Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Pentti Salmi: Tuleva supertähti Lauri Markkanen näytti mallia, kun Susijengi oli jo hirressä

Ei kahtakaan sanaa: suomalaisen koripalloilun suurlupauksesta Lauri Markkasesta on kasvamassa maailmanluokan tähtipelaaja.

Tämä 20-vuotias ja 213-senttinen entisen maajoukkuesentterin Pekka Markkasen poika antoi sunnuntain Puola-ottelussa hienoimman näyttönsä taidoistaan juuri silloin, kun Suomi oli jo hirressä.

Susijengin alkupeli oli jouhevaa, liikkuvaa ja viihdyttävää. Sitten tuli takalukko, peli pysähtyi, jähmettyi väkinäiseksi ja 14 pisteen johto menetettiin. Runsas minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymisestä Suomi oli tappiolla peräti yhdeksän pistettä.

Käytännössä siis jo toivottomassa tilanteessa. Mutta sitten alkoi koko joukkueen ryhtiliike ja se huipentui hetkeen, jolloin pelikello näytti aikaa 39.52. Silloin näet Lauri Markkanen iski mahtavalla donkilla pelin tasoihin ja jatkoajalle.

Ja mitä ennen sitä alaspäin lyöntiä tapahtui, niin juuri se kertoi, mistä puusta Lauri on tehty.

Kun vielä Markkasen heittopelissä on juuri sitä käden pehmeyttä ja balanssia, niin tulevan supertähden ainekset ovat koossa.

Kas näin: Puolalla oli pallonhallinta, Susijengi puolusti. Puolan pelintekijät pyörittivät peliä, mutta Lauri osoitti mahtavan pelinlukutaitonsa, katkaisi Lukasz Koszarekin syötön poikki, ampautui täyteen vauhtiin läpi koko kentän ja lämmäsi donkkinsa. Tuossa ajossa Lauri myös näytti räjähtävän nopeutensa, hyvän kuljetustaitonsa ja ennen kaikkea pallonsuojauskykynsä käyttämällä vasenta kättään ja täten sulkien pois iholla roikkuvan vastustajan pallonriistomahdollisuuden.

Kun vielä Markkasen heittopelissä on juuri sitä käden pehmeyttä ja balanssia, niin tulevan supertähden ainekset ovat koossa. Jo nyt nähtyjen tekojen seurauksena susifanituotekaupasta ovat loppuneet Markkasen pelipaidat.

Sinällään koriksen EM-kisat Helsingissä ovat nostaneet ennen näkemättömän buumin. Katsojaryntäys on ollut uskomaton ja sen väen osallistuminen sekä sitoutuminen tapahtumiin vertaansa vailla.

Lajin fanitus on siis huipussaan. Sen vaaliminen on myös tärkeää, koska kannattajoukkojen pimeämpi puoli, huliganismi, piilee aina salakavalana kintereillä. Kolmisenkymmentä vuotta sitten tanskalaiset toivat jalkapalloon huligaanien tilalle ruligaanit ja suomalaiskoriksen fanit ovat onneksi juuri juuttien jäljillä.

Suomella on nyt siis kaksi jatkoaikavoittoa ja yksi viimeisestä heitosta kiinni ollut tappio. Eli on mennyt odotuksia paremmin. Markkasen lisäksi toinen tähtipelaajamme Petteri Koponen on odotetusti parantanut peli peliltä.

Jos taas puhutaan ennakko-odotuksista pelaajien suhteen, niin somessa lähes kuolemantuomion ennen kisoja saanut Mikko Koivisto on näyttänyt haukkujilleen pitkää nenää; kolmosten onnistumiset peräti 75,0 % . Kun taas Junnu Lee on puolestaan alisuorittanut, kakkosten tarkkuus vain 23,5 %.

Kun nyt on siis lajilla imua, niin voi vain muistella mitä Hesarin silloinen urheilupäällikkö Ari Pusa kirjoitteli muutama vuosi sitten. Hän teilasi koko koripalloilun Suomessa auringonlaskun urheiluksi, näivettyväksi lajiksi ilman minkäänlaista tulevaisuutta.

Tällä hetkellä tuntuu, ettei tulevaisuuskuvan maalaaminen mennyt ihan putkeen.

Kolumni

Kalevi Salonen

Mielipide: Uusin valinnanvapausmalli sote-uudistukseen – yksinkertaistuksella todellisiin miljardisäästöihin

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on kustannustehokkuudeltaan aivan Euroopan kärkeä. Terveydenhoitomme maksaa henkilöä kohden (ostovoimakorjattuna) vuodessa neljänneksen vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa (n. 3500 € vs. 4700 €). USA:ssa, jossa terveydenhuoltopalvelut tuotetaan lähes kokonaan yksityisesti, ne maksavat jopa 2,4 kertaa enemmän kuin Suomessa ja siitä huolimatta terveydenhoidon laatu edustaa OECD-maiden häntäpäätä. Suomen terveydenhuollon laatu ja kustannustehokkuus antavat jatkokehitykselle erittäin hyvät lähtökohdat.

Kuntien vastuulla oleva perusterveydenhuolto ei kuitenkaan ole toiminnaltaan ja suorituskyvyltään yhtenäinen eikä välttämättä kaikkialla parhaalla asiantuntemuksella johdettu. Suurin heikkous liittyy palvelujen saatavuuteen. Keinoja jonojen lyhentämiseksi kuitenkin on ja toimintakulujakin on onnistuttu alentamaan.

Puutteet terveyspalvelujen saatavuudessa johtavat ongelmien kärjistymiseen ja lisäävät terveydenhuollon kuormitusta, joten sote-uudistuksen välittömin tavoite on jonojen poistaminen. Se on pitkällä tähtäimellä myös eräs taloudellisimmista keinoista parantaa terveydenhuollon vaikuttavuutta ja vähentää kustannuksia.

Hallituksen sote-malli

Käytännössä hallituksen päätavoitteeksi on muotoutunut yksityisen palvelutuotannon osuuden lisääminen, minkä vuoksi terveydenhuollon järjestäjä (tilaaja) ja tuottaja pitää erottaa toisistaan. Useissa maissa tästä on kuitenkin luovuttu, koska ei ole päästy sen paremmin kustannusten hallintaan kuin laadukkaan terveydenhuollon tuottamiseen (sivu 4).

Teorian mukaan täydellinen kilpailu parantaa terveydenhuollon laatua ja alentaa sen hintaa. Terveydenhuolto on kuitenkin luonteeltaan infrastruktuuri, jossa täydellisen kilpailun olosuhteita voidaan lähestyä hyvin marginaalisesti, jolloin kilpailun edut realisoituvat heikosti. Tehokkuutta ei pidä myöskään tarkastella pelkästään yksittäisten toimijoiden näkökulmasta. Yritykset voivat olla hyvinkin tehokkaita,
mutta koska niiden päätökset ovat itsekkäitä, ne saattavat silti muodostaa kansantaloudellisesti tehottoman kokonaisuuden.

Terveydenhuollossa on esimerkiksi ”sarjatuotantoon” (kerman kuorintaan) hyvin soveltuvia toimenpiteitä, jotka ja saattavat irrallisesti toteutettuina olla hyvin kannattavia. Samalla kuitenkin monipuolisten osaajien työpanos kanavoituisi rutiinitoimintaan, mikä ajan mittaan rapauttaisi terveydenhuoltoa.

Toinen puoli asiassa on myös, että kun rutiinitoimenpiteitä tuotetaan julkisen terveydenhuollon osana, voidaan saavuttaa synergiaetuja, jotka ovat suurempia kuin mitä yksittäisten toimenpiteiden kohdalla tehokkuudessa menetetään. Hallituksen esittämä monitoimijamalli synnyttäisi siis monenlaisia ongelmia ja lisäkustannuksia, joita ei voida jättää huomiotta.

Monitoimijamalli johtaa hoitoketjujen pilkkoutumiseen, joka heikentää integraatiota ja altistaa keinottelulle. Esimerkiksi maksajan vaihtuminen perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rajapinnassa mahdollistaa kalliiksi tulevien potilaiden työntämisen julkisen terveydenhuollon vastuulle niin, etteivät hoidot enää toteudu tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Yritykset pyrkisivät epäilemättä maksimoimaan voittojaan myös ylihoidoilla. Terveyden ollessa ihmisille herkkä asia ja etenkin valtion maksaessa suuren osan kustannuksista, tarpeettomien tutkimusten ja hoitojen markkinointi on helppoa. Tuottamattomien asiakkaiden välttely ja ylihoidot ovat normaali käytäntö USA:n lähes kokonaan yksityisessä terveydenhuollossa. Yksityisillä yrityksillä ei myöskään ole omaehtoista motiivia ennakoivaan terveydenhuoltoon, jossa menetettäisiin myyntiä.

Monitoimijamallin rakenteellisesta sirpaloituneisuudesta seuraa todennäköisesti myös työvoimavajausta. Korkeasta ansiotasosta johtuen päivystykset tai edes täysipäiväinen työ eivät välttämättä enää kiinnosta lääkäreitä, jolloin nyt jo helpottamassa oleva lääkäripula saattaa uudelleen kärjistyä. Sirpaloituneisuus tukee myös tarpeettoman pitkälle menevää erikoistumista, joka voi haitata terveydenhuollon kokonaisuutta samaan tapaan kuin USA:ssa.

Hallituksen ehdottamassa järjestelmässä uusia sote-keskuksia tullaan epäilemättä perustamaan lähinnä varakkaille ja tiheään asutuille alueille kuten on käynyt Ruotsissa. Terveydenhuollon saatavuus paranisi siis siellä missä se on ennestäänkin ollut parasta eli palvelujen yhdenvertaisuus todennäköisesti heikkenisi. Entistä keskittyneemmän terveydenhuollon etääntyminen potilaista/asiakkaista lisäisi yksityisten kansalaisten kustannuksiksi jääviä matkakuluja ja työajan menetyksiä, jotka osaltaan heikentävät terveydenhuollon asiakaskokemusta ja kansantaloudellista tehokkuutta. Kun todellista kilpailua ei syntyisi kuin ehkä aluksi suurimmissa kaupungeissa, terveydenhuollon yksityistyminen johtaisi kohoaviin hintoihin.

Yksityisen terveydenhuollon keskeinen motiivi, liikevoitto, nostaa kustannuksia ja monikansallisten yritysten kautta se voi valua kansantalouden ulkopuolelle. Ruotsissa on keskusteltu voittojen rajoittamisesta 7-12 % tasolle, joten noin 10 % voittoja voitaneen pitää pidemmän aikavälin oletusarvona. Sirpaloitunut toimintakenttä johtaa myös merkittävästi suurempiin hallinto- ja transaktiokustannuksiin. Niitä ovat muun muassa markkinointiin, sopimiseen, laadun määrittelyyn ja valvontaan, tavoitteiden saavuttamisen seurantaan sekä erimielisyyksien ratkontaan liittyvät kustannukset. Transaktiokustannusteorian mukaan terveydenhuollon monimutkainen kokonaisuus soveltuu huonosti kilpailutettavaksi (Koskiaho 2008, Kilpailuttamisen kustannukset voivat yllättää, Sosiaaliturva 1/2008, 24-25.).

Myös terveydenhuollon monimutkaisen kokonaisuuden hallinta ja valvonta vaativat yhteiskunnalta haastavia ja siksi kalliita tietoteknisiä ratkaisuja, joiden pitää olla sujuvasti toimivia, luotettavia ja turvallisia. Kuten käytännön esimerkit ovat osoittaneet, monimutkaisten ohjelmistokokonaisuuksien kehittämiseen sisältyy suuri riski epäonnistua. Silloin tietotekniikalla saavutettaviksi oletetut säästöt voivat jäädä hallituksen sote-mallissa saamatta. Esimerkkinä siitä millaiseen tehottomuuteen pitkälle yksityistetty terveydenhuolto voi johtaa on USA, jossa hallintokulut vievät jopa kolmanneksen budjetista.

Kun yksityisten yritysten voitot, transaktiokustannukset, päällekkäiset investoinnit, mutkistuva tietotekniikka ja hallinto sekä kilpailuun väistämättä liittyvä tyhjäkäynti syövät karkeasti puolet hallituksen mallin perusterveydenhuollon kustannuksista, kustannustehokkuutta arvioitaessa pitää tuotantokustannusten sijaan tarkastella kansantaloudellisia kustannuksia. Kun vielä työvoimakulut vievät valtaosan terveydenhuollon kustannuksista, yritysten välisellä kilpailulla ei Suomen terveydenhuollon kustannustehokkuutta paranneta. Hallituksen sote-mallilla valtion rahat tulevat siis loppumaan paljon nopeammin kuin mitä tapahtuisi, jos valtion tuki keskitettäisiin julkiseen terveydenhuoltoon. Toisin sanoen kansalaisten maksutaakka kasvaisi ja/tai palvelut heikkenisivät.

Hallituksen esittämää terveydenhuoltomallia voidaan verrata lähinnä Ruotsin ”valinnanvapausmalliin”, josta on kertynyt kokemuksia vuoden 2009 jälkeen. Myös siellä pidettiin tärkeänä, että valinnanvapaus antaa mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun.

Luvattuja kustannussäästöjä ja laadun paranemista, byrokratian vähenemisestä puhumattakaan, ei ole kuitenkaan tapahtunut (Szebehely 2017, Voitontavoittelu hyvinvointipalveluissa: mitä Suomi voi oppia Ruotsin kokemuksista? Talous ja yhteiskunta 3). Pikemminkin on syntynyt uusia ongelmia, joista Suomessa kannattaisi ottaa oppia. Näistä mainittakoon erityisesti voitontavoittelun takia tarvittavien kontrollijärjestelmien jatkuva laajentuminen, joka kangistaa myös julkisen terveydenhuollon käytänteitä. Julkinen ja yksityinen puoli ovat samalla viivalla, mutta terveydenhuolto kärsii.

Vaihtoehtona luonnollinen monopoli

Taloustieteessä luonnollisella monopolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa paras taloudellinen tehokkuus saavutetaan yhden tuottajan toimesta. Tyypillisesti luonnollisia monopoleja syntyy infrastruktuureihin, kuten esimerkiksi sähkö-, vesihuolto- tai rataverkkoihin. Yhtenä oleellisimmista peruspalveluista myös terveydenhuoltoverkostoa voidaan pitää kansallisena infrastruktuurina, jonka ylläpitämiseen vain valtiolla on riittävät rahkeet. Luonnollisessa monopolissa sekä ylikapasiteetista että kilpailutilanteesta johtuva tyhjäkäynti jäävät pois.

Täydelliseen kilpailuun verrattuna monopoli tuottaa tyypillisesti vähemmän ja korkeammalla hinnalla, jolloin yhteiskunnalle syntyy ns. hyvinvointitappiota, joka koostuu tuottajan saaman voiton ja kuluttajien saaman hyödyn pienenemisestä. Terveydenhuollon luonnollisessa monopolissa ei kansantaloudellista hyvinvointitappiota kuitenkaan synny, koska valtion tarjoamien palvelujen hyöty siirtyy kokonaisuudessaan kansalaisille, ja koska heidän hoitotarpeensa tyydytetään.

Luonnollinen monopoli antaa merkittävän mittakaavaedun. Laitteet, tilat ja toiminnot voidaan optimoida valtakunnallisesti ilman päällekkäisiä investointeja. Maakuntataso olisi optimointiin riittämätön ja silloin ketjuuntuneilla yrityksillä olisi mahdollisuus hyödyntää mittakaavaetuja julkista terveydenhuoltoa paremmin.

Valtion ylläpitämänä luonnollisella monopolilla on myös mahdollisuus pisimmälle meneviin integraatioetuihin. Perinteisesti erillisiä toimintoja voidaan kytkeä yhteen ja jopa valtionhallintoon. Silloin avautuu väyliä säästöihin, joista markkinatalouteen pohjautuvassa terveydenhuollossa ei voida edes uneksia. Seuraavassa hahmottelen kehittelyn pohjaksi lähestymistapaa, jossa kaikki luonnollisen monopolin tarjoamat edut hyödynnetään. Sitä voidaan kutsua pelkistetyksi julkiseksi terveydenhuoltomalliksi.

Pelkistetyn julkisen terveydenhuoltomallin pääpiirteet

Luonnollisen monopolin etujen täysimittaisen hyödyntäminen edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon erottamista. Samalla varmistuu, ettei järjestelmän hallinta karkaa julkiselta vallalta eikä terveydenhuolto ajaudu kulutustuotteeksi. Kun tuotantokustannusten lisäksi otetaan huomioon kaikki muutkin kustannukset, palvelujen käyttäjille aiheutuvat välilliset kulut mukaan lukien, pelkistetyllä mallilla saavutetaan kansantaloudellisesti ylivertaisesti tehokkain terveydenhuolto. Kansalaisilla on vapaus valita minkä tahansa julkisen tai yksityisen perusterveydenhuollon toimijan palvelu milloin tahansa, mutta yksityinen vain omalla kustannuksella.

Valtio vastaa kaikista kustannuksista. Kansalaisille tarjotaan täydelliset ja tasa-arvoiset terveyspalvelut, joissa integroituvat potilas- lääke-, työterveys- sekä suun terveydenhuolto. Kehittämisen painopistettä siirrettään ennakoivaan terveydenhuoltoon ja lähipalveluihin ottaen huomioon myös palvelujen saavuttamisesta kansalaisille koituvat kustannukset.

Ylin hallinto pelkistetään asiantuntijapohjaiseksi ministeriön, THL:n, Valviran ja Fimean toiminnoista byrokratiaa vahvasti leikaten. Toiminnallinen hallinto rakentuu keskussairaaloiden ja sairaanhoitopiirien sekä kuntien ympärille, jolloin perus- ja erikoissairaanhoito integroituvat ehjäksi kokonaisuudeksi. Poliitikkojen valta terveydenhuollossa poistuu ja kuntien rooliksi jää ennen muuta tilojen vuokraaminen valtiolle. Myös ainakin osa sosiaalihuollosta voisi jäädä kuntien vastuulle.

Toiminnassa jatketaan aikaisemmin hyviksi havaittuja käytänteitä ja kehitetään niitä entistä joustavammiksi ja järkevämmiksi. Pelkistetty terveydenhuoltomalli ei tarvitse maakuntahallintoa, jolloin vältytään todennäköisesti yli 100 miljoonan euron vuosittaisilta lisäkuluilta.

Terveydenhuollon ylimpään hallintoon luodaan poliittisesti riippumaton innovaatiojärjestelmä, jonka avulla toteutetaan vakaa kehitys kohti entistä ennakoivampaa terveydenhuoltoa. Samaan kokonaisuuteen siirretään myös nykyisin Suomen Akatemialla oleva vastuu lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksesta. Järjestely tukee mahdollisuuksia hyödyntää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja sen tuottamaa tietovarantoa tutkimuksessa, joka puolestaan voisi palvella terveydenhuoltoa.

Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa terveystieto ei sirpaloidu ja sen käyttö voidaan organisoida mahdollisimman tehokkaaksi. Hyvin johdetulla innovaatiojärjestelmällä saavutetaan todennäköisesti myös tehokkaampi ohjausvaikutus kuin yksityisessä terveydenhuollossa marginaaliseksi jäävällä kilpailulla. Jonojen takia julkinen terveydenhuolto on leimattu tehottomaksi, vaikka kyse on ollut resurssipulasta eikä julkisen terveydenhuollon ominaispiirteestä.

Jonot voidaan poistaa lähes välittömästi, ja selkeästi hallituksen mallia pienemmin kustannuksin, lopettamalla yksityisen puolen kela-korvaukset ja lisäämällä vastaavasti julkisen terveydenhuollon resursseja. Samassa yhteydessä poistetaan julkisen terveydenhuollon henkilökunnan mahdollisuus kilpailla oman työnantajansa kanssa, mikä on johtanut vääristymiin, joita normaalissa liike-elämässä ei hyväksyttäisi. Nykyisten jonojen purkamiseen voidaan tilapäisesti käyttää myös palveluseteleitä.

Hallituksen esittämään malliin liittyvän monimutkaistumisen sijasta pelkistetyssä mallissa terveydenhuollon rakenteita ja toimintoja voidaan kokonaisuutena yksinkertaistaa, mikä parantaa asiakaskokemusta ja laskee kustannuksia. Taloudellisesti merkittävimmät pelkistysmahdollisuudet ovat lääkehuollossa, laskutusbyrokratiassa ja tietotekniikassa.

Lääkejakeluketjun oikaisu eli lääke- ja potilashuollon yhdentäminen
 
Lääkkeet ovat yksi merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä, joten lääkehuollon organisointiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Historiallisia syitä, jotka johtivat lääkehuollon eriytymiseen muusta terveydenhuollosta, ei enää ole. Sen sijaan lääke- ja potilashuollon yhdentämiseen on painavia logistisia, taloudellisia ja käytännöllisiä perusteita.

Liike-elämässä tehokkuutta parannetaan usein jakeluketjuja yksinkertaistamalla. Suomen lääkehuollon jakeluketjun 4-5 porrasta voidaan supistaa kahteen ja laskutuksessa jopa yhteen. Valtio voi hankkia reseptilääkkeet suoraan lääketehtailta, jolloin niiden hinta karkeasti puolittuu eli Suomen resepti- (n. 2 mrd €) ja sairaalalääkemenoista (n. 0.5 mrd €) säästyy noin miljardi euroa vuodessa. Nykyisen lääkejakeluketjun tehottomuutta kuvaa hyvin se, että jakeluketjun oikaisulla saavutettava säästö on yli kymmenen kertaa suurempi kuin apteekkareille verojen jälkeen jäävä apteekkitulo.

Säästöjä syntyy myös, koska jakeluketjun lyhentyessä osa Fimean ja Kelan byrokratiasta käy tarpeettomaksi, ja koska hintaneuvotteluissa valtion asema on olennaisesti vahvempi kuin apteekeilla. Valtion lääkelaitos pohjustaisi myös edellytyksiä kansainväliselle (esim. EU:ssa) lääkehankinnan/-tuotannon yhteistyölle, jossa säästömahdollisuudet olisivat vieläkin suuremmat.

Jos lääkehoito on sirpaloitunut useille toimijoille, kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta ja potilaiden lääkitysturvallisuus jää helposti hallitsemattomaksi (Hakoinen ym. 2017: Lääkekaaoksen hallinta sote-muutoksessa). Se voi johtaa potilasvahinkoihin ja nostaa kustannuksia. Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa kokonaiskuva lääkityksestä on aina saatavilla ja esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutukset tai sivuvaikutukset potilaalla diagnosoitujen vaivojen kanssa tulisivat ohjelmiston kautta automaattisesti esille. Sen sijaan hallituksen kaavailemassa monituottajamallissa Hakoisen ym. esittämät parannusehdotukset lääkitysturvallisuuteen olisivat kauttaaltaan mahdollisimman hankalasti toteutettavissa.

Valtion rooli lääkkeiden hankkijana sopii sekä taloudellisesti että toiminnallisesti erittäin hyvin yhteen niiden varmuusvarastoinnin kanssa, joka voidaan toteuttaa hajautetusti keskussairaaloissa mahdollisimman lähellä oletettua tarvetta. Lääkkeiden jakelun haavoittuvuus pienenisi ja varastointikustannukset käytännössä poistuisivat. Lääkevarastojen hallinta
voidaan automatisoida valtakunnallisesti niin, ettei hävikkiä synny, vaikka ne olisivat suurimmat mahdolliset. Osalla lääkejakeluketjun oikaisusta säästyviä varoja voitaisiin myös tukea välttämättömimpien lääkkeiden kotimaista valmistusta tai kykyä siihen niin, että kriisivalmius saataisiin ulotettua mahdollisimman pitkälle aikavälille. Pienempänä, mutta silti merkittävänä yksityiskohtana, lääkejakeluketjun oikaisu poistaa lääketehtailta mahdollisuuden korruptionluonteiseen markkinointiin, joka sekin nostaa lääkkeiden hintoja.

Asiakkaille lääkkeiden oikaistu jakeluketju tuo sekä säästöjä että mukavuutta. Lääkkeet saisi farmaseutin valvomana automaattisesti terveyskeskuksen lääkerobotilta suoraan lääkärin määräyksen mukaan. Ei tarvittaisi reseptien käsittelyä eikä ylimääräisiä apteekkimatkoja, joista syntyy nykyisin kuluja ja työaikatappioita arviolta 100 miljoonan euron luokkaa vuodessa.

Jakeluketjun oikaisun jälkeen apteekit myisivät pääosin vapaakauppalääkkeitä ja muita terveysalaa lähellä olevia tuotteita, mutta myös reseptilääkkeitä olisi saatavilla apteekkien itsensä määrittelemillä hinnoilla niille, jotka haluavat enemmän valinnanvapautta tai käyttävät yksityistä terveydenhuoltoa. Apteekkitoiminnan voitto ehkä voisi lähes puolittua nykyisestä, mutta toisaalta siirtyminen kevyempään yritysverotukseen pehmentäisi muutosta.

Laskutusbyrokratian poisto

Terveydenhuolto on ”ilmaista”, eli se kustannetaan verovaroin, muun muassa Englannissa. Helsingin terveyskeskusten maksutuloista karkeasti kolmanneksen on arvioitu kuluvan laskutusbyrokratiaan, ja siksi siellä on luovuttu käyntimaksuista. Jos kansalaisten Suomessa maksamien noin 5 mrd € (2015) terveydenhoitomaksujen kohdalla olisi sama tilanne, se tarkoittaisi miljardiluokan kustannusta. On ilmiselvää, että näin suuresta menoerästä, jolla ei ole mitään reaalista vastiketta, pitää päästä eroon.

Sekä reseptilääke- että käyntimaksut on mahdollista hoitaa yksinkertaisimmin ja käytännössä kuluitta siirtämällä ne verotukseen. Sekä valtio että terveydenhuollon käyttäjät hyötyisivät. Myös terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset ja sosiaaliset tulonsiirrot toteutuisivat verotuksen kautta automaattisesti, jolloin paljon Kelan ja sosiaalitoimen byrokratiaa ohjelmistoineen jäisi pois.

Tietotekniikan yksinkertaistuminen

Pelkistetyn julkisen terveydenhuollon yksikanavaisuus ja yksinkertaisuus tekevät tietoteknisten ratkaisujen toteutusympäristön kertaluokkaa hallituksen esittämää monitoimijamallia suotuisammaksi, jolloin tietojärjestelmistä tulee toimintavarmempia ja edullisempia. Silloin tietotekniikan resurssit voidaan keskittää järjestelmän monimutkaisuuden ja rahaliikenteen hallinnan sijasta terveydenhuollon ydintehtäviin.

Pelkistetty malli täyttää kaikki hallituksen asettamat tavoitteet

Hallitus tavoittelee sote-uudistuksella säästöjä, jotka kymmenen vuoden kuluessa kohoaisivat kolmeen miljardiin euroon vuodessa. Arviota pidetään kuitenkin epätodennäköisenä. Myös edellä esittämäni arvio yksityisen terveydenhuollon aiheuttamista lisäkuluistaviittaisi hallituksen sote-mallin kustannusten kohoavan nykyisestä ainakin miljardilla eurolla vuodessa (olettaen, että yksityisen puolen osuus terveydenhuollon kokonaiskustannuksista olisi 2/3). Useista muista lähtökohdista on päädytty kustannusten kohoamiseen noin 3 mrd €/v. Koska erilaisista lähtökohdista johdetut summat kattavat osittain eri kustannuksia, ne ovat todennäköisesti pikemminkin minimiarvioita.

Kun lääkkeiden jakeluketjun oikaisu ja laskutuksen siirto verotukseen johtavat yhteensä noin 2 mrd €/v säästöön, olisi pelkistetyn mallin etu hallituksen malliin nähden yhteensä noin 5 mrd €/v! Siis säästöillä voitaisiin mainiosti kattaa myös työterveyshuollon, opiskelijoiden terveydenhuollon (yhteensä 0,8 mrd €/v) ja suun terveydenhuollon (1,2 mrd €/v) kustannukset ja vielä jäisi ylikin.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että koska hallituksen sote-mallin keskeisenä perusteluna oleva kustannusten nousun leikkaus perustuisi pääosin tietotekniikkaan ja eläköitymiseen, samat mahdollisuudet (tietotekniikan suhteen vielä mittavampina) ovat tietenkin käytettävissä myös pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa. Tällöin säästöpotentiaaliksi tulisi kymmenen vuoden kuluessa jopa 8 mrd €/v. Mittasuhteista kertoo jotain, että sillä kurottaisiin valtionvelka umpeen noin 15 vuodessa.

Hallituksen ja pelkistetyn mallin kustannusvaikutusten suuruusluokkaerosta seuraa kiistämätön johtopäätös: pelkistetty julkinen terveydenhuolto on hallituksen esittämään malliin nähden murskaavan ylivoimainen. Säästöjen ohella se täyttää täydellisesti kaikki hallituksen asettamat muutkin tavoitteet ja ne ovat nopeasti saavutettavissa. Dramaattinen ero mallien tehokkuudessa vahvistaa, että julkisen terveydenhuollon infrastruktuuri todellakin on luonnollinen monopoli, jota yhtenäisenä kokonaisuutena hyödyntämällä Suomelle voidaan luoda ainutlaatuisen kustannustehokas ja sujuva terveydenhuolto. Ainoastaan liiketoiminnan lisääntyminen jäisi vähäiseksi, mutta sekin on etu, koska vain itsetarkoituksellinen liiketoiminta on tehottomuutta, joka syö kansantalouden voimavaroja hyödyttäen vain pientä joukkoa sijoittajia.

Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteen sovittaminen

Pelkistetyn mallin ja hallituksen mallin välinen ristiriita voidaan ratkaista yksinkertaisesti ja tasapuolisesti kaksinapaisella lähestymistavalla. Ne kansalaiset, jotka haluavat vaihtaa hoidon kohteesta kuskin paikalle, käyttäisivät omalla kustannuksellaan yksityisiä terveyspalveluita, jotka korvattaisiin verotuksessa julkisen terveydenhuollon henkilökohtaisten mediaanikustannusten (reseptilääkkeet + hoito) mukaan. Valinnan yksityiselle puolelle voisi tehdä kalenterivuodeksi kerrallaan vuoden irtisanomisajalla. Muille kansalaisille valtio tarjoaisi pelkistetyn julkisen terveydenhuollon edellä esitettyyn tapaan veloituksetta.

Näin yksityinen ja julkinen terveydenhuolto tulisivat entistä paremmin samalle viivalle, sillä julkisen puolen ei tarvitsisi omaksua tehokkuutta heikentäviä liike-elämän käytänteitä ja yksityinen puoli voisi osoittaa, että se pystyy pärjäämään liikevoiton ja transaktiokustannusten aiheuttamista rasitteista huolimatta. Kaksinapainen lähestymistapa on periaatteessa henkilö- eli kapitaatiokorvaukseen perustuvan rahoitusjärjestelmän muunnelma. Olennainen ero hallituksen esittämään on, ettei valtion raha siirtyisi suoraan yrityksille vaan se kulkisi yksityisten kansalaisten kautta, jolloin henkilökorvaukseen liittyvät keinottelumahdollisuudet jäisivät pois.

Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli ja tulevaisuuden haasteet

Pelkistetty julkinen terveydenhuolto on varmuudella tehokas lääke vastaamaan ennakoituun terveydenhuoltomenojen kasvamiseen. Hyötyjiä ovat sekä köyhät että rikkaat, mutta käytännössä positiivinen muutos kohdistuu etenkin köyhimpään väestöön. Maksuttomuus ja lähipalvelujen parempi saatavuus alentavat kynnystä hoitoon hakeutumiselle, jolloin terveyserot pienenevät ja välillisesti myös terveydenhuollon kustannukset laskevat.

Siirtyminen pelkistettyyn terveydenhuoltomalliin on rakenteellisesti niin pieni muutos nykyiseen, ettei – toisin kuin hallituksen mallissa – minkäänlaista siirtymäkauden kaaosta voi syntyä. Mallin alueellisesti merkittävin vaikutus on, että se katkaisee pitkään jatkuneen palvelujen keskittymisen.

Oikein painotettu lähihoito tuottaa nopeimman hoitoon pääsyn, kapasiteetin tehokkaan käytön sekä matkakustannusten ja sairauslomien minimoinnin. Toimintojen hajauttaminen on myös sopusoinnussa tietotekniikan ja etädiagnostiikan tarjoamien tulevaisuuden visioiden kanssa. Sen sijaan hallituksen esittämä terveydenhuollon toimintojen keskittymiseen johtava malli rajoittaisi uusien innovaatioiden mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden haasteisiin on helpompaa ja riskittömämpää vastata yksinkertaista järjestelmää säätämällä. Väestön vanhenemiseen sopeutumisen lisäksi pitää varautua myös muihin uhkatekijöihin kuten esimerkiksi syvään talouden taantumaan ja konflikteihin. Poliittisesta päätöksenteosta irti olevan innovaatiojärjestelmän avulla voidaan tulevaisuudessa myös välttää ajautuminen nyt koettuun terveydenhuollon rapautumiseen ja sen jälkeiseen kaoottiseen tilanteeseen, jota poliitikot eivät kykene hallitsemaan.

Demokratiassa uudistuksia tehdään yleensä entisiä ratkaisuja paikkaamalla ilman perusteellista kokonaisvaltaista tarkastelua. Silloin ydintekijöiden sijaan lopulta paikkaukset ja asiaan kuulumattomat kytkökset alkavat usein hallita kokonaisuutta.

Hallituksen sote-uudistuksessa on käynyt juuri näin, ja kaikki alkuperäiset tavoitteet ovat kääntyneet päälaelleen. Tällä on erityisen kohtalokkaat vaikutukset tietojärjestelmiin, jotka ovat terveydenhuollon kehityksen keskiössä. Sote-uudistuksen tulevaisuuden kannalta erääksi keskeisimmistä kysymyksistä nousee: yritetäänkö tietotekniikalla mahdollistaa monimutkaisin sote-malli vai yritetäänkö yksinkertaistaa sote-malli tietotekniikan hyödyntämiselle suotuisimmaksi ympäristöksi.

Koska digitalisoituvassa maailmassa megatrendinä on kaiken yksinkertaistaminen ja tehostaminen, hallituksen sote-uudistusmalli olisi vastavirtaan menoa tavalla, josta on myöhemmin lähes mahdotonta irtautua. Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli tarjoaa nyt ilmeisen ainutkertaiset mahdollisuudet luoda parhaat edellytykset toimivalle ja edistykselliselle terveydenhuollolle pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi pääministeri Sipilän sanoin pitäisi nyt olla tarkkana, sillä huonoa mallia ei kannata hyväksyä.

Kalevi Salonen
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Ulf Sundqvist

Kirjoittaja on entinen SDP:n puheenjohtaja ja puoluesihteeri sekä pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri.

Ajattelin kertoa vanhalle ystävälleni presidentti Martti Ahtisaarelle, että hänen perustelunsa Nato-jäsenyyden puolesta on köykäinen

Marraskuun alussa Helsingin Sanomat julkaisi tuoreen mielipidemittauksen suomalaisten asenteista Nato-jäsenyyteen. Vastaajista 59 % oli kielteisellä kannalla, 22 % puolesta ja 19 % ei osannut sanoa. Tämä tulos tarkoittaa sitä, että ei-ääniä on jopa enemmän kuin kolme vuotta sitten. Kannattajien määrä vastaa pitkän aikavälin keskiarvoa.

Vain kokoomuksen kannattajien joukossa kyllä ääniä oli niukasti enemmän kuin ei-ääniä (45–43). Muissa suurissa tai keskisuurissa puolueissa vastustajien määrä oli selkeästi kannattajien määrää suurempi.

Mielenkiintoinen tieto oli myös se, että 52 % vastasi myös kielteisesti kun kysyttiin kantaa, jos Ruotsi liittyisi Natoon. Aika vankka on siis maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan nykyasetelman kannatus kansalaisten keskuudessa.

Tämä ei ole huono asia presidentinvaalien alla, eikä myöskään ajatellen seuraavia eduskuntavaaleja. Maailmantilanne on kaikkea muuta kuin turvallinen, Eurooppa on valinkauhassa ja lähialue vaatii jatkuvaa tarkkailua. Asevarustelu jatkuu ja jännitys kasvaa, kaupan esteitä ollaan lisäämässä, ihmisoikeuksia poljetaan ja ympäristöuhat kasvavat. Nyt on siis aika keskustella kansainvälisestä politiikasta ja jatkuvasti arvioida Suomen asemaa.

Keskustella siis pitää vapaassa maassa ja näin myös tapahtuu.

Muutkin mielipidemittaukset kuin ajankohtainen HS:n gallup todistavat, että suomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittiset asenteet ovat vakaat ja kypsät. Niinpä Pohjoismaiden neuvoston äskeisen istunnon alla tehty selvitys osoitti suomalaisten erittäin vahvaa tukea pohjoismaiselle yhteistyölle. 74 % suomalaisista katsoi, että viimeaikainen kansainvälinen kehitys on entisestään korostanut pohjoismaisen yhteistyön merkitystä ja 45 % pitää puolustusyhteistyötä tärkeimpänä yhteistyöalueena. Nämä tulokset muodostavat vahvan pohjan sille työlle, joka on jatkunut jo vuosia hallitusten kokoonpanosta riippumatta.

Keskustella siis pitää vapaassa maassa ja näin myös tapahtuu. Eräs viime aikoina esiintynyt tapa on keskustella Nato-asiasta entisten suurlähettiläiden tapaan. Aloitetaan viittaamalla ”hyvään ystävään”, jonka jälkeen kerrotaan kohteliain sanakääntein, että toisen mielipide on väärä. Olematta entinen diplomaatti ajattelin tässä noudattaa samaa formulaa ja kertoa hyvälle ja vanhalle ystävälleni presidentti Martti Ahtisaarelle, että hänen perustelunsa Nato-jäsenyyden puolesta on köykäinen. Hänhän väitti, että Suomen pitää liittyä läntisten demokratioiden ylläpitämiin järjestöihin ”ja piste”.

Näin ei voi jatkua. Pian myös pääministerin on palautettava järjestys hallitukseen.

Ei se ihan näin mene. Historia kertoo, että Länsi-Euroopassa on joukko liittoutumattomia maita, joista Suomi ja Ruotsi sijaitsevat pohjoisen kriittisellä alueella. Suomen ja Ruotsin yhteistyöllä on laaja kansainvälinen kannatus ja se tiivistyy entisestään suunnitelmallisella ja ohjelmallisella tavalla.

Presidentti Mauno Koivistolla oli tapana sanoa, ettei ”pitäisi ruveta keikuttamaan venettä”. Tämä sanonta sopii mielestäni mainiosti vallitsevaan mielipideilmastoon. Nato-jäsenyys ei ole nyt ensimmäinen ajankohtainen aihe.

Veneen keikuttamisen riskejä voisi ajatella myös puolustusministeri Jussi Niinistö, joka touhuaa omin päin puolustusvoimien ylipäällikön ja eduskunnan kantoja kysymättä. Näin ei voi jatkua. Pian myös pääministerin on palautettava järjestys hallitukseen.

Viittasin presidentinvaaleihin. Voihan se joistakin tarkkailijoista näyttää vähän kummalliselta, että vain pienimmän puolueen edustaja poikkeaa joukosta Nato-jäsenyyden osalta. Nils Torvalds haluaa ”aktiivista keskustelua Suomen liittymisestä Natoon”. Hyvä näin. Keskustellaan siis. Mutta muut ehdokkaat ovat laajasti olleet sitä mieltä, että Suomen linja on kutakuinkin kohdallaan.

Ei se ole huono asia, että turvallisuuspolitiikan päälinjasta vallitsee konsensus ja ettei veneen keikuttajia ole liikaa. Sen ohella riittää kyllä puhuttavaa ulkopolitiikan arvopohjasta ja käytännön prioriteeteistä.

Tuula Haatainen, SDP:n ehdokas, on tässä keskustelussa ollut vahvoilla. Hän edustaa tyylikkäästi ja varmasti kestävää, pohjoismaista, sosialidemokraattista arvopohjaa.

Ulf Sundqvist

Kirjoittaja on entinen SDP:n puheenjohtaja ja puoluesihteeri sekä pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Isaac Silvermann

Kirjoittaja on Kanadasta Suomeen muuttanut kirjailija, analyytikko ja aktivisti. Twitter: @realSilvermann

The Sanders Movement. A long-awaited breeze for social democracy

The rise of Bernie Sanders (unexpected perhaps even to himself) has changed the rules of American politics.

It was assumed fact that anybody to the left of the Democratic establishment could never get anywhere in the United States and yet a self-proclaimed socialist did. It was established wisdom that class politics was dead in America and yet it wasn’t.

Admittedly, Sanders didn’t win the primary. That is hardly a surprise, considering the fact that the Democratic establishment was arrayed against him to preclude the possibility.

More proof of that is still coming out. Most recently we found out that a secret agreement gave the Clinton campaign control over who the Democratic Communications Director would be during the primary.

But what can social democrats in Finland and the rest of the world learn from Sanders relative success?

He’s certainly to the right of the United Kingdom’s Jeremy Corbyn.

Perhaps the most important lesson is that supporting the worst excesses of the free marketis no longer a vote winner. In fact, it’s a vote loser. It may not have been the only reason Clinton lost, but her comments that the main aim was to “save capitalism from itself”
can’t have helped. It’s important not to overstate that. Sanders is a social democrat, but a relatively mild one. He’s calling for a regulation of capitalism, but with the basic structures left intact. He’s certainly to the right of the United Kingdom’s Jeremy Corbyn.

Sanders calls for some smoothing off of the worst edges of capitalism, but he’s hardly calling for significant nationalisations. Still though, the fact even mild social democracy got so much traction in America has wider lessons. If Sanders is popular for that call,
arguably those countries with more of a tradition of social democratic solutions have far more potential for new approaches.

America is not Europe and the lessons from Sanders can’t just be transplanted across the ocean without modification.

One definite take away from the Sanders experiment is that it is time for the left to look again at populism. Too often the European left has a pathological fear of anything so much as resembling populism. But Sanders proves conclusively that it is vital to be able
to talk about the interests of ordinary people against the elites.

Some would claim that to do so is to give strength to the right, but that is to miss the point entirely. The right are already more than willing to harness populism for their own ends. The option then is not between a political discourse that taps into populism and one that omits it entirely. It’s between one where the right has a monopoly on the use of populist techniques as a weapon and one when the left is able to adequately respond in kind.

The final point to look at is the need to build new coalitions and look for support in different places. One of the most noticeable things about the Sanders campaign was his ability to actively enthuse young people, a group who are traditionally seen as apathetic. (Despite claims that Sanders had no support from people of colour, this was also the case for those people of colour under thirty). While it’s not enough by itself, this mobilisation of the young along with other non-voters would bring any movement a long way towards
victory.

Obviously, America is not Europe and the lessons from Sanders can’t just be transplanted across the ocean without modification. But Sanders results were impressive enough that the European social democratic movement would be well advised to take them seriously.

Isaac Silvermann

Kirjoittaja on Kanadasta Suomeen muuttanut kirjailija, analyytikko ja aktivisti. Twitter: @realSilvermann

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Suomen urheilu on pelastettava – nykyjohtajat ovat mokanneet

Dopingtuomioihin liittyy paljon politiikkaa. Kun käry käy USA:ssa, Suomessa, Norjassa tai Jamaikalla, niin rangaistukset kohdistuvat yksilöihin. Venäjää rangaistaan mojovammin.

Nyt on tapeetilla Venäjä tulevissa Korean talviolympialaiaiaisissa. Kun hiihtäjiä on kärynnyt neljä vuotta sitten, niin lätkäjengilta viedään oikeus Venäjän lippuun.

Hämmästyttävää, ettei nykymaailmassa saada dopingin käyttöä selville jo ennen mitalien jakoa. Jokainen urheilija tulisi testata jo ennen kisaa.

Mikäli Venäjän KHL boikotoi o-kisoja NHL:n tapaan kieltämällä pelaajiensa osanoton kisoihin, on Korean kisakiekko lattea tapahtuma. Suomenkin pelaajat ovat vain pääosaltaan kotimaista liigatasoa.

Kyllä dopingvalvonnan tulee olla ajantasaista siten, että kisoihin ei päästetä doupattuja urheilijoita. Jälkihylkäämiset vuosien päästä eivät ole kenellekään hyväksi. Ne näkyvät vain kuten lehtien oikaaisupalstatalanurkissa pienin kirjaimin kissankorkuisten voittokehumisten sijaan.

 Urheilu on koko kansan omaisuutta.

Suomen huippu-urheilu on vuosikymmenien kuluessa lipunut murheen laaksoon. Vielä silloin, kun urheilu oli harrastuspohjaista ilman rahapalkintoja, Suomi pysyi yhtenä maailman johtavana urheilumaana. Tuli kultaa ja kunniaa olympiakentiltä ihan roppakaupalla. Pieni maa kaipasi huomiota ja itsekunnioitusta. Urheilu tarjosi foorumin.

Kun raha astui kuvioihin, niin maailman nuoret oivalsivat tienata elatuksensa urheilemalla. Eli työntekijöitä tulvi markkinoille joka puolelta. Siinä mittelössä emme ole pysyneet mukana. Meitä on liian vähän. Urheiluamme ei ole myöskään osattu  johtaa ajan kuvan mukaan. Määrätyt piirit ovat omineet johtamisen itselleen muita syrjien ja itse urheilun unohtaen.

Urheilumme ei ole vain muutamien omaisuutta vaan meille kaikille kuuluvaa.

Nyt on hetki lyödä kaikkien suomalaisten ajatukset ja suunnitelmat ilmoille pelastamaan maamme urheilun jälleenrakentamiseen. Ei kaikki viisaus ole vain urheiluammattilaisten aivoissa, vaan kaikkia kaivataan puhaltamaan liekki lepattamaan. Nykyjohtajat ovat mokanneet liiaksi.

Kannattaa myös alan ammattilaistenkin tutustua tuumattuun.

Omalta osaltani kutsuin joukon ystäviäni pohtimaan synttäreilläni lounaspöydän ääreen, mitä meillä olisi annettavia ajatuksia parempaan huomiseen.

Ei sotiakaan pidä antaa vain kenraalien huomaan, kuten ei myöskään urheilua vain muutamille muka besserwissereille.

Anti oli tällaista. Kannattaa myös alan ammattilaistenkin tutustua tuumattuun.

Kallu Tuominen (valmentajien valmentajalegenda) kaipaa valmentajilta tiukkuutta harjoitteluun, koulun merkitystä urheilukipinään. Koulujen keskeinen kilpailu. Aloitus urheiluun nykyistä aikaisemmaksi. Nykyhuiput seuravierailuille innostamaan. Johtajien yhteydenpito kenttään tärkeää.

Pertti Laanti (olympiakoripallo 1964). Luonnollinen liikkuminen puuttuu. Useamman lajin samanaikainen harjoittelu.

Paavo Lipponen (KuUS, HTU, Kuhat). Ruotsissa urheilulaitokset kunnossa. Joukkuetyö tärkeää yksilölle. Firmat eivät sponsoroi riittävästi.

Johannes Huumo (Veikkaus). Koulu tärkeä. Koululaisille liikuntapassi.

Pentti Salmi (urheilutoimittaja). Urheiluhalleja tarvitaan. Koulujen voimistelusalit kilpailukuntoon.

Jussi Isotalo (Rauman Lukko). 50 metrin -rataisia uimahalleja kaivataan. Huippu-urheilulle 40 miljoonaa euroa on liian vähän. Tukea kohdistettava menestyslajeihin.

Risto Rautee (Veikkaus). Liikuntapaikkoja lähemmäksi asuinalueita. Oma-aloitteinen liikunta.

Alarik Vihersola (koripallotuomari). Lajiharrastus koko maata käsittäväksi.

Seppo Kannas (urheilutoimittaja). Koulu on huippu-urheilun lähtökohta. Missä mahdollisuus hiihtää, niin siellä hiihdettäköön.

Jukka Uunila (ex OK-pomo) soitti. Hän nosti aikanaan Suomen juoksun maailman huipulle Arthur Lydiardin avulla. Nyt hän suosittelee Kari Ormon ja Esa Sievisen valmennusoppien kaivamista naftaliinista yhtenä esimerkkinä.

Jacob Söderman (Gnistan) oli huolissaan siitä, että suomalaiset jalkapallovalmentajat eivät anna riittävästi peliaikaa suomalaisille nuorille, afrikkalaispelaajille liikaakin.

Kari Ormo (uintivalmentaja) piti nykyvalmennusta liian lepsuna ja vailla monipuolisuutta.

Juha Jokisen (urheilutoimittaja) terveiset Espanjasta olivat 1. harjoitus 2. harjoitus 3. harjoitus.

Itse korostan kykyjenetsintää koulujen avulla, koululaisille liikuntamahdollisuuksia seurojen toimesta koulutuntien jälkeen ja valmennusmetodien keskinäistä kilpailua.

Tilaisuuteen tulemasta estyneille Antti Kalliomäelle, Arto Brygarelle ja Jani Sieviselle lähetin pyynnöt tehdä ehdotuksia, miten Suomi juostaisiin jälleen Hannes Kolehmaisen tapaan maailmankartalle. Odotan….

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Anette Karlsson

Puheenjohtaja Uudenmaan Demarinaiset

Meidän naisten on uskallettava luottaa elämänkumppaniimme

Julkisuudessa on keskusteltu paljon kahdesta helsinkiläispäiväkodista, joissa isänpäivä oli muutettu läheisen päiväksi.

Asiaa pohdittuani tulin samaan lopputulokseen kuin lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, jonka mukaan isänpäivästä ei tule luopua.

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tietävät kyllä miten toimia jos ryhmässä on lapsi, jolla ei syystä tai toisesta ole isää. Isänpäivä voi myös auttaa lasta käsittelemään surua, jolloin on tärkeää, että lapsen tunteita ei lakaista maton alle, vaan asia käsitellään lapsen kanssa.

Isänä oleminen on riippumaton biologisesta, sosiaalisesta tai juridisesta isyydestä. Se on tahtokysymys – haluanko ryhtyä isäksi? Minulle isä on se ihminen, joka tarkastaa kavereiden autonrenkaiden kunnon, ennen kuin päästää lähtemään. Hän neuvoo ja opastaa, vaikkakin joskus vähän liikaa. Hän on tukena ja turvana kun pelottaa.

Minun kohdallani kyse ei ollut biologisesta isästä, kyse oli ihmisestä joka omasta tahdostaan valitsi isyyden. Isänpäivänä tulee muistaa ja kiittää kaikkia meidän rinnalla kulkeneita miehiä – isiä, isoisiä ja joskus myös naapurin setiä. He ovat kaikki kiitoksensa ansainneet.

”Mitään mullistavaa ei ole tulossa.”

Tahtomisen lisäksi isyyden toinen kysymys on tilan saaminen. THL:n tutkimuksen (2017) mukaan isistä lähes joka kolmas halusi lisää vapaapäiviä, mutta äideistä vain joka viides oli valmis lisäämään isän vapaata.

Meidän naisten on uskallettava luottaa elämänkumppaniimme, kyllä isä osaa (tai oppii) vaihtaa vaipat ja helliä vauvaa ihan siinä missä äitikin.

Työpaikkojen ja perheiden asenteellisten muutosten lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia tasa-arvon saavuttamiseksi. Isät käyttivät viime vuonna vain vajaat kymmenen prosenttia perhevapaista. Viidennes isistä ei pitänyt lainkaan perhevapaata.

Kotilieden mielipidetutkimuksen mukaan 63 prosenttia isistä pitäisi enemmän vanhempain- ja hoitovapaata, jos rahallinen korvaus olisi parempi. Reilu kolmannes oli myös sitä mieltä, että isille korvamerkityt vapaat kannustavat isiä jäämään kotiin. Maan hallitus on päättänyt uudistaa perhevapaajärjestelmää vuoteen 2019 mennessä, mutta mitään mullistavaa ei ole tulossa koska uudistus ei saa käytännössä maksaa mitään.

Suomesta maailman paras paikka myös isille…

Tasa-arvopolitiikassa ja perhevapaiden uudistamisessa olisi tähdättävä nykyistä selkeämmin isyyden tukemiseen. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus ylläpitää suhteita ja yhteyttä molempiin vanhempiinsa. Tämä ei valitettavasti aina toteudu.

Viime vuosina on alettu puhumaan entistä enemmän isien heikosta asemasta huoltajuuskiistoissa ja vieraannuttamisesta, eli ilmiöstä, jossa toinen vanhempi käyttäytyy erotilanteessa siten, että lapsen ja toisen vanhemman vuorovaikutussuhde olennaisesti vaikeutuu tai jopa katkeaa.

Isien vähyyttä lähivanhempina on usein pidetty merkkinä erotilanteissa vallitsevasta epätasa-arvosta. Vuonna 2006 tehdyn laajan tutkimuksen mukaan valtaosa (65 %) huoltoriitatapauksia tuomioistuin oli päättänyt, että lapsen tulee asua äidin luona. Vanhempainvapaiden tasaisempi jakautuminen lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja parantaa isien asemaa myös erotilanteissa.

On hienoa, että Suomi on maailman paras paikka äideille. Nyt tulee tehdä töitä sen puolesta, että Suomi olisi tulevaisuudessa myös maailman paras paikka isille. Hyvää isänpäivää!

Anette Karlsson

Puheenjohtaja Uudenmaan Demarinaiset