Totta kai työnantaja on syyllinen, koska työntekijä on heikompi ja suojelua tarvitseva osapuoli. Vai onko sittenkään?

Kuvitellaan hypoteettinen tapaus, jossa projektinsa torppaamiseen suivaantunut työntekijä katkeroituu ja irtisanoutuu suutuspäissään työstään, tunnetusta yrityksestä.

Hän syöttää sosiaaliseen mediaan työnantajasta väitteitä, ja ne leviävät kulovalkean lailla. Pian somekohusta kiinnostuvat myös journalistit.

Viimeistään tässä vaiheessa viatonkin työnantaja on pulassa.

TYÖNTEKIJÄÄ suojelee perustuslain sananvapaus, mutta työnantaja ei voi julkisuudessa kertoa työntekijästään tai tämän työsuhteesta ja -suorituksista arkaluontoisia asioita.

Työntekijää puolestaan sitoo lojaliteettivelvollisuus. Se ei – aivan oikein – estä häntä paljastamasta rikkeitä työpaikalla, mutta kiistanalaisissakin tapauksissa sananvapaus käytännössä voittaa lojaliteettivelvollisuuden.

Työnantaja voi reagoida työntekijänsä somepäivityksiin ja haastatteluihin varoituksella tai jopa irtisanomisella. Tämä voi johtaa kohukierteeseen, jossa yritys näyttää entistä pahemmalta roistolta.

Entisen työntekijän väitteisiin reagoiminen on vielä vaikeampaa, koska puuttumiskeinot sekä lojaliteettivelvollisuus päättyvät työsuhteen loppuessa.

JOTTA menetettyä mainehaittaa ja siitä johtuvia taloudellisia menetyksiä voi yrittää saada korjattua lakiteitse, pitäisi työnantajan voida osoittaa, että ex-työntekijä on syyllistynyt suoranaiseen rikoslain tunnusmerkit täyttävään tekoon.

Sananvapauden laajuudesta kertoo, että tällaisista tapauksista on vähän oikeuskäytäntöä.

Mustamaalauksen kohteeksi joutunut yritys voi antaa haastattelun tai tehdä tiedotteen, jossa hän yrittää oikaista virheellisiä väitteitä. Jos työntekijä on kertonut esimerkiksi tulehtuneesta ilmapiiristä ja huutamisesta työpaikalla, on väitteiden kumoaminen vaikeaa.

”En ole huutanut.” Uskoisitko? Vai ajattelisitko ehkä työnantajan riitelevän yksittäisen työntekijänsä kanssa nolosti julkisuudessa?

Väittämien oikaisemista pohtiva työnantaja joutuu myös punnitsemaan, haluaako hän pitää yritystään yhä julkisuuden valokeilassa.

AJATTELEMME helposti, että totta kai työnantaja on syyllinen, koska työntekijä on heikompi ja suojelua tarvitseva osapuoli, ja vain sankari uskaltaa nousta yritystä vastaan.

Aidosti perseilevät yritykset joutuvat aivan syystä julkisuuteen, koska hyväksikäyttäessään työntekijöitään ne saavat moraalitonta ja usein laitonta kilpailuetua ja mustaavat koko alan maineen.

Unohdamme kuitenkin usein, että on olemassa myös perseileviä työntekijöitä. Somen avulla he voivat tehdä työnantajalleen mittaamatonta mainehaittaa, ja pahimmillaan yritykseltä lähtevät sen vuoksi asiakkaat ja työpaikat alta.