Politiikka
29.9.2017 10:02 ・ Päivitetty: 29.9.2017 10:02
”Perheenyhdistämisen ehtojen kiristäminen oli sydämetön päätös” – SDP:n Marin antaa keskustalle kiitokset heräämisestä
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin (kuvassa) toivottaa keskustan tervetulleeksi SDP:n linjoille perheenyhdistämisen ehdoissa.
Sosialidemokraattien kansanedustajat äänestivät kiristyksiä vastaan, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä perheenyhdistämisestä vuonna 2016. Tänään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen totesi, ettei päätös ehtojen kiristämisestä ollut järkevä.
– Perheenyhdistämisen ehtojen kiristäminen oli epäinhimillinen ja sydämetön päätös. Hyvä, että keskusta on vihdoin herännyt siihen, millaista politiikkaa se on hallituksessa tehnyt, Marin painottaa.
Suomi on tuominnut monet ihmiset elämään ilman lapsiaan ja puolisoitaan.
Eduskunta päätti ulkomaalaislain muutoksista ja perheenyhdistämisen ehtojen kiristämisestä vain reilu vuosi sitten. Tuolloin monet järjestöt kuten ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, Suomen pakolaisapu, Pakolaisneuvonta ja Suomen punainen risti varoittivat ehtojen kiristämisen seurauksista.
Ehtojen kiristäminen on esimerkiksi vaikeuttanut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista, jonka 9. artiklan mukaan jokaisella on oikeus elää vanhempiensa kanssa.
Marin korostaa, että toimeentuloedellytysten täyttäminen on käytännössä mahdotonta. Näin Suomi on tuominnut monet ihmiset elämään ilman lapsiaan ja puolisoitaan.
Lisää aiheesta
– Perheenyhdistämisten vaikeuttaminen hankaloittaa esimerkiksi kotoutumista Suomeen, kun ihmisillä on jatkuva huoli muualla olevista läheisistään ja rakkaistaan. Se on myös rajannut laillisia ja hallittuja tapoja saapua maahan, ja näin helpottanut haavoittuvassa asemassa olevien hyväksikäyttöä kuten esimerkiksi ihmissalakuljetusta, Marin huomauttaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.