Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Pentti Salmi: Koirankopista tekijämieheksi — onko korisliigan suurin lupaus 22-vuotias, 194-senttinen Topias Palmi?

Usko omaan tekemiseen koriksessakin on monen mutkan summa. Kun tarpeelliset taidot omaavalla pelaajalla kaikki natsaa kohdalleen, niin taivas silloin yleensä repeää. Taviksesta tuleekin yht’äkkiä tekijämies pelikentille.

Prosessi vaatii ensin onnistumisen, joka sitten poikii tuon jatkumon, itseluottamuksen kasvun. Tästä kaikesta on Korisliigassa hyvä esimerkki Tampereeen Pyrinnön Topias Palmi. 22-vuotias ja 194-senttinen Palmi on näet tällä hetkellä paras suomalainen korintekijä liigassa 14,6 pisteen keskiarvolla. Viime viikolla hän naulasi Seagullsia vastaan oman liigaennätyksensä, 30 pojoa.

Palmia on pidetty pitkään suurena lupauksena, mutta monet ovat olleet sitä mieltä, että nuorukaista on istutettu valmentajan koirankopissa, siis vaihtopenkillä pyyheliinan heiluttajana, aivan liian pitkään. Topiaksen taustalta löytyy sellainenkin saavutus, että hän on Suomen maajoukkueiden kaikkien aikojen pistekuningas.

Hän kun teki runsaat kolme vuotta sitten 20-vuotisten EM-kisoissa Luxemburgia vastaan peräti 60 pistettä, eli yli puolet joukkueen 112 yhteispistemäärästä.

Hän on jopa vakavasti otettava uusi ehdokas miesten maajoukkuerinkiin.

Kun nyt Palmi on päässyt siis pois koirankopista, onnistumisia on tullut ja itseluottamus noussut toppiin, niin sanoisin, että hän on jopa vakavasti otettava uusi ehdokas miesten maajoukkuerinkiin, Susijengiin. Ensi syksyn EM-kotikisoihin Helsingissä on maajoukkueemme jo aika lailla valettu betoniin, mutta uutta tuoretta voimaakin tarvitaan, ja silloin Alex Murphyn lisäksi Topias Palmi on yksi varteenotettavista pelaajista.

Heittäjillä on aina tilaa joukkueessa. Kun Palmi vetää liigassa kakkoset pohjaan 63,8 prosentin tarkkuudella ja vapareissakin sihti on hurja 90,5 prossaa, niin kaivapa esiin suurempaa lupausta. Eikä Palmi ole pelkästään heittäjä, hän on kehittynyt pelin jokaisella osa-alueella.

Itse hän peilaa tämän kauden läpimurtoaan sillä, että sai viidenteen liigakauteensa valmistautuessa ensi kertaa harjoitella ilman vammoja. Sekin on varmasti totta, mutta asian toinen puoli, onnistumiset ruokkivat itseään, on myös ollut varsin merkittävässä osassa. Topias uskaltaa haastaa nyt vastustajan kuin vastustajan.

Kaikki muuttui kuin taikasauvan heilahduksesta.

Toinen esimerkki siitä, miten onnistuminen vaikuttaa itseluottamukseen, on Seagullsin amerikkalaispelaaja Remy Abell. Hän on ollut liigajohtajan takarivin taavi koko alkukauden, ei huono, muttei loisteliaskaan. Kun hän sitten pääsi liekkeihin Pyrintöä vastaan Töölön Kisahallissa, niin kaikki muuttui kuin taikasauvan heilahduksesta. Siitä lähtien on mies ollut ihan rohkea läpiajaja ja heittokin on uponnut. Urheilullisestihan Abell on sieltä parhaasta päästä.

Pelimiehiltäkin siis tarvitaan uskoa omaan tekemiseen. Terveenä kannustimena se vie pitkälle.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Tämäkö on tulevaisuuden kuva: R-kioskista saa kossuvissyt tai muut paukut?

Alkoholilain muutos herättää aina paljon keskustelua, sillä kaikki suomalaiset ovat aiheen asiantuntijoita tai ainakin suurella osalla on aiheesta mielipide. On totta, että alkoholi ja muut päihteet koskettavat sekä käyttäjiä itseään, läheisiä ja usein myös työyhteisöjä sekä täysin ulkopuolisia ihmisiä. Näin vanha sanonta, että viinan juonti on jokaisen oma asia ei pidä paikkaansa.

Uudistusta on tehty nyt vahvasti markkinoiden ehdoilla, kun halutaan enemmän alkoholia sisältävät 5.5% juomat sekä myös tislaamalla tehdyt juomat eli juomasekoitukset myyntiin nykyisen 350 myyntipaikat sijaan jopa 8 400 paikkaan.

Näin siis mahdollisesti jokaisesta R-kioskista on tulevaisuudessa mahdollisuus ostaa vaikkapa kossuvissyt tai muut paukut. Ainakin tähän mennessä aina saatavuuden lisääntyessä alkoholin käyttö on kasvanut ja vahvaa epäily on, että näin käy myös tälläkin kerralla.

Vaikka monien mielestä olisikin kiva saada ostettua alkoholia mahdollisimman helposti, on yli puolet kansalaisista kuitenkin sitä mieltä, että alkoholin saatavuus eli nykyinen malli on hyvä. He eivät kaipaa lisää vapauttamista.

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää alkoholista aiheutuvia ongelmia merkittävinä. THL:n arvion mukaan alkoholin kulutus tulee lisääntymään, ehkä 6 prosenttia, joka tarkoittaa 150 kuolemaa ja 1 500 sairaalahoitopäivää lisää. Tämä siis samalla, kun sote-uudistuksessa yritetään suitsia kustannusten nousua. Alkoholista aiheutuvat kustannukset ovat jo tällä hetkellä yli kaksi miljardia euroa.

En näkisi ollenkaan pahana asiana, että hallitus peruuttaisi tämän hankkeen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi asia koskettaa myös poliisia, jonka mukaan lisäystä tulee oletettavasti rikosten, itsemurhien, tapaturmien, onnettomuuksien, tulipalojen, hukkuneiden etsintään sekä lastensuojelutapauksiin. Tälläkin hetkellä 70 prosentissa poliisin tehtävissä on päihteet mukana ja suomalaisten yleisin päihde on yhä edelleen alkoholi.

Kun ravintoloiden anniskeluaikoja vapautetaan, annosmäärärajoitus poistetaan ja anniskelupaikanhoitajan ja anniskelualueita koskevia määräyksiä vapautetaan, niin poliisien tarve, erityisesti yöllä, lisääntyy.

Miltä näyttävätkään ensi kesän festarit näillä pelisäännöillä? Näiden muutosten pohjalta poliisi arvioi työpaineen siirtyvän yhä vahvemmin yöllisten hälytysten hoitamiseksi. Kun samaan aikaan poliisit kärsivät resurssivajeesta, tarvitaan alkoholilain muutoksen johdosta poliiseja lisää arviolta 150 henkilötyövuotta, eli lisärahaa tarvitaan lähes vuosittain 15 miljoonaa euroa. Samalla tarvetta olisi selviämisasemaverkoston lisäämiseen, joka tulisi tehdä soten yhteydessä.

Kun lasketaan yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon ja poliisien lisäystarpeet, vaikka siihen lasketaan lisääntyvät verotulot, ovat lisäkustannukset jopa noin 80 miljoonaa euroa.

Taloudellisen perusteen lisäksi syynä tulisi olla inhimilliset menetykset jokaisen käyttäjän, lasten, perheiden, työpaikkojen ym. osalta. En näkisi ollenkaan pahana asiana, että hallitus peruuttaisi tämän hankkeen.

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Robotisaatio ei ole mörkö vaan mahdollisuus

Euroopan parlamentin hyväksymä robottiraportti on hieno, jopa lyyrinen. On helppo huomata, että viime täysistunnossa hyväksytyn päätöslauselman kirjoittaja, luxemburgilainen demari Mady Delvaux, on koulutukseltaan sekä insinööri että kirjallisuustieteilijä. Harvoinpa EU-papereista saa lukea viittauksia Mary Shelleyn, Isaac Asimovin tai muiden kirjailijoiden tekoälyhahmotelmiin.

Robotiikkaa koskevia sääntöjä käsitellyt päätöslauselma on paitsi kaunis, myös erittäin tärkeä Euroopan ja Suomen tulevaisuudelle.

Siinä hahmotellaan, millaisia sääntöjä roboteille tarvitaan sitten, kun robotisaatio vielä hiukan etenee. Moraaliset, taloudelliset ja työtä koskevat kysymykset ovat edessämme jo nyt, ja alle kymmenen vuoden kuluessa niitä tulee paljon lisää. On esimerkiksi laadittava säännöt siitä, missä määrin itseoppiva kone voi olla vastuussa teoistaan tai laiminlyönneistään ja ratkaistava, voiko roboteilla olla oikeudellinen asema.

Valitettavasti oikeisto äänesti päätöslauselmasta pois monia työtä ja sosiaaliturvaa koskevia kohtia. He eivät halunneet selvittää, millaisia vaikutuksia robotiikan ja tekoälyn kehittämisellä saattaa olla vaikkapa sosiaaliturvajärjestelmien kestävyydelle ja vertoukselle – miten työmarkkinat muuttuvat, ketkä jäävät työttömiksi ja millaisia uusia työllisyysmalleja meidän täytyy luoda?

Oikeisto kieltäytyi ottamasta huomioon robottien mahdollisia riskejä työmarkkinoihin. He eivät ole edes valmiita aloittamaan keskustelua aiheesta, ja sivuuttivat kansalaisten huolet.

Oikeisto haluaa katsella muualle ja väistelee.

Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan rahoituksen, inhimillisen sosiaaliturvan sekä uusien työpaikkojen ja -ehtojen kehittäminen kaatuu myös robotiikka-asiassa vasemmiston harteille.

Robotisaatio ei ole mörkö vaan mahdollisuus. Siinä on riskejä, esimerkiksi joidenkin alojen katoamisen aiheuttama työttömyys tai vaurauden yhä epätasaisempi jakautuminen, joita tulee pehmentää. Nyt oikeisto haluaa katsella muualle ja väistelee. Jää meidän vastuulle luoda tasa-arvoinen tulevaisuuden yhteiskunta.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Lauri Ihalainen: Hallitukselta ei saa tulla puskista palkansaajien asemaa heikentäviä esityksiä

Kiky-sopimuksen merkityksestä ja vaikuttavuudesta on tehty monia arvioita. Viimeksi EU:n komissio arvioidessaan Suomen talouden tilaa korosti kilpailukykysopimuksen merkitystä kustannuskilpailukykyyn ja työllisyyteen.

Kiky-sopimuksen aikaansaaminen oli kivulias ratkaisu palkansaajille ja liitoille. Moni palkansaaja koki ratkaisussa epäoikeudenmukaisuuksia. Ratkaisu on kuitenkin sisältönä merkittävämpi muun muassa siksi, että sillä siivottiin hallituksen pöydältä ns. pakkolakipaketti, suuret lisäleikkaukset ja paikallisen sopimisen järjestäminen pakottavalla lainsäädännöllä.

Kiky-sopimuksen solmimisen yhteydessä työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat (10.3.2016) ns. uuden Suomen sopimusmallin etenemisen tiekartasta. Tässä kannanotossa korostettiin työn kilpailukyvyn edistämistä, Suomen talouden kasvua sekä työllisyyttä. Työmarkkinaratkaisulla tuetaan kilpailulle alttiiden alojen kilpailukykyä, pitkäjänteistä työllisyyttä, tuottavuuden kehitystä sekä julkisen talouden tasapainoa.

Myöhemmin kävi ilmi, että keskusjärjestöllä ei uuden sopimusmallin rakentamiselle jätetty neuvottelijan roolia.

Jo alkaneet neuvottelut vientialojen työmarkkinajärjestöjen kesken karahtivat kiville, kun Metsäteollisuus irtautui yhteisen mallin rakentamisesta ja oli jo aiemmin irtisanonut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenyydestä. Samanaikaisesti EK ilmoitti irtisanovansa keskusjärjestötason sopimukset.

EK:n psykologinen pelisilmä petti.

Sen seurauksena oli epävarmuuden kasvu siitä, voiko sovittuun luottaa ja mitä irtisanottujen keskusjärjestöjen sopimusten asiat saadaan neuvoteltua alakohtaisiin sopimuksiin. EK:n psykologinen pelisilmä petti olosuhteessa, jossa syksyn työmarkkinaneuvottelut olivat muutoinkin vaikeasti hallittavat. EK voisi osaltaan varmistaa, että irtisanottujen sopimusten tekstit saadaan liittosopimuksiin, mieluummin ennen uusien sopimusten neuvotteluja.

Hallituksen ei toki pidä puuttua järjestöjen välisiin neuvotteluihin. Mutta hallitusta luulisi kiinnostavan se, miten syksyn työmarkkinaratkaisut tukevat kilpailukykyä, työllisyyttä ja ostovoimaa. Hallitus voi toiminnallaan luoda luottamusta ja hyvän toimintaympäristön tehtäville ratkaisuille.

Siksi hallituksen ajallisesti ensisijaisena tehtävänä on varmistaa, että kaiken epävarmuuden ja luottamusvajeen keskellä ei puoliväliriihessä hallitukselta tule puskista mitään työmarkkinoita koskevia palkansaajien asemaa heikentäviä uusia esityksiä, joista ei ole aidosti neuvoteltu järjestöjen ja hallituksen kesken.

Kun tunnistaa tähän liittyvät politiikan oikean laidan poliittiset intohimot, olisi maltti hallituksessa nyt valttia. Työmarkkinajärjestöjen kesken näissäkin olosuhteissa tulisi säilyä hyvänä halu ja kyvykkyys tehdä uusia sopimuksia.

Nyt syntynyt neuvotteluasetelma puoltaa sitä, että palkansaajaliitot yli keskusjärjestörajojen toimivat yhtenäisesti ja koordinoidusti. Näin tekee myös työnantajapuoli.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydällä on kymmenen kohdan lista asioista, joista olisi hyvä päästä ratkaisuun ennen kehysriihtä. Joukossa on ratkaisujen hakeminen ns. 0-sopimusehtoihin ja siihen, miten työttömät voivat kouluttautua omaehtoisesti työttömyysturvalla. Toivottavasti näissä päästään ratkaisuun neuvotteluissa.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Kolumni

Suna Kymäläinen

KIrjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

”Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste” – Suna Kymäläinen: Kuka tästä vastaa?

Politiikka on maratonlaji, jossa pikavoittoja ei tunneta. Politiikassa ei voi vain käväistä, eikä sukeltaa ytimiin perehtymättä ensin sen historiaan, kulttuuriin, toimintatapoihin ja erityisesti itse asiaan. Valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Liika kiire ja hätä johtavat huonoon valmisteluun, joka lopulta pysäyttää kehityksen.

Hätä ja ajatus siitä, että maailma muuttuu tänään, koska tahdon niin, ei toimikaan demokratiassa. Vauhtisokeus on yksi vitsauksista, joihin poliittinen vaikuttaja voi kompastua.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi heti ministerikautensa aluksi, että on vain käymässä politiikassa. On vaikea arvioida, miten paljon hän söi tuolla todistuksellaan vaikutusmahdollisuuksiaan ja uskottavuuttaan, mutta kovin ovat laihanlaiset tulokset ja demokratialle vieraita hänen toimintamallinsa. Lista on pitkä. Ja turhakin valmistelu maksaa.

Liikennepoliitikkona on tässä vauhdissa kyyti huimannut. Hätäisesti valmisteltuja esityksiä puutteineen on tippunut ja niistä yksi toisensa perään lopulta peruttu. Suunnitelma liikenneväylien yhtiöittämisestä jäätyi ja siirtyi parlamentaariseen työryhmään valmisteltavaksi.

Vene- ja moottoripyöräveroa ei tullut, päinvastoin valtion kassaan tuli 15 miljoonan euron vaje vakuutusveron tuotossa, kun motoristit postivat käytöstä 100 000 pyörää jo ennen kuin esitys ehti edes voimaan!

Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä ”muunneltu totuus”.

Valtionyhtiö Finavian omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Berner hyväksyi yli 30 miljoonan tappiot veronmaksajien pussista. Hän edesauttoi kanneoikeuden umpeutumisen. Pysäyttäessään prosessin hän siirtyi yritysjohtajamaiseen diktatuuriin ja unohti kenen tehtävää omistajaohjauksesta vastaavana on tekemässä.

Henkilökohtaiset suhteet, kenties vilpitönkin tahto pelastaa prosessiin liittyneet tahot ja muotovirheet johtivat tilanteeseen, jossa ministeri itse oli liemessä polviaan myöden. Ministeri tietenkin kielsi tämän, ”poliittista ohjausta ei ole ollut.” Surullista sinänsä, että myöhemmin muun muassa sähköpostien julkaisujen jäljiltä kävi päivänselväksi, että poliittista ohjausta oli, eikä edes vähän. Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä ”muunneltu totuus”.

Liikennepolitiikkaa kuusi vuotta tehneenä pidän hyvänä, että monet erittäin huonot esitykset ovat kaatuneet. Olen erittäin huolestunut siitä, mihin veroeuromme käytetään. Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste. Kuka tästä vastaa? Kuinka kauan tämä voidaan hyväksyä?

Suna Kymäläinen

KIrjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kimmo Kiljunen

KIrjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja

Kimmo Kiljunen: Sauli Niinistöstä SDP:n ehdokas – ”Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu”

Jos ulko- tai sisäpolitiikassa jommankumman pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka, lohkaisi aikoinaan presidentti Urho Kekkonen. Sipilän hallituksen linjanvetoja arvioitaessa alkaa olla pelko, että sekä sisäpolitiikka että ulkopolitiikka ovat rempallaan.

Suomen perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohta on ollut hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen sekä kansainväliseen liennytykseen ja vakauteen panostaminen. Mieluummin ystävät lähellä ja jos vihollisia on, niin kaukana, kuin vihollinen lähellä ja ystävät kaukana.

Olemme aiemmin olleet aloitteellisia ja sisäistäneet laajan turvallisuuden käsitteen. Se on jakamaton ja koskee myös muita kuin sotilaallisia kysymyksiä. Puhutaan ihmisten, ei vain valtioiden turvallisuudesta. Turvallisuutta ei haeta naapurin kustannuksella vaan yhteistyöstä.

Nykyhallituksen linjauksissa taas korostuu sotilaallinen vahvistuminen. Samalla leikataan kriisinhallinnan, rauhanvälityksen ja kehitysyhteistyön resursseja. Emme panosta kuten aiemmin konfliktien ennaltaehkäisyyn, ihmisoikeuksiin ja kehitykseen. Olemme päässeet Amnesty Internationalin kunniattomalle listalle turvapaikkapolitiikallamme.

Kevyet ulkopoliittiset heitot eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta.

Pienen maan vahvuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vakaus ja ennakoitavuus. Kevyet ulkopoliittiset heitot, joita olemme kuulleet ulkoministeri Timo Soinilta ja yksipuoliset avaukset, joita puolustusministeri Jussi Niinistö on viljellyt, eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta. Tällaisia ovat mm. olleet ehdotukset Ahvenanmaan kansainvälisen demilitarisointisopimuksen purkamisesta tai Yhdysvaltojen taistelujoukkojen osallistuminen Suomen maaperällä sotaharjoituksiin.

Isot linjat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä sopia yhdessä, mieluiten kansallisella konsensuksella. Peruslinjauksia ei pidä rukkailla vaihtuvin hallituskoalitioin. Yhdessä joka tapauksessa joudutaan toimimaan, jos tiukin paikka tulee.

Kaikki toimet, jotka lisäävät lähiympäristömme vakautta ja lieventävät vastakkainasettelua, vahvistavat myös Suomen turvallisuutta. Tässä suhteessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteellisuus Itämeren lentoturvallisuuden lisäämiseksi ja Ukrainan kriisin sovittelemiseksi ovat ilmentäneet aktiivista vakauspolitiikkaa.

Suomen turvallisuuden perustekijä on se, että Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan muille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin. Emme halua, että yksikään maa kokee oman turvallisuutensa uhatuksi meidän toimistamme johtuen. Yhteinen raja on turvallinen vain, jos molemmat osapuolet kokevat niin.

Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön näkökulmasta.

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen historian synkimmät luvut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Tulisi välttää sellaisia liittoutumia tai sopimuksia, jotka sitoisivat Suomen suurvaltojen vastakkainasetteluun. Emme halua tyrkyttäytyä mahdollisessa suurvaltaristiriidassa osapuoleksi, ja vielä etumaastoon?

Arvion tekemistä Nato-jäsenyydestä helpottanee amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden näkemys, jonka mukaan Suomi ei nykytilanteessa tarvitse Naton turvatakuita. Sen sijaan, jos Suomi olisi hakeutumassa Naton jäseneksi, sotilasliiton turvatakeet saattaisivat olla hyvinkin tarpeen.

Tasavallan presidentti Niinistön harkitseva ja turvallisuuspolitiikkamme pitkänlinjan realiteetit tunnistava lähestymistapa nauttii kansalaisten enemmistön tukea. Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön ja profiilinnoston näkökulmasta. Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu.

Siksi sosialidemokraattien tulisi vakavasti harkita tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettamista SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Kimmo Kiljunen

KIrjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja