Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pakolaisten osaaminen pitää hyödyntää” – SDP:n Huovinen ehdottaa kotoutumiseen yhden luukun mallia

Kansanedustaja Susanna Huovinen.

Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) ehdottaa, että Suomessakin otettaisiin kotoutumisessa käyttöön niin sanottu yhden luukun malli.

– Portugalissa saman katon alle on koottu eri viranomaisten toimipisteitä, joissa ihminen saa yhdellä käynnillä vireille monia asioita, apua, tukea ja neuvontaa kaikkiin pakolaisen maassa kohtaamiin haasteisiin – ja samalla mallilla saavat muuten palveluja myös portugalilaiset itse, Huovinen kertoo.

Portugalin malli oli yksi niistä käytännöistä, joihin Huovinen perehtyi laatiessaan Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle raporttia hyvistä kotoutumisen käytännöistä.

Hänen mukaansa on pakolaisten ja eurooppalaisten yhteiskuntien etu, että kotoutuminen hoidetaan hyvin.

– Pakolaiskriisit eivät katoa Euroopasta mihinkään niin kauan, kun lähialueillamme on köyhyyttä, sortoa ja epävakautta. Tätä faktaa ei populistien puhe muuksi muuta.

– Huonosti hoidettu kotoutuminen voi johtaa syrjäytymiseen, osattomuuteen ja jopa radikalisoitumiseen.

Erityistä huomiota tarvitsevat Eurooppaan yksin tulevat alaikäiset.

Lisää aiheesta

Hän esitteli raporttinsa havaintoja ja suosituksia yleiskokoukselle Strasbourgissa keskiviikkona. Portugalin mallin mukaisen viranomaisyhteistyön parantamisen lisäksi Huovinen pitää tärkeänä, että kotoutuminen saadaan alkuun jo vastaanottokeskuksissa.

– Berliinissä viranomaiset järjestivät yhdessä järjestöjen kanssa nuorille pakolaisille messutapahtumia, joissa esiteltiin koulutusmahdollisuuksia. Paikalla oli myös yrityksiä, jotka kertoivat toiminnastaan ja tarjosivat työharjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja.

– Pakolaisten osaaminen pitää hyödyntää, mutta samaan aikaan pitää varmistua, ettei ihmisiä hyväksikäytetä.

Erityistä huomiota Huovisen mukaan tarvitsevat Eurooppaan yksin tulevat alaikäiset, varsinkin kun perheenyhdistämistä on monessa maassa vaikeutettu.

– Alaikäisille on rakennettava suunnitelmallisesti pitkän aikavälin toimenpiteitä ja tukiverkostoa aikuisuuteen asti. Yksikään lapsi ja nuori ei saa jäädä Euroopassa yksin.

Tässä meillä poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu.

Raporttiaan varten Huovinen tutustui kotoutumiseen Lissabonissa ja Berliinissä sekä järjesti Helsingissä kuulemistilaisuuden aiheesta. Kaikkiin Euroopan neuvoston jäsenmaihin lähetettiin kysely, johon saatiin yli kolmekymmentä vastausta.

– Raportti ei tietenkään ole tai voi olla kaiken kattava. Sitä tehdessä eteen tuli kysymyksiä, jotka yksistään olisivat raportin arvoisia asioita.

– Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että kotoutuminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista niin yhteiskunnalta kuin pakolaisilta itseltäänkin. Kotoutuminen hankaloituu, jos yhteiskunnissamme suvaitaan pakolaisiin kohdistuvaa epäluuloa ja vihapuhetta. Tässä meillä poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE