Kotimaa
28.1.2021 11:55 ・ Päivitetty: 28.1.2021 12:11
Pelttari jatkaa supon johdossa myös seuraavat viisi vuotta
Suojelupoliisin (supo) päällikkö Antti Pelttari on valittu uudelle viisivuotiskaudelle supon johdossa.
Valtioneuvoston yleisistunto päätti Pelttarin nimityksestä torstaina. Pelttari on johtanut supoa huhtikuusta 2011 alkaen. Hänen uusi toimikautensa käynnistyy maaliskuun alussa.
Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen organisaatio, jota on Pelttarin päällikkökaudella muutettu turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi. Samalla sen budjetti on moninkertaistunut. Vuonna 2019 supon budjetti oli noin 51 miljoonaa euroa.
– Tavoitteemme on, että viraston tuottama tieto tukisi yhä paremmin Suomen valtiojohdon päätöksentekoa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä viranomaisten toimintaa kansallisen turvallisuuden suojaamisessa, Pelttari toteaa ministeriön tiedotteessa.
Vahva kokemus supon kehityshankkeista
STT:n tietojen mukaan Pelttaria pidettiin tehtävään haastatelluista selvästi parhaana. Pelttarin puolesta puhuvat muun muassa kokemus ja se, että hänen aloittamansa suojelupoliisin muutos Suomen turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi on vielä kesken.
– Pelttari on myös vastannut viraston päällikkönä useista muista kehittämishankkeista kuten esimerkiksi Suojelupoliisin tietojärjestelmäuudistuksesta ja toimitilahankkeesta, tiedotteessa lisätään.
Ennen supon päälliköksi nousemista Pelttari toimi sisäministeriössä valtiosihteerinä 2009–2011 ja kansainvälisten asioiden yksikön johtajana 2005–2008. Lisäksi hän on työskennellyt eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien valiokuntaneuvoksena eduskunnassa sekä ulkoministeriössä.
Virkaa tavoitteli yhteensä 11 hakijaa. Muiden hakijoiden joukossa olivat muun muassa keskusrikospoliisin (KRP) apulaispäällikkö Tero Kurenmaa, sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksikön johtaja Petri Knape, terrorisminvastaisen yhteistyön lähettiläs Päivi Kairamo ja eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.