahdesti viikossa ja pysyttävä Ranskassa.

39-vuotias Durov otettiin kiinni myöhään lauantaina Le Bourget’n lentokentällä, Pariisin ulkopuolella. Pääosin epäilyt koskevat hänen viestipalvelunsa toimintaa.

Häntä epäillään Ranskassa myös ”vakavista väkivallanteoista” omaa lastaan kohtaan, kertoi tapausta läheltä seuraava lähde uutistoimisto AFP:lle aiemmin.

LÄHTEEN mukaan kyseinen epäily liittyy Durovin vuonna 2017 syntyneeseen poikaan. Lähteen mukaan väkivallanteot tapahtuivat Pariisissa. Pojan äiti on nostanut asiasta oikeuskanteen viime vuonna Sveitsissä, missä poika asuu äitinsä kanssa.

Pariisin syyttäjänviraston mukaan tapauksesta on avattu Ranskassa tutkinta, jotta sitä voidaan koordinoida Sveitsin viranomaisten kanssa. Tarkoituksena on välttää saman asian tutkimista kahdessa eri paikassa.

Pidätysmääräys liittyi esitutkintaan väitetyistä rikoksista, joihin lukeutuivat esimerkiksi järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismin edistäminen. Durovia uhkaa ainakin tusina syytettä Telegram-viestipalvelun johtamiseen liittyen.

Durovia epäillään laittoman sisällön sallimisesta viestialustallaan, jolla on yli 950 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Viranomaisten mukaan hän ei ole tehnyt yhteistyötä lainvalvojien kanssa huumeiden salakuljetukseen, lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja petokseen liittyvien tapausten tutkinnassa.

LEHTIKUVA / AFP

BBC:n oman selvityksen mukaan Telegram-viestipalvelu on toistuvasti kieltäytynyt liittymästä moninaisiin kansainvälisiin ohjelmiin, joiden tarkoituksena on havaita ja kitkeä lasten hyväksikäytöksi luokiteltavaa materiaalia verkossa.

BBC:n mukaan Telegram ei kuulu sellaisten valvontaohjelmien piiriin, joihin kaikki muut suuret viestipalvelut ovat liittyneet eikä muutenkaan toimi läpinäkyvästi.

Telegram on erityisen suosittu Venäjällä, Ukrainassa, entisissä neuvostotasavalloissa sekä Iranissa. Durovin pidätys on herättänyt maailmanlaajuista huomiota Telegramin merkityksestä Venäjän joukoille ja propagandisteille, mutta myös Ukrainan asevoimat ja poliitikot käyttävät sitä päivittäisessä viestinnässään.

Venäjä on kertonut Ranskassa nostetun erittäin vakavia syytteitä Durovia vastaan, mutta Venäjän mukaan kyse on yritys rajoittaa sananvapautta.

Telegram-viestipalvelu on kiistänyt syytökset ja sanoo sen valvonnan olevan alan standardien mukaista ja että sitä kehitetään jatkuvasti. Viestipalvelun päämaja sijaitsee Dubaissa, jossa Durov itsekin asuu.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron vakuutti maanantaina, ettei Durovin pidätys ole luonteeltaan poliittinen.

Durov oli perustamassa Telegramia vuonna 2013. Durov on kertonut halunneensa perustaa viestikanavan, jossa ihmiset voivat viestiä ilman pelkoa, että heidän tietonsa vaarantuvat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU